Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Omin varoin kirjailijaksi

Pilot-kustannus astuu isojen kustantamoiden varpaille

Veikko Karpin kirja Kivipeli kertoo vanhan ajan poliisiyhteisöstä. Hän sai paljon hyvää palautetta työkavereiltaan. Kuva: Timo Marttila.
Veikko Karpin kirja Kivipeli kertoo vanhan ajan poliisiyhteisöstä. Hän sai paljon hyvää palautetta työkavereiltaan. Kuva: Timo Marttila.


"Haluatko kirjailijaksi?" Kaupungilla liikkuessa katse kiinnittyy tamperelaisen Pilot-kustannuksen mainoksiin.

Pilot-kustannus on kustantanut osittain tai kokonaan noin 600 kirjaa. Omakustanteita on julkaistu noin 150.

"Suurin osa kirjoittajista jää plussan puolelle, tosin osa haluaakin kirjansa pääasiassa lähipiirille", Pilot-kustannuksen kustannuspäällikkö Timo Määttä sanoo.

Omakustannekirjan kirjoittaja maksaa kirjan kaikki kustannukset itse. Täyskustanteessa Pilot maksaa kaiken ja hoitaa markkinoinnin.

"Minun lisäkseni kolme talon ulkopuolista lukijaa antavat muutosehdotuksia kirjoista. Suurin osa kirjoistamme on palvelukustanteita. Kirjailijan pitää ostaa ensiostoksena omaa kirjaansa 85 kappaletta, mutta hän saa 20 prosenttia kirjan myynnistä", Määttä sanoo.

Palvelukustannussopimus tietää kirjoittajalle 1?500-2500 euron menoerää. Omakustanne maksaa puolestaan 1000-2500 euroa. Hintoihin vaikuttaa kirjan paksuus ja kuvien määrä. Omakustanne voi maksaa vähemmän kuin palvelukustanne, koska kirjoittaja saa päättää itse montako kirjaa painaa. Pilotilla voi koostaa myös sarjakuva-, runo- tai kuvakirjan kokonaan itse netissä, jolloin yksittäinen kirja maksaa vain muutamia kymppejä. Vastaava palvelu on tulossa muillekin kirjoille.


Kuka on kirjailija?

"Tarkoituksemme on koostaa Runomylly-kirjoituskilpailun avulla 160 eri runokirjaa", Määttä sanoo.

Runomyllyn kotisivuilta löytyy linkki runoja mekaanisesti tekevän runokoneen sivulle. Kun runo on valmis, vastassa on linkki:

"Sinustako kirjailija? Liity 300 kirjailijamme joukkoon. Me hoidamme kaiken."

"Suosittelen palvelukustantamoa kirjoittajille, joilla ei ole mahdollisuuksia kaupallisille markkinoille. Jos aloittavalla kirjailijalla ei ole tuntemusta kirjallisesta maailmasta, hän voi eksyä Pilotille, koska se vetoaa haluun tulla kirjailijaksi", kirjailija-kirjoittajakouluttaja Niina Hakalahti sanoo.

Hakalahti suosittelee kirjailijoiksi pyrkiville kärsivällisyyttä, sillä oma kirja on entistä vaikeampi saada perinteiselle kustantamolle.

"Minun mielestäni kirjailija on sellainen, joka on kirjoittanut kustannussopimuksen. Suomessa itsensä kirjoilla elättävien kirjailijoiden määrä on laskettavissa kahden käden sormilla. Jos joku on tehnyt 5-6 omakustannetta, ei minulla ole sydäntä sanoa, että et ole kirjailija", Määttä sanoo.

"Osa pienten kustantamoiden kirjoista on niin pienillä resursseilla tehty, ettei jälki ole hyvää. Pienestä kustantamosta ei välttämättä pääse osallistumaan kirjalliseen keskusteluun. Kirjailija on ammattinimike, joka on ansaittava", Tammen kustannuspäällikkö Hannu Harju miettii.

Määtän mukaan harvoilla Pilotin kirjoittajilla on kuvitelmia kirjoilla itsensä elättämisestä.

"Joskus eläkeläiset ovat sanoneet, että on niin pieni eläke, että haluaisi hankkia kirjoittamalla lisää. Silloin olen ollut niin julma, että olen selventänyt faktoja. Yleensä he haluavat teettää kirjansa, koska pöytälaatikosta niitä ei ainakaan lue kukaan", Määttä sanoo.


Viekö Pilot maineen?

"Jos kirjailija on tuottelias, suosittelemme isompia kustantamoja. Tällöin olemme käyttäneet kontaktejamme muihin kustantamoihin", Määttä kertoo.

Pilot-kustannuksen sivuilla ei ole kerrottu, millainen kustannussopimus kenelläkin kirjoittajalla on.

