Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Töitä uussuomalaisille

Nuorten kesätyöpaikkojen haku on parhaillaan käynnissä. Tampereen kaupunki on alueen suurimpana työnantajana myös kesätöiden tarjoajana merkittävä - kesätyöntekijöitä palkataan 11.2. julkaistun tiedotteen mukaan 1000. Samoin seurakunnat etsivät työntekijöitä mm. puutarhoille ja hautausmaiden hoitoon.

Tampereen kesätyötilanne on kuitenkin huolestuttava maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten nuorten kohdalla. Nuorten ja heitä tukevien työntekijöiden ponnisteluista huolimatta kesätyöpaikkojen ovet eivät aukea ja nuoret jäävät vaille mielekästä tekemistä. Näiden nuorten vanhemmilla ei ole samanlaisia sosiaalisia verkostoja ja suhteita työssä käyviin sukulaisiin kuin kantatamperelaisilla ja vanhempien kielitaito saattaa myös olla huonompi kuin nuorilla, jotka ovat käyneet koulunsa Suomessa.

Nämä nuoret ovat astumaisillaan työelämään ja toiveet oman elämän aloittamisesta ovat suuret. Samoin on pettymys joka seuraa siitä, että töitä ei löydy sujuvasta kielitaidosta, kovasta työmotivaatiosta ja koulutuksesta huolimatta. Pettymys johtaa helposti turhautumiseen ja pahimmillaan toivon katoamiseen. Tästä on lyhyt matka ajatukseen siitä, että syntyperä, nimi tai ihonväri määrittää ihmisen paikan ja mahdollisuudet. Tätä voi kutsua rakenteelliseksi rasismiksi. Nuoret ovat se ryhmä joiden mukaan pääsemisestä työmarkkinoille, koulutukseen ja yhteiskunnan toimintoihin tulee huolehtia myös laman aikana.

Kaupungin tulisi toimia esimerkkinä muille työnantajille ja palkata ensi kesänä, vaikkapa vain kaksikymmentä, maahanmuuttaja/pakolaistaustaista nuorta kesätöihin ja osoittaa näin että kaikkien työpanosta tarvitaan Tampereella. Tämä on vain 2 % kesätyövoiman kokonaistarpeesta. Tampereen seurakunnat on jo kiinnittänyt asiaan huomiota. Täällä tehdään hyvää työtä pakolaistaustaisten nuorten kanssa esim. Setlementin Hämeen piirin Kölvi-poikatyössä, jonka toiminnassa on mukana lähes 70 pakolaistaustaista poikaa. Nämä nuoret miehet ovat hakeneet kesätöitä myös kaupungilta useana vuonna siinä onnistumatta. Työllistämällä näitä nuoria annamme heille toivon tulevaisuudesta.

Päivi Sinkkonen,
Tampereen vihreän kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Ilkka Hjerppe,
Tampereen seurakuntien yhteiskunnallisen työn johtaja

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (3)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Pentti G. Ventti (21.02.09, kello 23:59)

    No yhtä lailla se on vaikeaa töiden saaminen muillekin.
    Miltä sitten tuntuu kun työpaikka annetaankin kiintiön takia jollekin toiselle?

  2. Ihmettelevä (02.03.09, kello 17:20)

    Miksi ehdoin tahdoin halutaan lisää näitä vaikeasti työllistettäviä? Ei se työpaikan hankinta ole helppoa kantaväestöllekään. Ja kyllä työnantajan pitää edelleenkin saada valita sopivin työntekijä, ilman mitään kiintiöitä. Nehän ovat - mitäpä muuta kuin rasismia??

  3. Majsteri Rantaluola (02.03.09, kello 23:31)

    Ei kysymys ole siitä, onko kiintiö reilua vai ei; edustaako se jumalan tahtoa yhteiskunnassa ihmisille, joka on pitkään odottanut breikkiä. Rasismi on sitä, kun hipiältään valkoinen saa ottaa vaikkapa 5 miljoonan kultaisen kädenpuristuksen, eikä siitä duunari nouse barrikadille, mutta "ruskea lakupelle" ei siis saisi saada edes kesätyöpaikkaa. Oikea epäreiluus on jossain muualla, ja tässä vain puolletaan kansainvälistä yhteistyötä kriisipesäkkeiden ihmisten integroimisessa edes johonkin. Tajuatteko te, että ne rahat, jotka "lakupelle" tienaa, hän antaa oitis systeemin käyttöön vuokrina, ruokana, hiphop-lippiksinä jne. Se raha ei katoa ulkomaille vaan pysyy täällä kuin Lyly Rajala.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto