Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Virkeä rockvanhus

Gabrielia kuunnellessa joutuu säätämään voimakkuutta

80-luvulla taivaskanavilta musiikkivideoita tuijotelleet muistanevat Peter Gabrielin sympaattisena setänä, jonka pään ympärillä lenteli muun muassa hedelmiä ja paperilentokoneita uraauurtavassa Sledgehammer-animaatiovideossa. Ennen tuota So-albumilta (1986) lohkaistua videohittiä Gabriel oli ehtinyt tehdä neljä levyä progressiivista rockia Genesis-yhtyeen riveissä sekä neljä sangen kokeellista soololevyä. Niille hän ammensi vaikutteita sekä maailmanmusiikista että aikakauden suosituilta ja särmikkäiltä uuden aallon yhtyeiltä.

Harvakseltaan musiikkia tätä nykyä julkaiseva Gabriel on taas ajan hermolla, ainakin Scratch My Back -albumin kappalelistan perusteella. Lainalauluista koostuvalla levyllä juuri 60 vuotta täyttänyt veteraanimuusikko tulkitsee paitsi aikalaistensa materiaalia myös Bon Iverin, Arcade Firen ja Elbown kaltaisten tämän päivän vaihtoehtorockartistien kappaleita.

Tuloksena voisi olla vaivaannuttavaa setäilyä. Gabrielin iän myötä syventynyt ääni ja tiukan minimalistinen ote lainakappaleisiin tekevät Scratch My Backista kuitenkin hienon, perustellun kokonaisuuden. Perinteisiä rocksoittimia, sähkökitaraa ja rumpuja, levyllä ei kuulla lainkaan. Kaikki on jousien, pianon, puhaltimien ja laulun varassa.

Mikä parasta, levyä kuunnellessa tulee tarve koskea stereoiden äänenvoimakkuusnappulaan. Siinä, missä valtaosa nykymusiikista on kuoliaaksi kompressoitua, tasaista äänivirtaa, Scratch My Backin äänimaisema yltää kuiskauksista huutoihin ja pihinästä hurjiin hyökyihin.




Ville Aalto

Peter Gabriel: Scratch My Back.
Virgin 2010
***

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto