Klassikkoni: Ei mikään tyttökirja

Edgar Rice Burroughsin Tarzan, apinain kuningas saattaa olla rasistinen ja seksistinen tarina apinoiden kasvattamasta valkoisesta miehestä. Ennen kaikkea se on kuitenkin maailman paras poikakirja.

Tarzan, apinain kuningas on kirjoitettu lähes sata vuotta sitten, mutta maailman muutokset eivät ole himmentäneet sen lumoa. Herkässä iässä oleville lukijoille samaan aikaan alkukantainen, väkivahva ja sydäntäsärkevän rehellinen Tarzan on edelleen äärimmäinen roolimalli.

Rintaansa takova apinamies ei ole alkukantainen sanan negatiivisessa merkityksessä, vaan alkuvoimaisella päättäväisyydellä hän ottaa myös sivistyksen haltuun. Vaikka Tarzan ei ole vauvaikänsä jälkeen nähnyt yhtäkään ihmistä, hän opettelee omin päin lukemaan löytämiensä kirjojen avulla.

Ennen kaikkea Tarzan on kuitenkin traaginen hahmo. Alkuperäisessä Tarzan-romaanissa mies ei koskaan saa rakastamaansa Janea, jonka hän pelastaa niin viidakon villeiltä kuin lohduttomalta avioliitoltakin.

Naimisiin Janen yrittää painostaa mies, jolle tämän isä on velkaa, mutta Tarzan ei katsele tylyä käytöstä, vaan puuttuu peliin. Elegantisti, totta kai: kun miekkonen vaatii Janea lopettamaan jahkailun ja suostumaan, apinamies tarraa tätä kurkusta keskellä salonkia.

Lopulta Jane kuitenkin avioituu Tarzanin serkun kanssa. Tarzanin, kuolleeksi luullun aatelisen, todellisen henkilöllisyyden paljastuminen veisi Janen sulhaselta tämän perimän omaisuuden, joten apinamies palaa viidakkoon vähin äänin.

Oskari Rantala

Edgar Rice Burroughs: Tarzan, apinain kuningas
(Tarzan of the Apes, 1914)
Suomennettu myös nimellä Apinoiden Tarzan