![]() |
|
![]() |
Oli vuosi 1992 ja Suomi kärvisteli laman kourissa. Valtion budjettivaje oli auennut ennätyksellisiin mittoihin, ja hallitus yritti epätoivoisesti löytää uusia säästökohteita ja tulonlähteitä.
Riitta Uosukaisen johtama opetusministeriöllä oli mukavia terveisiä opiskelijoille: osallistutte säästötalkoisiin lukukausimaksujen muodossa. Maksuja esitettiin paitsi yliopistoihin, myös lukioihin ja ammattikouluihin.
Opiskelijaliike laittoi raivokkaasti kapuloita rattaisiin. Lobattiin päättäjiä, kirjoitettiin yleisönosastoihin ja organisoitiin mielenosoituksia. Suomen Lukiolaisten Liiton "Älä maksa lukukausimaksua" -tarroja kiinnitettiin sähkötolppiin ympäri Suomea. Mutta haukuista huolimatta lukukausimaksujen karavaani jatkoi kulkuaan selvittäen tiensä läpi ministeriöiden ja hallituksen.
Tuli joulukuu, ja lamabudjetti odotti yhä eduskunnan käsittelyä, kun vaikeista leikkauksista ei päästy yksimielisyyteen. Opiskelijat saivat sivistysvaliokunnan puolelleen, mutta eduskunnan vahvistaman talousarvion puuttuessa hallituksen esitys toimisi väliaikaisena budjettina. Esitys, johon sisältyi lukukausimaksujen käyttöönotto yliopistoissa tavoiteajan ylittäneille ja kahta tutkintoa suorittaville opiskelijoille 1.1. 1993 alkaen.
Suomen ylioppilaskuntien liitolla oli kuitenkin vielä yksi ässä hihassaan. Se valitti oikeuskanslerille vedoten muun muassa hallitusmuotoon, tasa-arvolakiin ja YK:n ihmisoikeussopimuksiin. Kansleri pyysi lausuntoja, lueskeli niitä joulunpyhät ja antoi lopulta uudenvuoden aatonaattona päätöksen SYL:n hyväksi: ei lukuvuodeksi läsnäolevaksi ilmoittautuneille opiskelijoille voi asettaa maksua jälkikäteen. Lukukausimaksut oli torpattu kaksi päivää ennen niiden käyttöönottoa.
Miten olisi käynyt ilman SYL:n valitusta? Vaikea sanoa, mutta vertailukohtia voi hakea Englannista, jossa 1990-luvun lopussa käyttöönotetut vaatimattomat maksut ovat nyt nousseet jopa kymmeneentuhanteen euroon. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.
Se 90-luvusta. Nyt on vuosi 2011, valtion budjettivaje hipoo ennätyslukemia eikä Nokiastakaan ole enää vetoapua taloudelle enempää kuin 90-luvun alussa. Tuskin siis onkaan ihme, että ehdotukset lukukausimaksuista ovat taas saaneet jalansijaa.
Ylioppilasliike on jo reagoinut asiaan, mutta viime kädessä ratkaisun tekee huhtikuussa valittava eduskunta. Siksi: opiskelija, muista äänestää ehdokasta, joka on sitoutunut maksuttoman koulutuksen turvaamiseen.
Ilkka Tiensuu
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen puheenjohtaja 2011
P.S. Linkki jutun taustamateriaaliin löytyy Tamyn upouudesta blogista, jonne ilmestyy myös paljon muuta mielenkiintoista tietoa: www.tamyblogi.wordpress.com
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen