|
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnassa valittiin viime viikolla jäsenet toimintansa aloittavaan yritysyhteistyötiimiin.
"Edarissa on tingattu vuosia tiimin perustamisesta. Vaikka opiskelijat saavat alennusta esimerkiksi busseissa, Tamyn puolelta yrityksissä ei ole juurikaan alennuksia tai muita etuja opiskelijoille. Tiimi täydentää yritysyhteistyö-projektisihteerin tehtävää", juuri valitun yhteistyötiimin puheenjohtaja, Tamyn hallituksen talousvastaava Heikki Soininen sanoo.
Vastaperustetulla tiimillä on kolme keskeistä tavoitetta: lähentää yrityksiä ja opiskelijoita, tuoda alennuksia opiskelijoille ja etuja ylioppilaskunnalle.
"Kauppakamarilla eikä yrityksissä ole juurikaan tietoa yliopiston ura- ja rekrypalveluiden olemassaolosta. Lisäksi opiskelijat tuntevat ura- ja rekrypalvelut niin huonosti, etteivät tiedä, että sieltä saa graduaiheita. Opiskelijat voisivat saada yrityksessä tehdyn gradun jälkeen kesätöitä tai oikeita töitä samassa yrityksessä",talousvastaava Soininen kertoo.
Keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi ovat esimerkiksi tiedonkulun helpottaminen, eri tahojen yhteensaattaminen ja näkyvyyden lisääminen.
"Aviisin ja Tamyn kalenterin roolia tuodaan esille markkinointivälineinä", Soininen mainitsee.
Tiimi on ottanut tavoitteekseen myydä mainoksia myös Tamyn oppaisiin ja julisteisiin.
"Nettisivuille yhteistyö-osio palvelujen ja etujen alle, bannereita, linkkejä, mainoksia teksteihin", Soininen esittelee suunnitelmiaan.
Sponsoriyhteistyötä
Tamyn tapahtumiin
Tiimissä yritetään tehdä yhteistyötä ennen kaikkea sellaisten isojen yritysten kanssa, joilla on merkitystä koko Tamyn jäsenistölle eli yliopiston perustutkinto-opiskelijoille ja osalle jatko-opiskelijoista.
"Jos joku yritys ei ole jäsenistön kannalta keskeinen, neuvottelemme alennusten sijaan rahasta. Aluksi yritämme saada yhden rahoitusalan ja yhden vähittäiskaupan yhteistyötahon mukaan. Neuvottelemme kesään mennessä noin 5-15 yrityksen tai yhteisön kanssa. Uskon, että vähintään viiden kanssa pääsemme tuloksiin", Soininen sanoo.
Yritykset saavat vastapalveluksi opiskelija-alennuksista näkyvyyttä Tamyn toiminnassa.
"Esimerkiksi uusien opiskelijoiden tapahtumissa, Amazing Tampereessa ja Hyvien ihmisten juhlassa voisi olla yrityksiä mukana", Soininen kertoo.
Ylioppilaskunnalle Soininen toivoo alennuksia hankintoihin, puhdasta rahaa, tapahtumien järjestysapua ja asiantuntija-apua.
Hertta-Mari Kaukonen
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen