Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Iranin tukahdutetut nuoret

Iranin islamilaisen tasavallan koulutetut nuoret lähtevät etsimään parempaa elämää ulkomailta. Eikä ihme. Iranissa ei juoda viinaa eikä edes Facebookiin pääse – ainakaan laillisesti.

Teheranin metrossa ensimmäinen ja viimeinen vaunu on aina varattu vain naisille. Naisia ei kielletä matkustamasta muissa vaunuissa, mutta varsinkin yksin matkustavat naiset tuntuvat mieluummin valitsevan naistenvaunun. Busseissa taas bussin takaosa on varattu naisille, miehet istuvat edessä. Myöskään musta kaapu, khador, ei ole pakollinen, mutta yllättävän käytetty.
Teheranin metrossa ensimmäinen ja viimeinen vaunu on aina varattu vain naisille. Naisia ei kielletä matkustamasta muissa vaunuissa, mutta varsinkin yksin matkustavat naiset tuntuvat mieluummin valitsevan naistenvaunun. Busseissa taas bussin takaosa on varattu naisille, miehet istuvat edessä. Myöskään musta kaapu, khador, ei ole pakollinen, mutta yllättävän käytetty.

Suuri osa kavereistani asuu Euroopassa", sanoo Amir, 30, ja imee pitkään sätkäänsä teheranilaisen kerrostaloasunnon lattialla, risti-istunnassa persialaisella matolla.

Amir on kirjailija ja kirjallisuuden kääntäjä. Hän on eronnut ja asuu taas vanhempiensa luona. Töitä on, muttei tunguksi asti.

Amir matkustelee aina, kun voi, mutta Iranin jättämistä hän ei harkitse.

Monet muut lähtevät. Iran kärsii massiivisesta koulutetun väestön maastamuutosta. Noin 15 prosenttia Iranissa koulutuksensa saaneista ottaa jalat alleen, kun diplomi on takataskussa, ja suuntaa kohti länttä. Korkeakoulutuksen saaneista lähtee jopa 25 prosenttia.

Se on maailmanmittakaavassakin paljon. Esimerkiksi Taiwan, Filippiinit ja Etelä-Korea kärsivät myös koulutettujen maastamuutosta, mutta heidän prosenttiosuutensa pyörivät kymmenessä prosentissa, Intian on 2,5.

Vuosittain 150 000 koulutettua iranilaista muuttaa pois, pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, Iranin uutistoimiston tilastojen mukaan jopa 200 000. Tampereen verran väkeä joka ikinen vuosi.

Miksi he lähtevät?

Vastauksen löytäminen ei ole tähtitiedettä. Iranissa työtä on vähän ja palkat matalat. Iranin hallituksen mukaan maan työttömyysprosentti oli 11,8 vuonna 2009. Ne, jotka löytävät työtä, eivät onnistu rikastumaan. Siitä pitää huolen inflaatio, joka esimerkiksi vuonna 2009 huiteli noin 16 prosentissa.

Vaikka Iranin alueella on noin kymmenen prosenttia koko maailman öljyvarannoista, on talous rapakunnossa. Valtio omistaa kaikki suuryritykset, yksityissektorilla on perheyrityksiä ja maataloutta.

Eikä Yhdysvaltojen kauppasaarto auta asiaa.

Ja on Iranista ennenkin lähdetty.


Islamilainen vallankumous vuonna 1979 muutti kaiken, varsinkin vanhat valtarakenteet. Vallastasyöstyn shaahin kaverien oli paettava maasta.

Iranin valtiomuoto, teokratia, on ainut sorttiaan maailmassa. Maan perustuslaki yhdistää maallisen ja uskonnollisen vallan. Iranissa on vaaleilla valittavat presidentti ja parlamentti, mutta toista puolta vallasta pitää uskonnollinen eliitti, jonka valintaan kansa ei todellakaan pääse vaikuttamaan.

Irania johtaa uskonnollinen korkein johtaja, englanniksi Supreme Leder, ajatollah Ali Khamenei. Hänellä on muun muassa armeijan käskyvalta. Khamenei on istunut pallilla vuodesta 1989 eikä varmasti lähde, ennen kuin kuolema hänet vallastaan erottaa.

Toiseksi korkein valtion virkamies on presidentti, tällä hetkellä Mahmoud Ahmadinejad. Vaikka hän on tunnettu kärkevistä ulkopoliittisista lausunnoistaan, ei hänellä Iranin perustuslain mukaan ole valtaa päättää maan ulko- tai turvallisuuspolitiikkasta.

Lisäksi hallintoon kuuluu sellaisia elimiä kuten asiantuntijaneuvosto, valvojien neuvosto sekä sovitteluneuvosto.

Uskonnon ja politiikan sekoittamisesta seuraa monia asioita, esimerkiksi se, että islamilainen sharia-laki on maan ylin laki.


Alkoholi on laitonta. Paikalliset kuitenkin vakuuttavat kotipolton olevan erittäin yleistä. Kun ovet sulkeutuvat, vieraille tarjotaan hömpsyt.

Sianliha on laitonta. Kaupoista löytyy kyllä kinkkua, mutta se on sianlihatonta kinkkua.

Naisten on käytettävä huivia. Oikeastaan vaatekoodi, joka on lailla määrätty pakolliseksi naisille, on nimeltään hijab. Hijab tarkkoittaa, että naisen on pukeuduttava vaatimattomasti ja pää sekä muodot on peitettävä.

Käytännössä hijab-ohjeistusta sovelletaan monin tavoin. Nuoret kaupunkilaiset saattavat kulkea balleriinoissa ja vartalonmyötäisessä trenssitakissa, mutta pienemmissä kaupungeissä huivikaan ei riitä, vaan moni pukeutuu khadoriin. Se on iso, musta, viittamainen kaapu, joka jättää näkyviin vain kädet ja kasvot. Khadorin käyttäminen viestii myös uskonnollisuudesta.

Kodeissa naiset ovat vapaat pukukoodeista, mutta kaikilla julkisilla paikoilla puhukoodi pätee. Myös hotellien käytävillä, busseissa ja uimarannalla.

Jopa vesipiipun polttaminen on kielletty. Ihmettelyyn paikalliset vastaavat kyyninen ilme kasvoillaan: ongelma ei ole se, että vesipiipun tupakka olisi epäterveellistä, vaan se, että se saa ihmiset kokoontuman yhteen ja rupattelemaan.

Eivätkä säännöt tähän lopu. Media ei ole vapaa, satelliittikanavat ja tietyt internet-sivut ovat kiellettyjä. Iranista ei Facebookiin pääse.


Maassa, joka on sääntöjen ja lakien kuormittama, ihmiset elävät rauhallista elämää.

Väärin!

"Kun kaikki on laitonta, kaikki on laillista", toteaa Amir. Hän kehottaa kurkkaamaan maisemaa huoneensa parvekkeelta. Kuinka monta lautasantennia näet?

Tuolla, tuolla, tuolla! Ja tuollakin!

Facebook-kielto tuli voimaan toissavuoden mielenosoitusten jälkimainingeissa. Hallitus yrittää epätoivoisesti kiristää otettaan.

"He vain pakottavat meidät hankkimaan paremmat atk-taidot", Amir virnistää. Hänellä on MacBook, kuten kenellä tahansa länsimaisella boheemirontilla, seinillä taidekortteja, joissa näkyy tissejä, kirjahyllyssä Kerouacia, Vonnegutia ja muita moderneja klassikkoja. Monia kirjoista ei ole hankittu Iranista, vaan tuotu matkoilta.

"Kaveri, sukulainen, kaverin sukulainen", Amir luettelee, kuinka aina löytyy joku, jonka kautta haluttu tavara saadaan hankittua.

Hän myöntää, että voisi joutua ongelmiin kirjahyllynsä sisällön takia.

Voisi. Todennäköisesti ei, sillä sisäinen poliisi on kiinnostuneempi opposition jahtaamisesta kuin parista hassusta tissikuvasta. Mutta koskaan ei voi olla satavarma.

Iran laskee menettävänsä 40-50 miljardia dollaria vuosittain, koska koulutetut nuoret lähtevät pois. Sitä paitsi monet lähtevät jo opiskelemaan, jos ei Eurooppaan, niin edes naapurimaihin, kuten Armeniaan ja Turkkiin.


Osa nuorista haluaa lähteä juuri tukahduttavan tiukkojen sääntöjen takia.

Fatima, 28, on yksi heistä. Hän sekä hänen miehensä ovat molemmat korkeakoulutettuja. He ovat molemmat saaneet koulutustaan vastaavaa työtä, josta maksetaan kohtuullisesti. Ei hyvin, mutta niin, että toimeen tulee.

Silti he haaveilevat elämästä jossain ihan muualla, nimittäin Australiassa. Työlupa- ja viisumihakemus on vetämässä.

"Mietimme myös Kanadaa, mutta siellä on niin kylmä. Australia kuulostaa lämpimältä ja lupaavalta", Fatima sanoo.

Pari on valmistautunut pitkään odotukseen. Iranilaiset joutuvat odottamaan useita kuukausia tai jopa puoli vuotta viisumia, oli maa sitten mikä tahansa. Mutta jos viisumi tulee, matkalaukut pakataan ilman ajatusta paluusta.

"Tanssiminen on kielletty, nauraminen on kielletty!"

"Kokoonnumme jonkun kotiin ja vitsailemme ja nauramme. Se on ainut hauska asia, mitä voimme tehdä", Fasima sanoo ja huokaa.

Perheet ottavat lähdöt ymmärtäväisesti. Ajatus on, jos vain voit, lähde.

Lähteminen. Se on Amirin ja Fatiman sukupolven tarina.


Lue koko kuvareportaasi tästä pdf:nä!


Verna Leinonen, teksti
& Teemu Hotti, kuvat


Millainen valtio on Iran?

- Lähi-idässä, Kaspianmeren ja Perianlahden välissä sijaitseva valtio, joka on pinta-alaltaan viisi kertaa Suomen kokoinen. Pääkaupunki on Teheran.

- Asukkaita noin 75 miljoonaa. Yli puolet kansasta alle 25-vuotiaita.

- Virallinen kieli farsi, indoeurooppalainen kieli, jota kirjoitetaan arabialaisilla aakkosilla.

- Öljyvaltio. 10 prosenttia maailman tunnetusta öljystä on Iranin alueella. Vie myös kemianteollisuutta, pähkinöitä ja persialaisia mattoja.

- Bruttokansantuote per asukas 11 200 dollaria. Tällä mittarilla Iran on maailman maiden keskikastia.

- 99 prosenttia muslimeita, mutta maassa myös kristittyjä, juutalaisia ja zarahustralaisia.

- Valtiomuoto teokratia, yhdistelmä parlamentarista demokratiaa ja uskonnollisen eliitin valtaa.


Kommentti: Huivi(tu)tettu

Aluksi se kuulosti mielenkiintoiselta. Viettää nyt kaksi viikkoa huivissa, siinä kokemusta kerrakseen!

Ensimmäisenä päivänä kuljin Teheranin katuja silmät selälläni ja tarkkailin, mitä hijab oikeasti tarkoittaa. On eri asia tietää, että huivi sekä puoleen polveen ylettyvä tunika tarvitaan, kuin tietää, miten tätä sääntöä sovelletaan.

Teheranissa näin paljon tyylikkäitä naisia tyköistuvissa trensseissä, huivintapainen huitaistuna nutturan päälle. Kun matkustin syvemmälle Iraniin, näin muutoksen. Konservatiiviseksi sanotussa Yazdin kaupungissa jokÂ’ikinen sisko oli verhoutunut khadoriin. Se peittääkin jo kaiken muun paitsi kasvot, kädet ja jalat.

Se on myös vaatetuslinja, jota hallitus toivoisi iranilaisten naisten suosivan.


