Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Katusoittaja Sami Maunuaho tarkkailee maailman menoa kitaran takaa

Sami
Maunuaho on Suomen ohella käynyt soittamassa Berliinissä, jossa kuuntelijat tulivat antamaan kehuja ja suoraa palautetta ja kehuja enemmän kuin Tampereella.


Sami Maunuahon katusoitto kuvittaa ryöstöt ja arkipäivän vanhassa asematunnelissa



Maa on täynnä vetistä räntää, ja loska narskuu kengänpohjissa. Sami "Maukka" Maunuaho rämpyttää ensimmäiset soinnut ilmaan. Akustisen kitaran ääntely herättää uteliaita katseita rautatieaseman tunnelin nuhjuisessa valaistuksessa. Kaksi nuorta miestä odottaa kappaleen alkamista.


"Soita Paranoid", toinen miehistä huudahtaa.

Maunuaho huomaa miehen yllä Bob Marley -paidan, ja ilmoille kajahtaa Marley-klassikko Redemption Song. Miehet katsovat hiljaisen tyytyväisinä. He kaivavat taskuistaan sytkärit ja kohottavat ne ilmaan kappaleen soidessa. Aplodien jälkeen kolikot lentävät kitaralaukkuun.

"On sinne kitaralaukkuun lentänyt metripizzakin. Eräs vanha täti kävi Siwassa ja huusi Â’You must eatÂ’ sen tuodessaan. Kiittäessäni hän katsoi takaisin hämmentyneenä, että olenkin suomalainen. Kitaralaukkuun on myös päätynyt banaaneja ja Jeesus pelastaa -esitteitä", Maunuaho toteaa.



Erityisen mielenkiintoista katusoitosta tekee se, että instrumentin taakse voi piiloutua tarkkailemaan kaupungilla tapahtuvia asioita.

"Kerran todistin kultasepänliikkeen ryöstön ja jatkoin kappaleen soittamista katsellen, kun myyjä juoksi rikollisen kiinni. Äijä veti puukon esiin, ja hetken päästä koko paikka oli täynnä poliiseja. Kun jotain tapahtuu, niin tarjolla on parempaa viihdettä kuin saippuasarjoissa."



Sami Maunuaho on soittanut kaduilla vuodesta 2009, jolloin hän muutti Tampereelle. Vuosien varrella kappalelistat ovat paisuneet neljän kappaleen rypistyksistä 40—50 biisin mittaisiksi kokonaisuuksiksi. Vaikka Maunuaho työskentelee tällä hetkellä maalarina, edelliset viisi kuukautta hän sai tienestinsä katusoitolla. Hiljaisempina aikoina tunnelissa voi soitella lähes mitä vain, mikä on oiva mahdollisuus hioa omia kappaleita. Tunnelin kaiusta kuulee, miltä teokset kuulostavat.

"Katusoitto on tietyllä tapaa punkkia, jossa asenne ja esteettömyys ovat tärkeintä. Ensimmäiset innostukseni soittamiseen sain punkista, jota soitossani sekoittelen folk-elementteihin."


Talvisaikaan lämpimät soittopaikat rajoittuvat Tampereella asematunneliin ja Kauppahalliin. Maunuahon mukaan vartijat ovat viime aikoina tiedostelleet soittolupia varsinkin uusilta muusikoilta ja uhkailevat häädöillä. Uudesta tunnelista lentää saman tien ulos. Pampusta Maunuaho ei ole saanut.


Hyvistä soittoapajista on katumuusikoiden kesken tiukka kilpailu ja ruuhka-aikoina kohtuullisia soittopaikkoja saa tunnelissa jonottaa parikin tuntia. Tampereen katumuusikot ovat tulleet viime vuosien aikana tutuiksi, vaikka välit ovat ajoittain kireät.

"Vähän aikaa sitten asematunnelissa luokseni käveli bisnestyyliin pyntätty nuori nainen, jolla oli viulukotelo mukana. Hän kyttäsi hetken, kaivoi yhtäkkiä viulun esiin ja soitimme yhdessä puoli tuntia. "

Maunuaho ei ole ryhtynyt valitsemaan kappaleitaan tamperelaiseen makuun Juice Leskistä tai Eppu Normaalia soitellen. Kappalevalintoihin vaikuttavat tilanteet, joita musiikilla voi kuvittaa. Jokainen kolhu kitarassa on muisto menneestä tapahtumasta.

"Työmatkalaisille on hauska soittaa John Lennonin Working Class Heroeta. Soitan sitä oikein surullisesti ja hitaasti, kun harmaat ihmiset marssivat kappaleen tahtiin maanantai-iltapäivänä."

Katusoittajana paras keino pärjätä on itsekritiikin puute. Jos humalaiset tulevat huonon päivän päätteeksi aukomaan päätään, paras menetelmä on Maunuahon mukaan huutaa kappale takaisin kahta kovempaa. Hän kertoo, että osa ihmisistä kuvittelee, että 50 sentillä saa ostettua itselleen terapiaistunnon kesken soittamisen. Toisaalta on erityisen hienoa, jos ihmiset tutustuvat katusoiton kautta heille tuntemattomien artistien kappaleisiin.

"Lapset jäävät aina tuijottamaan soittoani monttu auki. Vanhemmat yrittävät riuhtoa mukulaa mukaansa, mutta kakarat vain jatkavat kummasteluaan. Vaikka biisi olisi missä vaiheessa tahansa, on pakko kiittää. Lapset ovat rehellisimpiä kriitikoita, joita voi löytää. Toivon kuitenkin, ettei katusoitosta jää heille liiallisia mielikuvia. Ehkä on parempi, että lapsi menee vaikka oikeisiin töihin."



Maunuahon vinkit katusoittajille

Parhaat soittoajat ovat arkisin kello 14-17. Iltaisin liksat ovat korkeampia, mutta tällöin saa varautua humalaisiin. Kuun alkupuoli on taloudellisesti kannattavinta soittoaikaa palkkapäivien takia.

Junat saapuvat Helsingistä tasatunnein. Junien tarkkailu kannattaa soittoaikoja valitessa.

Bändipaidat ihmisten yllä ovat tehokas tärppi löytää yhtye, jonka tuotantoa soittamalla voi tienata.

Kylmillä säillä ja lämpötilan vaihtuessa soittimeen kannattaa hankkia viritin, josta on nopea apu vireen pettäessä.



Katusoitto alkoi Suomessa 1800-luvulla

1800-luku Pelimannit kiertelevät tupien välillä.

1900-luvun alku Suomeen saapuu Italiasta eteviä katusoittajia. Italialaisten esimerkistä suomalaisetkin hankkivat aiempaa monipuolisempia soittimia.

1918
Italialaiset lähtevät I maailmansodan jälkeen. Vain invalidit saavat esiintymislupia.

1945-1970 Katusoitto rinnastetaan virallisesti kerjäämiseen.

1979
Helsinki alkaa myöntää lupia katusoittoon. Katusoitto nähdään aluksi järjestyshäi­riöiden aiheuttajana, mutta siitä muodostuu pian muoti-ilmiö.



Lähde: Eronen, Kristiina, 1979.

Katusoittajat 1900-luvun Helsingissä. Seminaarityö, Helsingin yliopisto. &

Musiikkia huviksi ja hyödyksi - katsaus Helsingin katu- ja pihasoittoon vuosina 1900-1983. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, 1998.



Tuomas Ahola,

teksti & kuva


| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto