Yliopiston käytävää askeltavista joka kolmannella on psyykkisiä ongelmia. Oireina käyvät päälle ylirasitus, masentuneisuus, keskittymiskyvyttömyys ja uniongelmat. Opiskelusta ei tahdo saada otetta. Suuri luku käy ilmi YTHS:n teettämästä korkeakouluopiskelijoiden terveyttä luotaavasta tutkimuksesta.
"Se on selvä tutkimustulos. Useimmat näistä ovat lieviä psyykkisiä vaikeuksia, joista selviää ilman hoitoa. Luku heijastaa kuitenkin riskiryhmän kokoa", toteaa Tampereen YTHS:n mielenterveystyön ylilääkäri
Pauli Tossavainen.
"Psyykkisten ongelmien taustalla ovat opiskelun ja työelämän vaatimustason kasvu ja menestymispaineiden nousu. Omasta tulevaisuudesta ei ole selvää visiota, ja opinnot takkuavat."
Vuositasolla mielenterveyspalveluja käyttää noin seitsemän prosenttia Tampereen yliopisto-opiskelijoista. Palveluiden käyttäjien määrä on lisääntynyt vuosituhannen alusta noin 40 prosenttia. Samaan aikaan YTHS:n mielenterveyspalvelujen resurssit ovat kasvaneet vain 10 prosenttia. Tämä tarkoittaa ruuhkaa. Tällä hetkellä odotusaika neuvontapsykologille on noin kaksi kuukautta.
"Ruuhkat keskittyvät neljän talvikuukauden ajalle. Kesään mennessä saamme jonot luultavasti purettua. Jonojen pulmana on, että pienestä murheesta voi jonotuksen aikana kasvaa iso ongelma."
Mielenterveyspalveluita käytetään nykyään ilman leimaantumisen pelkoa. Kun ongelmia tulee, niitä tullaan selvittämään, eikä jäädä painimaan yksin. YTHS toimii matalan kynnyksen periaatteella.
"Meille ei tarvita lähetettä. Neuvontapsykologille voi soittaa arkipäivinä ja saada apua puhelimitse tai vastaanottoajan."
Suurimpana huolena Tossavainen näkee tutkimuksen tuloksissa, että kolmasosa opiskelijoista ei koe kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään. Yhteisöllisyyden puute laukaisee monesti mielenterveyden ongelmia.
Yliopistossa opiskelu on vapaata ja useinkaan ei muodostu tiiviitä ryhmiä. Monet jäävät yksin. Tossavainen korostaa ennaltaehkäisevään työn merkitystä.
"Paljon hyvääkin on saatu aikaan esimerkiksi Kehrä-hankkeen puitteissa. Myös tutor-toiminta on kehittynyt selvästi."
Viime syksynä Tamperee YTHS:llä on alkanut Suunta-hanke, joka pyrkii tavoittamaan sata syrjäytymisvaarassa olevaa opiskelijaa.
"Yliopistossa opiskelija voi olla pitkäänkin ulkona opinnoista, ennen kuin kukaan puuttuu asiaan. Opintojen venyminen yhdistettynä muihin murheisiin käyvät psyykeen päälle. On tavallista, että opiskelija on ollut puolikin vuotta poissa opiskeluista ja palaaminen on hankalaa. "
Silloin olisi hyvä mennä juttelemaan. Yhteyden YTHS:lle saa soittamalla psykologin neuvontapuhelimeen.
Nuorten aikuisten mielenterveyden ongelmat ovat nousussa yliopiston ulkopuolellakin. Mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrä on kaksinkertaistunut 16-29 vuotiaiden joukossa viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Yli kolmekymppisten joukossa lisäystä on tullut vain 10 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Kansaneläkelaitoksen tutkimuksesta.
"Meillä YTHS:llä sama suuntaus näkyy. Psykiatrit kirjoittavat yhä enemmän lauasuntoja, joilla haetaan sairaslomaa, kuntoutustukea tai eläkettä. Myös Kelan kuntoutukseen, lähinnä psykoterapiaan hakeudutaan yhä enemmän."
Seppo Kärki,
teksti ja kuva
Tartu puhelimeen!
YTHS:n mielenterveystyö:
ajanvaraus ja neuvonta arkisin
klo 11.30 - 12.30 puh 046 - 710 1044
Nyyti ry valtakunnallinen puhelinpäivystys tiede- ja taidekorkeakouluopiskelijoille
puh 010 80 6656, arkisin klo 17-19 tukea, tietoa ja keskusteluapua lukukauden aikana