Pääkirjoitus

Opiskelijoita on koeteltu tällä hallituskaudella moneen otteeseen. Opintoraha ei noussut, opinto-aikoja rajoitetettiin ja lukukausimaksutkin tuntuvat olevan enää ajan kysymys.

Opiskelijoiden asemasta on kuitenkin vihdoin tullut todellinen vaaliteema. Opintotuen korotusta vaatii moni opiskelijoiden ääniä hamuava ehdokaskin. Suurin osa aivan vilpittömästi, haluaisin uskoa. Toivon silti, että opiskelijat malttavat äänestäessään miettiä muutakin kuin omaa lompakkoaan. Esimerkiksi omia isovanhempiaan.

Opintorahalla ei tule Suomessa toimeen, mutta me opiskelijat sentään pystymme toimeen tullaksemme tekemään töitä, ruinaamaan rahaa vanhemmiltamme tai vaikka dyykkaamaan lähikaupan roskiksia.Se ei ole oikein, mutta emme me yhteiskunnan heikko-osaisimpia ole. Me sentään voimme edes yrittää parantaa omaa asemaamme.

Toisin on niillä kymmenillä tuhansilla vanhuksilla, joiden omat voimat eivät enää riitä edes arjesta selviämiseen. He makaavat kotona väsyneen aviopuolison hoidettavana tai vaipoissa vanhainkodissa, jonka hoitajat tekevät liikaa töitä liian pienellä palkalla.

Kuitenkin Pirkanmaallakin
20:sta alle 32-vuotiaasta kansanedustajaehdokkaasta vain yhdeksän nostaa vanhustenhoidon kolmen ensi vaalikauden tärkeimmän asian joukkoon (www.nuortenvaalikone.fi). Opintotuki oli 17 ehdokkaan listalla, puolustusvoimat sentään vain yhden. Yhdeksän vaihtoehdon joukossa on toki muitakin tärkeitä asioita, kuten ympäristön suojelu ja terveydenhoito.

On ikävä joutua valitsemaan monen tärkeän asian joukosta, mutta nämä ovat niitä kuuluisia arvovalintoja. Ei eduskunnassakaan kaikkia maailman virheitä voi korjata.

Minulla ei olisi pokkaa väittää, että opintotuen korottaminen on ihmisarvoisen vanhuuden turvaamista tärkeämpää. Nyt puhutaan mummoista ja papoista, jotka todellakaan eivät voi odottaa seuraavaan vaalikauteen.

Opiskelijoilta jos keneltä odottaisi kykyä solidaarisuuteen.

Tuomo Tamminen
päätoimittaja