Lähtisitkö kanssani kahville?

Suomalaiset eivät ole treffikansaa. Siksi tuntui kivalta, kun joulun alla minut pyydettiin ulos - ihan odottamatta ja tuntemattomalta taholta. Treffit sujuivat loistavasti. Seura oli mukavaa, mies maksoi kahden ruokalajin illallisen, viinin ja drinkit, otti kädestä kynttilän valossa ja moiskautti vielä suukonkin illan päätteeksi. Jatkoja ei ollut, eikä sellaisia edes ehdotettu.

Myöhemmin selvisi, että kaveri asuu avoliitossa ja halusi vain mukavaa seuraa nalkuttavan tyttöystävän tilalle. Ensin ärsytti, mutta oli illasta iloakin. Kaipasin kauniita sanoja ja pientä viatonta flirttiä. Meillä Suomessa sellaista harrastetaan aivan liian vähän.

Tuon illan jälkeen ajattelin, että suomalainen treffikulttuuri kaipaa piristystä. Täällä käydään harvoin kahvilla tai leffassa ilman suuria odotuksia. Seuraa etsitään usein hämyisästä baarista alkoholin rohkaisemana tai kasvottomana internetin deittipalstoilta.

Mihin on kadonnut spontaani ja suora toiminta? Päätin kokeilla, miten sellaiseen tänä päivänä suhtaudutaan. Tarkoitus oli marssia potentiaalisten opiskelijapoikien eteen, kajauttaa kahvikutsu ilmoille ja tarkkailla reaktioita. Kohteelle en asettanut suurempia kriteereitä. Riitti, että tyyppi pyörii yliopistolla, eikä nimettömässä kovasti kiiltele.

Aloitin kokeilun kuntosalilta, sillä ympäristö on rento ja vapautunut. Olin käynyt salilla aikaisemmin vain kaksi kertaa. Päätin käyttää avuttomuutta hyväkseni. Kenties poikien vaistot heräisivät, kun tyttö on pulassa.

Apua ei kuitenkaan aluksi herunut, ja tunnin jälkeen lihakset alkoivat olla jo puuroa. Silloin pelastukseni laskeutui Atalpan alasaliin. Tummatukkainen kaveri alkoi vääntää sivuvatsoja, minä ihailin viereisessä pystysoutulaitteessa. Mitä väliä, vaikka istuin laitteessa väärinpäin. Katsekontakti oli saavutettu.

Marssin pojan eteen kesken kiivaan käsilihastreenin. Kaveri taisi ensin vähän säikähtää, mutta siitä selvittyään suostui kahville kanssani.

"Olihan se aikamoinen yllätys, kun kesken tiukan punttitreenin kaunis tyttö tulee kysymään kahville. Mutta oli se tosi imartelevaa."

Istumme hallintotiedettä opiskelevan Tapsan kanssa Alakuppilassa. Tilanne kuntosalilla oli Tapsasta yllättävä, sillä tytöt pyytävät turhan harvoin poikia ulos.

"Kai se on joku perinteinen tapa, että poika pyytää. Kyllä minäkin yleensä kysyn itse", Tapsa myöntää.

Tapsa kertoo käyvänsä tyttöjen kanssa kahvilla etenkin luentojen tauoilla. Yleensä kahvittelu on vain viatonta jutustelua, mutta joskus sen jälkeen on lähdetty ihan oikeille treffeille. Tapsasta on mukavampaa, että treffikutsu esitetään arkisessa tilanteessa, ei humalassa bileissä.

"Kyllähän se jännittää pyytää tyttöä ulos, mutta riski pitää vaan ottaa. Aina sitä on sitten ainakin yhtä kokemusta rikkaampi", Tapsa pohtii.

Ensimmäinen kokemus on positiivinen. Kontaktin ottaminen kieltämättä jännitti, mutta Tapsan rento olemus teki jutustelusta helppoa. Sitä paitsi, harvoin sitä kauniiksi kehutaan, kun on ilman meikkiä hikisenä jumppavaatteisillaan. Tapsa korostikin, että aitous on näissä asioissa aina plussaa. Tästä on hyvä jatkaa.

Tapsan neuvoa noudattaen päätän etsiä kahviseuraa luentosalista. Normaalisti tehtävä olisi helppo, sillä luentosarjan aikana kontaktia ehtii luoda kaikessa rauhassa. Tässä yhteydessä keskityn kuitenkin odottamattomaan toimintaan ja tuntemattomien koukuttamiseen, joten tilanne ei ole aivan yhtä yksinkertainen.

Päädyin tilastotieteen luennolle. Luentovalinta ei ollut paras mahdollinen, sillä otossuureet ja todennäköisyysjakaumat eivät kuulu sanavarastooni. En siis voinut ottaa kontaktia luennon aiheeseen liittyen. Tyydyinkin istumaan hiljaa ja näyttämään siltä, että tekisin muistiinpanoja tilastollisten menetelmien mysteereistä.