Ensipäivien eksotiikkapöllyjen jälkeen kävi yhä mukavammaksi repäistä huivi pois hotellihuoneeseen saapuessa. Viikon jälkeen tuli ensimmäinen vitutus.

En jaksa laittaa huivia! Tukka menee lyttyyn, haluan pitää sitä auki. Näytän ihan samalta kuin muut. Miksi minun on pakko?

Nielin tukkajumalan känkkäränkän ja skandinaavisen feministinylpeyteni. Tämänhän halusin kokea.

Aloin tottua huiviin. Se oli päässäni koko ajan, aamusta iltaan, yöbussissakin. Niinä harvoina tunteina, mitä olin hotellihuoneissa, saatoin jopa pyyhkäistä huivia poskenpieleltä pois päin vaikkei minulla ollut sitä. Sama haamuefekti kuin joskus silmälasien kanssa.

Päivä ennen kotiinlähtöä kamelin selkä kuitenkin katkesi.

Olimme Eshafanissa ja halusimme tutkailla kaupunkia fillareiden selästä. Seisoin pyörävuokrauskioskin edessä ja tuumin, että kaunis päivä tulossa. Sitten paikalle marssi heppu, joka totesi, että kuulkaa, ei Iranissa naiset saa pyöräillä.


Olin niin pöyristynyt voimattomuuden, arvottomuuden ja epäreiluuden tunneryöpystä, että en pystynyt puhumaan pariin tuntiin.

Vaikka huivi ja pyöräilykielto ovat kaksi eri asiaa, on niillä sama juuri. Ongelma on se, että minä olen nainen. Nainen ei saa.

Kun huivi nostetaan pöydälle, musliminaiset kehuvat kilpaa, kuinka he omasta halustaan käyttävät huivia. Käyttäisin minäkin, jos asuisin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa naisen arvo on yhtä kuin kaapuun käytetyt neliömetrit. Tällöin ei kuitenkaan voida puhua vapaasta valinnasta.
Minä en saa, koska minä olen nainen.

Verna Leinonen
Kirjoittaja tykkää pitää tukkaansa auki.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (6)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Milla Tuominen (18.02.11, kello 17:09)

    Olin positiivisesti yllättynyt nähdessäni Aviisin tarttuneen näinkin haastavaan aiheeseen. Näkökulma nuorten lähdön syihin ja siihen liittyviin numeroihin oli mielenkiintoinen, mutta siihen se sitten jäikin. Totesin pettymyksekseni, että Aviisin juttu edusti jälleen kerran aihetta "maalainen tulee kaupunkiin"-tyylillä yksipuolisesta näkökulmasta hieman samaan tapaan kuin aiemmin artikkelissa, jossa Tampereelta etsittiin burkhaa käyttävää naista..

    Ihan ensin haluaisin korjata kirjoittajan virheellisen tavan käyttää nimitystä khador tästä mustasta, kaiken peittävästä kaavusta. Sana kirjoitetaan persiaksi latinalaisilla aakkosilla chador ja lausutaan suomalaisittain tyyliin tsador, joka siis kuulostaa aivan erilaiselta kuin khador, varsinkin kun kha-tavulle on persiassa täysin erilainen ääntämistapa.

    Seurustelin iranilaisen miehen kanssa 1,5 vuotta ja vierailin jopa Iranissa. Asia, joka minua hämmästytti ja hämmästyttää edelleen on ihmisten tarve nostaa huivin käyttö kovin ihmeelliseksi ja hämmästyttäväksi asiaksi, joka saa kaiken päähuomion, kun uutisoidaan Iranista. Ymmärrän sen tapauksessa, jossa elät elämäsi sen kanssa ja se häiritsee esimerkiksi liikkumista(tosin ihmisten näkymättömissä sekin asia korjaantuu), mutta ulkomaalaisena Iraniin lyhyeksi ajaksi mentäessä en todellakaan kokenut sitä millään tavalla mainitsemisen arvoiseksi asiaksi, koska kuitenkin huivia voi käyttää niin joustavalla tavalla. Koin kyllä iranilaiset naiset huiveineen paljon naisellisemmiksi ja tyylikkäämmäksi kuin keskivertolänsimaalaisen naisen baarissa puolialastomana. Koska väri ja tyyli on vapaa, voi huivista jopa tehdä asusteena mielenkiintoisen lisän pukeutumiseensa, eikä kukaan käske käyttämään vain sitä mummon vanhaa mustaa kirkkohuivia. Myöskin missä tahansa pärjää, kun on oikea asenne, eikä korosta olevansa länsimaalainen ignorantti. Jopa Tampereelta voi löytää iranilaisia moderneja huivia käyttäviä naisia ihan meidän yliopistoltakin. Onko se siis kirjoittajan päätettävissä, mistä motiiveista se tehdään ja miten vapaaehtoisesti?

    Kun tehdään artikkelia jostakin maasta olisi hyvä myös tuoda esiin positiivisia puolia kyseisestä paikasta. Itse en Iranissa kohdannut mitään hankaluuksia ja päinvastoin ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja kiinnostus ulkomaalaisia kohtaan yllätti minut positiivisesti, ja koen vierailuni olleen yksi ikimuistoisimmista kokemuksista elämässäni hyvällä tavalla. Tämä artikkeli edustaa taas sitä massamedian yksipuolista näkemystä siitä, miten kamala maa Iran on ja miten hirveällä tavalla naiset siellä joutuvat kärsimään, vaikka oman kokemukseni mukaan naisia voidaan monissa asioissa jopa arvostaa enemmän siellä kuin esim. Suomessa, koska arvostus on niin suhteellinen käsite ja riippuu myös siitä millaista arvostusta henkilö itse preferoi.

    Tietenkin artikkelin päätavoite oli luultavasti kertoa koulutetuista Teheranin nuorista, mutta pitää muistaa, että Iran on valtava maa, jossa on monenlaisia erilaisia ihmisiä erilaisine mielipiteineen, minkä vuoksi yleistyksiä on vaikea tehdä. Edes iranilaiset itse eivät yleensä tunne kuin omaan sosiaaliseen luokkaansa kuuluvia ihmisiä, joista jokaisen näkemys maastaan on erilainen. Kun journalisti menee Iraniin, on vaarana Pohjois-Teheran-syndrooma, jolloin nimensä mukaan tuodaan esiin vain pohjois-teheranilainen näkemys asioista ja tavataan ihmisiä vain siitä kategoriasta käsin.

    Olen useasti ollut pettynyt Aviisin juttuihin, koska vaikka aihealueet ovat monipuolisia, valitettavan usein lehden ja sen tekijöiden oma arvomaailma paistaa lävitse turhan paljon, eikä taustatyökään näytä onnistuneen. Tämä haittaa varsinkin lehdessä, jonka kai pitäisi edustaa koko yliopiston opiskelijoita ja perehtyä ilmiöihin objektiivisesti sen sijaan, että jutut vaan suodatetaan oman viher-vasemmisto-feministi-ateisti- tai vastaavien arvojen värittämien lasien lävitse. Minusta journalismi on parhaimmillaan sitä, että kyetään katsomaan asioita sen oman lintukodon perspektiivin ulkopuolelta ja ymmärtää, ettei sen kautta voida arvottaa kaikkia muita ihmisiä ja heidän tapaansa elää.

    Tämä kirjoittaja ymmärtää, että kulttuurien arvottaminen keskenään ei ole yksinkertaista ja mustavalkoista

  2. Milla Tuominen (18.02.11, kello 17:23)

    Ai niin unohdin mainita, että iranilaiset poikkeuksetta ovat kadehdittavan hyviä tanssijoita ja heillä tanssitaan esimerkiksi häissä, kuten meilläkin. Tanssi on siis suuri osa persialaista kulttuuria ja sillä on pitkä historia. Lisää löytää hakusanalla Persian dance.

    en.wikipedia.org/wiki/Per...

    Myös esimerkiksi kurdeilla ja muilla vähemmistöillä on omat perinteiset tanssinsa. Lehdessä oleva haastattelu antoi ehkä turhan synkän kuvan iranilaisesta seuraelämästä.

  3. Seppo Honkanen / Aviisi (18.02.11, kello 18:37)

    Kiitos palautteesta. On selvää, että Iran on monipuolinen maa, jossa asuu monenlaisia ihmisiä. Eräs jutun pointti oli, että kaikki iranilaiset eivät ole yksipuolisista uutiskuvista tuttuja pyhää sotaa vannovia kiihkoilijoita, vaan ihan tavallisia mukavia tyyppejä. Kuten ihmiset kaikkialla.

    Ja niin, kun Aviisin todetaan olevan vuoroin liian oikeistolainen ja vasemmistolainen, uskonnollinen ja ateistinen, vihreä ja ydinvoimamyönteinen... Niin minusta tuntuu, että tietty tasapaino kokonaisuudessa on onnistuttu pitämään.

  4. Milla Tuominen (20.02.11, kello 22:59)

    Kiitos vastauksesta.

    Siinä toki juttunne oli hyvin onnistunut, että se kuvasi nimenomaan tämän tietyn toisen äärilaidan aspektin, eli näiden iranilaisten, jotka haluavat lähteä maastaan, eivätkä erityisesti kaipaa takaisin. Se on parempi kuin jatkuvat terroristiuutiset, vaikkakin myös massamediassa aika paljon jo esillä ollut aihe varsinkin opposition toimesta. Oppositioaktiivit pyrkivät taas antamaan hyvin negativiisen kuvan saadakseen huomiota omalle asialleen, mikä on ihan ymmärrettävää.

    Tämä huiviaihe on alkanut muistuttaa sosiaalipornoa suuressa määrin ja siihen myös lehtenne valitettavasti syyllistyi, kuten massamedia yleensä. Huivin käytöstä saisi aikaan asiallisen artikkelin kultaiselta keskitieltä, jos halua riittäisi.

    Iranissa on toisaalta myös ihmisiä, jotka eivät ole fundamentaaleja, tai näitä ihmisiä, jotka haluavat jättää maansa lopullisesti, vaan myös enemmän tai vähemmän uskonnollisia tavallisia tai menestyviä ihmisiä, jotka rakastavat kaikesta huolimatta maataan ja kulttuuriaan, eivätkä koe sitä näin negatiivisesti, mutta heidän mielipidettään ja kokemustaan ei taas julkisuudessa juuri näe. Juuri nämä tyypit toivovat ihmisten löytävän maastaan myös jotakin hyvää sanottavaa niissä puitteissa, jotka poliittinen järjestelmä mahdollistaa. Lähes poikkeuksetta tavalliset iranilaiset ihmiset inhoavat kaikkea länsimaisen median uutisointia juuri sen sensaatiohakuisuuden takia, olipa näkökulma mikä tahansa.

    Mielenkiintoista, jos ihmiset lukevat lehteä niin eri tavalla, kun koen nykyään jo osaavani ennakoida varsin taitavasti juttujen näkökulman ja siihen liittyvät mielipiteet.

    Esimerkkejä:
    -maahanmuuttajat ovat tosi jees poikkeuksetta ja heidän kulttuurinsa on tosi jees myös, paitsi ilmeisesti lähtömaassa. -myös kaikkiin ulkomaalaisten kokemiinsa vääryyksiin tulee puuttua rankalla kädellä, vaikka muillakin ihmisillä olisi samanlaisia ongelmia
    -seksuaalivähemmistöt ovat myös jees melkein enemmän kuin heterot ja heidän oikeutensa ovat myös sydäntä lähellä
    -feminismi on jees
    -uskonnot ovat kaikki tosi paskaa, mutta niistä voidaan joskus kirjoittaa tosin ihmetellen ja korostaen omaa ateistista kantaansa ja ymmärtämättömyyttään
    -vasemmisto on jees
    -Suomi on paska maa, joka kohtelee ulkomaalaisia pahemmin kuin mikään muu valtio ja jossa mikään ei toimi ja kaikesta pitää valittaa
    -kannabis on tosi jees ja ylipäätään tällainen boheemiin elämään, hippeihin ja yhteiskuntavastaisuuteen yhdistetty toiminta on tosi jees, koska sillä on korkeammat tarkoitusperät
    -yliopistomme on myös täynnä käsittämättömiä epäkohtia, joiden kautta oppilaita sorretaan

    Voi tosin olla, että käsitykseni tulee myös paljolti kolumneista, koska niissä tuntuu olevan ainakin todella homogeeninen ryhmä kirjoittamassa. No on Aviisissa ihan hyviäkin monipuolisesti käsiteltyjä juttujakin ollut, esimerkkinä tämä erityinen uskontolehti, joka oli hyvää vastapainoa joka lehden ateismille ja sisälsi tosi erilaisten ihmisten haastatteluja.

  5. Maria (26.08.11, kello 20:02)

    Mielestäni tämä juttu oli varsin hyvä eikä mitenkään iranilaisia naisia leimaava juttu. Toki tässäkin esiintyy tietynlaista "huh huh, miten jännä maa" tyyppistä taivastelua, mutta silti tässä on paljon hyviä näkökulmia Iraniin. Sellaisia, mitkä nimenomaan koulutetut, Eurooppaan muuttaneet iranilaiset näkökulmat. Ja tässä onkin se pointti: Pohjois-Teheranilainen näkökulma on aivan yhtä iranilainen näkökulma kuin perustavisiranilaisen, jota sinä Milla yrität kuuluttaa.

    Monet iranilaiset ovat onnellisia joo, mutta fakta on myös se, että pieleenmennestä vallankumouksesta kärsivät monet. Ihmisoikeuksien rikkomiset ja kiduttaminen eivät ole asioita, joita pitäisi hyssytellä. Olen Millan kanssa samaa mieltä myös siitä, että usein mediassa nostetaan juuri näitä juttuja esille, mutta minun mielestäni tässä jutussa ns. tavis-iranilaisen näkökulma pääsi ihan ookoosti esille. Koska, kuten sanoin, Pohjois-Teheranin näkökulma on aivan yhtä oikea kuin perusiranilaisen.

    "Koin kyllä iranilaiset naiset huiveineen paljon naisellisemmiksi ja tyylikkäämmäksi kuin keskivertolänsimaalaisen naisen baarissa puolialastomana."

    Tämäkö sitten kuittaa kaikki jutut ja esim sen, että jotkut iranilaiset naiset eivät oikeasti tykkää huivia? Jos huivia haluaa käyttää, niin ok, mutta mitä jos EI oikeasti halua?

    Ja leimaathan itsekin tässä keskivertolänsimaalaisnaiset tietynlaisiksi. Minua aina naurattaa tämä "ulkomaalaiset naiset ovat naisellisimpia kun suomalaiset" pölötys. Se on ihan yhtä yleistävää kuin sanoa, että kaikki arabinaiset ovat samanlaisia.

    Jos Iran kiinnnostaa, niin Persepolis-leffa on mainiota katsottavaa. Samaten Marjane Bakhtarin kirjat "Mistään kotoisin" ja "Toista maata" ovat mainiota luettavaa. Hän on ruotsalais-iranilainen kirjailija, joka kirjoittaa mainiosti sekä Iranista että maahanmuutosta ja hölmöistä mamuyleistyksistä, joihin sekä ns. suvikset että rasistit syyllistyvät.

  6. Maria (26.08.11, kello 20:03)

    Ja mielestäni tässä jutussa nousi esiin myös hyvin se pointti, että kaikki Lähi-Idästä kotoisin olevat _eivät ole_ uskonkiihkoilijoita, vaan voivat olla hyvinkin islam-kriittisiä. Ja osa juuri sen takia haluaa pois tiukan islamin maista. Ja se heille sallittakoon.

    Persu-Suomessa tälläisenkin näkökulman esiintuominen voi olla arvokasta.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto