|
Edustajisto hyväksyi ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman vuodelle 2010 vuoden ensimmäisessä kokouksessaan. Hallitus oli valmistellut esityksensä jo edustajiston laatimien aloitteiden pohjalta, ja mukaan oli otettu muutamia aiemmilta vuosilta jatkuvia projekteja. Vielä edustajiston kokoukseen tuotiin muutama hyvä lisäys toimintasuunnitelmaan.
Tamyn toimintasuunnitelmat ovat olleet siinä mielessä outoja papereita, että ne kertovat vain pienestä osasta ylioppilaskunnan toimintaa. Tämä tekee uusien hankkeiden aloittamisesta läpinäkyvämpää ja vuosittaisista painotuksista selkeämpiä, mutta käsitys rutiinien määrästä ja normaalista edunvalvontatyöstä jää hämäräksi. Toinen outous on budjetin hyväksyminen loppuvuodesta erikseen. Toimintasuunnitelmaa laadittaessa ei siis voida enää sopia mistään, mikä vaatii rahankäyttöä. Näihin kumpaankin on tarkoitus tänä vuonna tarttua, kun mietitään, miten ja mihin rutiinit kirjataan, ja kun loppuvuodesta laaditaan samaan aikaan ensivuoden budjetti sekä toimintasuunnitelma pääpiirteiltään.
Sitten itse soijapihviin, eli toimintasuunnitelmassa oleviin asioihin: tänä vuonna Tamyssä mietitään vakavasti syitä ylioppilaskunnan olemassaoloon ja tehdään järjestöstrategia. Strategiassa pohditaan ydintoimintoja ja linjataan järjestöllistä kehittämistä. Tähän liittyen tehdään myös keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma, jonka laatiminen on ollut suunnitelmissakin jo vähintään keskipitkään.
Koulutuspolitiikan puolella tärkeimmät kirjaukset ovat yliopiston strategiaan ja yliopistohallinnon avoimuuteen vaikuttaminen. Strategian puitteissa otetaan kantaa mm. kielikeskuksen resursseihin, vaikka tilanne on toki jo yliopistohallinnonkin tiedossa.
Sosiaalipolitiikassa pääpaino on asumispoliittisten linjojen selkeyttäminen. Ylioppilaskunta vaikuttaa asumiseen monessa instanssissa ja monen eri toimijan kautta. Toimijoiden tueksi on tärkeää saada asumispoliittinen linjapaperi. Koulutuspolitiikan ja sosiaalipolitiikan rajapinnalla on jatko-opiskelijoiden edunvalvonta. "Jatkareiden" tarpeiden selkiyttämiseksi perustetaan työryhmä. Eikä tässä vielä kaikki: konkreettisempana toimena jatko-opiskelijoiden terveydenhuoltokuviot pitäisi saada selviksi tänä vuonna.
Kv-puolen isoin juttu on maksuttoman koulutuksen ohella kieli- ja viestintästrategian laatiminen. Muita isoja projekteja tänä vuonna ovat Tamyn historiateoksen aloittaminen ja yritysyhteistyön tarkempi koordinointi. Myös järjestöjen hyväksi tehdään lukuisia pienempiä projekteja.
Aleksi Rantala
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen