Klassikkoni: Hei kuule Suomi!

Kansakunnan olohuone on dokumentti, jonka katsominen tulisi olla Suomen kansalaisuutta hakeville pakollinen. Sitä tulisi näyttää maahanmuuttokeskuksissa kotouttamistarkoituksessa. Sen repliikkien hokemisen tulisi olla koulujen pihalla tae suosiosta. Se pitäisi lisätä peruskoulun kurssivaatimuksiin Linnan ja Kiven viitoittamalle tielle kuvauksena suomalaisuudesta. Ennen kaikkea sitä tulisi myydä Rajaportin saunalle eksyneille vaihto-opiskelijoille, jotka etsivät suomalaisuuden syvintä olemusta, sillä tässä se on.

Jukka Kärkkäisen vuonna 2009 valmistunut dokumentti on paitsi matka viiteen huonosti sisustettuun olohuoneeseen myös todistus siitä, miten hyvin suomalaismies pakkasen lisäksi kestää yksinäisyyttä. Dokumentissa vähäsanainen vuorovaikutus vaihtuu pidennettyjen kohtausten kautta absurdiksi taiteeksi. Lapsia syntyy, asunnot ja avovaimot vaihtuvat, mutta elämä jatkaa itsepäistä nilkuttamistaan.

Liian vähälle huomiolle jäänyt dokumentti ei kuitenkaan ole lohduton vaan perisuomalainen kuvaus. Se ei väitä suomalaisten olevan sitkeitä metsänraivaajia, vaan näyttää todelisuuden kaikessa rujoudessaan. Kansakunnan olohuoneen kuvaaman suomalaisuuden tunnistaa ymmärtämisen ja tuttuuden kautta, vaikka päähenkilöiden elämäntyyli tuntuisikin vieraalta.

Kun Suomi-brändäyksessä sauna on ylikuumennut ja Lappi on täyteen rakennettu, niin Kansakunnan olohuoneessa on outoa voimaa, jota tulisi myydä ulkomaille. Tämän näkemisen jälkeen ei tarvitsisi vieraalla maaperällä enää esittää auton ääntä ja hokea KimiRäikkösen nimeä.

Sanna-Kaisa Lähdeaho
Jukka Kärkkäinen: kansakunnan olohuone (2009)