Facebookin yli-ihmiset

Tulin juuri työmatkalta, jolta kollegani oli pitänyt seikkaperäistä mikroblogia Facebook-statuksissaan. Mitä teet juuri nyt? "Syön sushia Stureplanilla", "juon samppanjaa sviitissä" ja niin edelleen, hän kertoi Facebookin kännykkäversion kautta toimistolle jääneille.

"Kiva, ettette olleet reissussa pidempään, muuten Facebook olisi jo täyttynyt kaverisi egosta", sain kuulla seuraavana päivänä kuppilassa. "Ehdittekö te tehdä Tukholmassa töitä ollenkaan?"

Jäin miettimään, oliko tässä kyse ylijakamisesta eli oversharingista, joka valittiin Webster-sanakirjan viime vuoden sanaksi. New York Magazine määrittelee ylijakamisen kauniisti. "Likainen salaisuus on, että Facebook naamioi omakehun vain ystävien kanssa juttelemiseksi. Muuttamalla yksityisen informaation julkiseksi, hävittää keskinäisen viestinnän ja julkaisemisen rajan."

Kaikki Facebookissa ovat tosiaan kauniimpia ja aktiivisempia ihmeihmisiä kuin tosielämässä. Nokkelaa statusta märehditään rauhassa ja profiilikuvia varten poseerataan yhtä antaumuksella kuin malliportfolioon.

Tiedostaen tai tiedostamatta, verkossa rakennetaan siis omaa henkilöbrändiä. Web 2.0:n paljon puhutusta yhteisöllisyydestä onkin tulossa PR 2.0:aa, jossa jokainen on oma viestintäkonsulttinsa, joka naputtelee pieniä tiedotteita status-päivityksien muodossa.

Tai kuten asia postmodernissa kapitalismissa tiivistetään: "tahallaan tai tahattomasti, Facebookista on kehittynyt tapa kerätä kaikki käyttäjän verkkoaktiviteetti esittelemään ammattimainen paketti osaamista, luonnetta, verkostoja ja kokemusta". Näin kirjoittaa PR-ekspertti Brian Solis, joka kiertää maailmaa levittämässä PR 2.0:n sanomaa.

Mitä siitä sanoa? Joskus filosofinen ideaali oli, että elämästä olisi tehtävä taideteos. Verkossa mainoksen ja taiteen raja kai hämärtyy ja touhu muistuttaa enää poptaidetta.

Hiljattain viisi vuotta täyttänyt Facebook ehti Suomeen kunnolla vasta syksyllä 2007, levittyään ensin samana keväänä Norjaan ja sieltä Ruotsiin. Globaali kasvu tapahtui hitaasti, mutta muodonmuutos jenkkiyliopistojen suljetusta yhteisöstä (ja bileiden kuvakaatopaikasta) ylijakamisen julkaisualustaksi tuntuu tapahtuneen nopeasti.

Osasyy on varmasti siinä, että viimeistään kun äiti, professori ja työnantajakin ovat kavereita, kukaan ei enää halua jakoon härskejä kuvia jatkoilta. Samalla pelätään, että laeista huolimatta työnhakijoita googletetaan ahkerasti.

Vaikka Facebook tarjoaa mahdollisuuden lokeroida kavereita ja sitä kautta heidän oikeuttaan nähdä päivityksiäsi, päivät, jolloin ylijakaminen tarkoitti nimenomaan liikojen yksityiskohtien kertomista, lienevät menossa naamakirjassa ohi.

Ja ehkä näin on lopulta parempi: sadut kavereista voi käydä lukemassa verkossa ja ne elämänmakuiset, aidot ja joskus vähän nolot kuulumiset jäävät kahviloiden kulmapöytiin ja tuoppien ääreen.

Lassi Kurkijärvi
Kirjoittaja elää verkosta. Hän työskentelee HS.fi:n kehityspäällikkönä.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Majsteri Rantaluola (20.02.09, kello 0:13)
Muistelen sitä, että otin kerran yhteyttä Turussa asuvaan ystävääni SMS:llä (tekstari) ja ehdotin tapaamista. Hän vastasi globaaliin nokkavaan sävyyn, jota Lassi tuossa kuvaili, että "jos olisit Facebookissa faecettämässä, niin tietäisit nytkin, että olen menossa Wieniin." Niin fiiniä! Tiesin, että jampalla on joku ruuvi löysällä, mutta en osannut diagnoisoida hänen konditiotaan oikein siinä kesän kulmilla. Ostin jäätelön. Märehdin yksin ja kävin Sammakon kirjakaupassa siinä rautatieaseman lähettyvillä. Nyt tiedän, että kaveri kärsi(i) 'ylijakamisesta'. Voisimme täällä meidän maassa puhua myös yliavautumisesta. Jos käy liian usein avautumassa muille kaikesta, saa jossakin vaiheessa kalossista kalloon. Luulen, en tiedä, että Facebook on kehitetty "tärkeille" ihmisille, joiden työn luonne on sellainen, että keikka-/asematyö vie heidät (perheineen) säännöllisesti muille leveysasteille. Sellaisessa tilanteessa harvojen oikeiden kavereiden yhteisö on online-yhteisö, paremman puutteessa. Mutta miksi me apinoisimme tätä handicappia, jos, kuten Lassi sanoi, oma yhteisömme on kulman takana ja tietosuojasta vapaana?