Luennoitsija lopetteli puhettaan. Vierustoverini oli jo tässä vaiheessa poistunut paikalta, mutta rivin päässä istui rennonoloinen heppu. Kaverilla alkoi kuulemma luento puolen tunnin päästä, mutta hän ehti kuitenkin kanssani kupposelle.

"Ajattelin ensin, että tulet kysymään jotain luentoon tai kurssiin liittyvää. Suhtaudun vähän skeptisesti tällaisiin tilanteisiin, joten en ollut heti mitenkään voittajafiiliksellä."

Kahvittelemme Minervassa tilastotiedettä opiskelevan Miikan kanssa. Treffailu ei ole Miikalle kovinkaan tuttu harrastus, sillä hän on seurustellut lähes aina. Kahville voi kuulemma silti aina lähteä, vaikka sitten kohteliaisuudesta.

"Uskoisin, että lähes kaikki pojat lähtevät kahville, jos tyttö tulee kysymään. Eihän siinä tarvitse olla kyse mistään suuremmasta", Miikka pohdiskelee.

Perusasetelma suomalaisessa treffikulttuurissa on Miikasta jäykkä. Hän hämmästelee, miksi porukka käy leffassa, jossa ei ole mahdollisuutta edes tutustua kunnolla. Miikka itse tykkää tehdä jotain erilaista, esimerkiksi laittaa ruokaa yhdessä.

"Potentiaalisen kanssa voisin lähteä kunnolla ulos vaikka heti suoralta kädeltä", Miikka toteaa.

Yhteisen kahvihetken perusteella potentiaalia ei tässä tilanteessa löydy. Tällä kertaa ei kuitenkaan jännittänyt yhtään mennä kysymään. Luennon jälkeen päädytään usein kahville, mutta miten käy tilanteessa, jossa kahvikutsun esittäminen ei ole kovinkaan tavallista?

Saavuin Linnaan aikaisin aamulla. Olin jo oppinut, että poikia on helpompi lähestyä, kun paikalla on vähemmän väkeä. Pian salin perälle asteli urheilullinen nuorimies, jota päätin kysyä aamukahviseuraksi.

Annoin kaverille 45 minuuttia lukurauhaa. Aika kului tuskastuttavan hitaasti. Kääntyilin tuolissa, kunnes kello naksahti viittä vaille kymmeneen. Oli aika toimia.

Saapastelin salin perälle ja nojauduin naisellisella voimallani pojan puoleen. Kaveri ei tuntunut hämmästyvän ehdotustani ollenkaan, ja suostui heti lähtemään kahville. Silloin meni puolestaan minulla pasmat sekaisin. En todellakaan odottanut myönteistä reaktiota, sillä emme olleet vaihtaneet edes katseita ennen tarjoustani.

"Aluksi vähän hämmennyin, mutta tilanne oli aika kiinnostava. Olen sosiaalinen tyyppi ja tottunut olemaan ihmisten kanssa, joten ei se mitenkään pelottavaa ollut."

Näin kuvailee tunnelmiaan Linnan ruokalassa Pekka, ja uittaa samalla teepussiaan vedessä. Hymyilevä nuorimies ei halua tässä yhteydessä kertoa pääainettaan. Paljastetaan sen verran, että Pekka tulee luultavasti tekemään töitä yritysmaailmassa. Kaunis hymy pistää pääni välillä pyörälle, mutta yritän keskittyä olennaiseen.

"Tuntemattomat tytöt tulevat juttelemaan yleensä baarissa. Alkoholi on useimmiten mukana kuvioissa. Ollaan me poikien kanssa puhuttu, että olisi kiva, jos tytöt ottaisivat enemmänkin kontaktia ihan selvin päin", Pekka paljastaa.

Pekka vie tytön aluksi kahville, sillä se on turvallinen maaperä, jossa toista oppii tuntemaan paremmin. Hänellä itsellään ei ole ollut hankaluuksia päätyä treffeille. Pekka ei tosin ole kokeillut aivan yhtä suoraa toimintaa kuin minä, mutta hänkin näkee kokeiluni positiivisena.

"Kyllä tytön arvostus nousee, jos hän tulee itse kysymään kahville. Sellainen on mutkatonta ja tosi hyvä merkki. Mutta jos olisit pyytänyt ihan ulos, niin tuskin olisi näin spontaanisti tullut lähdettyä", Pekka naurahtaa.

Emme siis päädy Pekan kanssa kahvilaa kauemmas, mutta tilanteesta jää mukava mieli. Kahvihetki piristää lukupäivää kummasti. Miksei tällaista ole tullut tehtyä aikaisemmin?

Katri Saukkonen