"Kuka haluaa tähän joukkoon
täyskustannetuksi kirjoittajaksi, jos 90 prosentin kirjoista ei ole tarvinnut ylittää kustannuskynnystä?" Hakalahti kysyy.

Pilot täyskustantaa kirjan, jos uskoo sen myyvän 500 nidettä.

"Esimerkiksi dosentti Jukka Ammondt, elokuvaohjaaja Armas K. Baltzar, urheilijat Tiia Hautala ja Mia Strömmer", Määttä luettelee täyskustannettuja kirjoittajia.

Kulttuurinenkin arvo vaikuttaa Pilotin julkaisupäätökseen.

"Suomensimme ainoana kustantamona kokonaan Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin. Monet tahot eivät ota tosissaan kirjojamme, vaikkeivät lue niistä yhtäkään. Heitä ärsyttää, että palvelemme tavallisia ihmisiä", Määttä sanoo.

Esikoiskirjakilpailuihin ei voi enää osallistua, jos on jo julkaissut palvelukustantamosta.

"Pilotilla julkaiseminen voi vaikuttaa negatiivisesti aloittelevan kirjailijan uraan, sillä seuraavia kirjoja ei välttämättä oteta sen jälkeen vakavasti", Hakalahti arvioi.

Sekä Likellä että Tammessa vain käsillä oleva teos ratkaisee kustannuspäätöstä mietittäessä, eikä aikaisempi julkaisu vaikuta kielteisesti.

"Palvelukustanteet ovat verrattavissa omakustanteisiin. Aiemmasta julkaisusta muualla kuin Likellä on hyötyä vain, jos kirjalla on hyvä maine", Liken kustannuspäällikkö Ira Aartelo sanoo.

Hertta-Mari Kaukonen



Helpot kannet muistoille


Veikko Karppi julkaisi vuonna 2004 Pilot-kustannuksen kautta esikoisteoksensa Kivipeli. Se on fiktiivinen, mutta omakohtainen kertomus poliisinuorukaisen elämästä ja poliisipiirien yhteisöllisyydestä 1960-luvun Helsingissä.

Eläkkeen tuoma vapaa-aika ja uusi tekniikka saivat Karpin tarttumaan uudelleen vuosikymmeniä sitten kirjoituskoneella aloitettuun tarinaan.

"Vaikuttavat nuoruusmuistot ja halu jakaa ne muille sysäsivät innostusta. Pian tuli tarve saada sana painetuksi ja kuulla siitä palautetta", Karppi kertoo syitä kustannusprosessille.

Isojen kustantamojen kieltäydyttyä hän valitsi Pilotin, joka oli helppo tapa saada kirjalle kannet.

"Liiankin helppo", Karppi myöntää.

Hänen mielestään tekstille ei synny sanataiteellista vaatimustasoa, koska kynnystä julkaisulle ei ole. Jälkeenpäin ajateltuna hän olisi kaivannut ammattilaisen näkökulmaa ja ohjausta jo ennen julkaisua.

Karpin valinta oli palvelukustanne, jossa Pilotilla ei ole taloudellista vastuuta. 2300 euron kustannusmaksulla hän sai 20 kirjoittajan kappaletta sekä 85 teosta itse myytäväksi ja markkinoitavaksi. Pilot huolehti muiden kappaleiden välityksen kauppojen tilauslistoille, lehtiin ja kirjastoihin. Hän on itse myynyt suurimman osan teoksista. Kustantamolta hän olisi toivonut aktiivisempaa myyntiotetta.

"Tappiollehan tästä jäi, mutta rikastuminen ei ollut tavoitteenakaan."

Hän on tyytyväinen siihen, että on saanut jakaa muistojaan muuallekin kuin pöytälaatikkoon. Pilotin tarjoama kustannustapa toimii silloin, kun jättää haaveet rahasta.

Karpin seuraava kirja on Kopeleffin morsian, jonka fiktiivinen tarina sijoittuu vuoteen 1899.

"Se on tasokkaampi kuin edeltäjänsä ja kiinnostaa varmasti suurempaa yleisöä. Kirjoitan saadakseni jonkun lukemaan - mieluiten mahdollisimman monen."

Vasta jos isot kustantamot eivät kiinnostu, Pilot tai muu kustannuspalvelu tulee kysymykseen.

"Kirjailija elättää itsensä kirjoittamalla, minä olen kirjoittava eläkeläinen", Karppi naurahtaa partaansa.

Laura Happo

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Diana Karppi (30.10.09, kello 16:34)

    Siis Onko Kyseessä Veikko A Karppi??
    Olisi kiva tietää kuka Karppi on kyseessä???
    T Diana Karppi




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto