Ystäväni Pieti

On olemassa joukko ihmisiä, joihin olen kovin kiintynyt, vaikka heitä ei ole olemassakaan.

Esittelen heistä yhden: Hänen nimensä on Pieti Kolström. Hän on 37-vuotias, mielisairas, murhaaja ja vähän pedofiili. Pidän hänestä. Koen ymmärtäväni häntä ja teini-iässä tutustuttuani taisin salaa häneen vähän ihastuakin.

Ystäväni Pieti on Timo. K. Mukan romaanin Kyyhky ja unikko (1970) fiktiivinen päähenkilö. Hän ei siis ole lihallinen, olemassa oleva henkilö. Sillä tavalla Pieti ei ole totta. Mutta ihan hyvin hän voisi olla. Juuri sen verran tosielämä usein valuu kuviteltuun.

Jos Pieti olisi totta, pitäisinkö minä silloin hänestä? Sellaisesta aikuisesta miehestä, joka harrastaa seksiä teini-ikäisen tytön kanssa ja myöhemmin murhaa tämän synkissä olosuhteissa.

Ymmärtäisinkö Pietiä? Yrittäisinkö edes?

Aikoinaan kirjallisuuden peruskurssilla analysoimme Kyyhkyä ja Unikkoa. Muistan Pietin henkilöhahmon herättäneen moraalista paheksuntaa. Silloin jäi huomaamatta, että Mukka ei ehkä kirjoittanutkaan moraaliteettia. Ehkä tarkoitus olikin vain ja ainoastaan näyttää, kuinka mieli särkyy. Ja kuinka toisinaan elämä ja sen olosuhteet eivät pelkästään kasvata kieroon vaan katkaisevat koko ihmisen.

Juuri tämänkaltainen kirjallisuus sallii ainutlaatuisen mahdollisuuden ytimiin tunkeutuvaan osanoton ja empatian kokemukseen, jonka myötä saattaa huomata ymmärtävänsä murhaajaa ja pedofiilia. Häneen samastuu, ehkä jopa ihastuu.

Elämän ohjenuorana olisi hyvä pitää kaikenkattavaa armoa, ymmärrystä ja anteeksiantoa. Siihen tulisi pyrkiä. Helpommin sanottu kuin tehty. Siksi puhunkin nimenomaan lukiessa syntyvästä erityisestä empatian kokemuksesta, enkä niistä usein vain ääneen toistetuista periaatteista, joita olemme kantavinamme mukanamme elämän eri tilanteissa.

Fiktio on turvallinen paikka kokea. Tai sitten flirttailu Pieti Kolströmin, saati oman itseni sisältä lukemisen myötä löytyneen potentiaalisen murhaajan, olosuhteiden uhrin kanssa, jää niin sanotusti päälle.

Todennäköisemmin lukemisen synnyttämä samastumisen kokemus kuitenkin lisää armoa, ymmärrystä ja anteeksiantoa noin ylipäätänsäkin. Juuri sen verran kuviteltu usein valuu tosielämään.

Titta Minkkinen

Kirjoittaja ihastuu aina väärin tyyppeihin