Ihminen Holli

Kaija Holli katsoo silmiin ja puristaa kättäni.

"Sinä näytät aivan toimittajalta."

"Ja sinä näytät aivan rehtorilta", vastaan.

Oikeasti ajattelen, että hän näyttää aivan lääkäriltä. Ehkä mielikuvaani vaikuttaa, että sijaitsemme Tampereen yliopistollisen keskussairaalan aulassa. Tai ehkä syynä on, että professori Holli muistuttaa lääkäriä, joka Vehmaisten neuvolassa työnsi rokotuspiikkejä käsivarteeni. Tai ehkä lääkärit kerta kaikkiaan näyttävät lääkäreiltä, samalla tavalla kuin dekkareiden poliisit näyttävät poliiseilta.


"Tykkään ihmisistä. Se on mielestäni paras ominaisuuteni. On aivan mahdottoman mukava tavata uusia ihmisiä ja toimia ihmisten kanssa", lääketieteen laitoksen johtajana kahdeksan vuotta toiminut professori Holli hymyilee.

Elokuussa rehtorin virkaan astuvaa rouvaa on helppo uskoa. Vaikka huoneen kolme puhelinta soivat vuorotellen ja haastattelulle on aikaa vain hetki, Holli onnistuu luomaan yhteyden. Tuntuu, että hän on aidosti kiinnostunut minusta ja opiskelijoiden asioista. Kyselykierros laitoksella paljastaa, että hänestä pidetään paljon. Huomaan pohtivani, että tarmokas nainen olisi aarre minkä tahansa puoluekoneiston riveissä.

"Uskon olevani positiivinen ja helposti lähestyttävä. Empaattinen minä olen. Se on yksi puoli minusta", Holli pohtii.

"Toisaalta olen erittäin määrätietoinen ja päätöksentekoon kykenevä. Syöpätautien lääkäri on äärimmäisen vaikeiden asioiden kanssa tekemisissä, elämän ja kuoleman kysymysten."

Lääkärinä hän kertoo oppineensa kuuntelemaan, kysymään tarkentavia kysymyksiä ja ottamaan selvää asioista, mutta myös tekemään nopeita päätöksiä ja kantamaan vastuun. Holli muistaa useaan otteeseen korostaa, että aina ennen päätöksiä pitää kuunnella muita ja ottaa selvää asioista.

"Asetelma, jossa mielipide on valmiiksi betoniin hakattu ja siitä ei ole valmis tinkimään, on minusta aina huono."


Kysymys omista huonoista puolista saa Hollin naurahtamaan.

"Hitaus, jahkaaminen ja saman asian jaarittelu ovat asioita, joita en siedä. Semmoisissa tilanteissa olen helposti kärsimätön."

Lääketieteen laitoksella hallinnointia ja jahkaamista on riittänyt. Kyseessä on yliopiston suurin laitos, jossa työskentelee yli 350 ihmistä. Pelkästään professoreita laitoksella on yli 50. Lisäksi ovat opiskelijat ja väitöskirjan tekijät.

"Kyllä sinne mahtuu individuaaleja tyyppejä, joiden kanssa on joutunut erilaisia asioita teutaroimaan vuosien varrella", Holli tunnustaa.

Toisaalta hän väittää pitävänsä hallinnosta ja jopa taloushallinnosta.

"Hyvä hallinto on äärimmäisen tärkeää. Jos ihmiset voivat hyvin, niin he ovat myös tehokkaita ja saavat aikaiseksi. En minä taloushallintoakaan pahana pidä, sillä täytyyhän tietää, millainen liikkumavara on, että pystyy realistisesti justeeraamaan, mihin on mahdollisuuksia."

Suurtehorouvalle tuottaa suuria vaikeuksia keksiä asia, josta hän ei pidä. Pitkään mietittyään hän mainitsee riitelyn ja henkilökohtaisuuksiin menemisen.

"Olen oikeasti pitänyt kaikesta, jota olen elämässäni tehnyt. Muuten en varmaan olisi jaksanutkaan niin hirvittävää työmäärää, jota olen nuoresta asti tehnyt."

Millaisena johtajana professori, sivutoiminen ylilääkäri, laitoksen johtaja ja aktiivinen opettaja itseään pitää?

"Olen, tunnustaisin näin, enemmän muutosjohtaja, kuin tasainen paikalleen jämähtäjä."

En epäile yhtään.


Yliopistolain muuttuessa muutoksia on totisesti edessä.

"Yliopistouudistus on mahdollisuus, ei uhka. Sanon näin sillä ehdolla, että osaamme sitä käyttää."

Hollin mukaan on lähinnä yliopistosta itsestään kiinni, millaiseen lopputulokseen uudistus johtavaa.

"Jos ruvetaan vain rettelöimään, meillä menee valtavasti energiaa hukkaan. Eihän meidän keskenään kannata tapella."

Hän kääntäisi lakimuutoksen positiiviseksi mahdollisuudeksi.

"Meidän kannattaisi nähdä yliopistolaki niin, että okei, annatte meille uudenlaisen mahdollisuuden! Katsotaanpa, miten alamme sitä käyttämään."

Valtiosidonnaisuus on Hollin mukaan pakottanut yliopistot ottamaan monet asiat ylhäältä annettuina. Nyt itsemääräämisoikeus kasvaa. Mutta rouva Holli sanoo ymmärtävänsä hyvin myös muutosvastarinnan ja yleisen turhautumisen.

"Jos muutosta seuraa muutos ja taas muutos, kaikki ovat niin väsyneitä. Jatkuvan muutoksen keskellä eläminen ei ole mahdollista."

Hän pohtii, että uudistuksia on kuitenkin pakko tehdä, mutta ne pitää tehdä hallitusti ja kontrolloidusti.

"Välillä täytyy hengähtää ja katsoa, mentiinkö oikeaan suuntaan, pitääkö korjata vähän vai peruuttaa koko homma."

Henkilöstöllä pitää hänen mukaansa olla myös aikaa, jolloin voi keskittyä omaan tekemiseen ja ydinosaamiseen.

"Joku konsti meillä täytyy löytyä, että saadaan henkilöstölle seesteistä aikaa. Hötkyilystä ei seuraa mitään hyvää."


Opiskelijoiden pahoinvointi, irrallisuus ja mielenterveysongelmat vetävät kokeneen lääkärin vakavaksi.

"Jos jotain voin luvata, niin siihen minä aion ehdottomasti puuttua. Vaadin, että asian hyväksi tehdään kaikki mahdollinen."

Holli kertoo luvanneensa Tamylle, että ensitöikseen rehtorina hän kutsuu opiskelijaedustajat pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä.

"Olen äärimmäisen tosissani. En vain sillä tavalla, että näennäisesti kuuntelisin ja perustaisin työryhmän, jonne asia haudataan."

Holli pohtii, mikä on pahoinvoinnin syy ja mikä seuraus.

"Aiheuttaako yliopisto pahoinvointia, vai ovatko yhteiskunta, lapsuus ja nuoruus muuttuneet sellaisiksi, että nuoret voivat pahoin jo ennen yliopisto-opintoja. Varmaan kyse on molemmista asioista."

Oli syy mikä tahansa, paljon on tehtävissä.

"Hirveän paljon on konkreettisia asioita, joihin voimme tarttua. Osa niistä voidaan ihan laitoskohtaisestikin ratkaista, ilman suunnatonta byrokratiaa."

Erittäin tärkeäksi Kaija Holli kokee, että opiskelija tuntee tulleensa paikkaan, johon on aidosti tervetullut.

"Monella menee alkuaika harhaillessa epävarmana. Opintokokonaisuuksia pitää kehittää niin, että opiskelijat hahmottavat, mitä heidän kannattaa opiskella ja millaisiin tehtäviin he niistä pätevöityvät. "

Toisaalta nykymaailman tahti ja vaatimukset ovat niin kovia, että opiskelijat streessaantuvat jaksamisen äärirajoille.

"Olen monesti joutunut sanomaan opiskelijoille, että nyt aivan oikeasti, rauha!"

Hollin mielestä kaikilla pitää olla myös mahdollisuus löytää oma paikkansa.

"Ei ole kenenkään etu, että pakotetaan opiskelemaan alaa, joka ei tunnu omalta."


Kyllä. Ostaisin tältä naiselta käytetyn auton. Välttämättä en huomaisi tinkiä tarpeeksi.