|
Ottaessani ruokaa lautaselleni opiskelijaravintolan kiireisessä iltapäivässä alan ihmetellä annoksen vetistä koostumusta. Perunat tuijottavat lautaselta takaisin epämääräisessä ruskeassa kastikkeessa. Hetken popsittuani suuhuni kulkeutuu epäilyttävän lipeä aromi. Tämähän on maksaa.
Joko olin valinnassani huolimaton tai ruokalinjastossa oli kiireistä. Toisaalta silmiini ei eksynyt ruokaselostetta.
Juveneksella ja Sodexolla ruuan kotimaisuusaste on noin 80 prosentin tuntumassa, kun taas Amicalla raaka-aineiden kotimaisuusaste liikkuu 60—70 prosentin välillä. Esimerkiksi naudan- ja lampaanlihassa sekä riistassa Amica joutuu turvautumaan ulkomaisiin raaka-aineesiin, sillä kotimaista ei ole riittävän paljoa tarjolla. Myös kalatuotteiden kotimaisuus vaihtelee saatavuuden mukaan.
Juveneksella einesruokia on muutamia, joita ovat esimerkiksi kaalikääryleet, makkarat ja nakit. Teollisesti esikypsennettyjä ja raakapakastetuotteita on valikoimassa runsaasti. Sodexolla puolestaan noin kymmenesosa ruuasta on valmisruokaa.
Opiskelijaravintoloista erityisesti Juvenes toi esille ruuan ekologista taustaa muita opiskeluravintoloita enemmän.
Juvenes mittaa ja tutkii auditoinnein toimintansa ympäristövaikutuksia ja asettaa toiminnalleen ympäristön suojeluun liittyviä tavoitteita.
Juvenes pyrkii vähentämään vedenkulutusta pesemällä vain täysiä astiakoreja ja hyödyntämään prosessienergiaa lämmön käyttöönotolla sekä käyttämällä jälkilämpöä ruuan valmistuksessa.
Sodexo puolestaan kertoo valmistavansa ruuan jaksotetusti välttääkseen suuret ylijäämät.Amica käyttää ruuanvalmistuksessaan erävalmistusta, jolla voidaan yrityksen mukaan esivalmistaa ruokaa ja tuottaa sitä tarpeiden mukaan.
Juvenes on toiminnassaan sitoutunut noudattamaan ympäristölainsäädäntöä ja alueellisia ympäristövaatimuksia.
Amica ja Juvenes valitsevat kala- ja äyriäistuotteensa siten, etteivät ne kuulu WWF:n punaisen listan kaloihin tai äyriäisiin.
Vaikka kansainvälistyminen on näkynyt suomalaisessa ruokakulttuurissa jo muutaman viime vuoden ajan, opiskelijoiden ruokatottumukset ovat pysyneet samoina kasvisruuan noususta huolimatta. Suosituimmat opiskelijaruuat eivät ole leikkeleitä tai kananfileetä, vaan ne löytyvät ravintoloiden mukaan perinteisen kotiruuan parista. Sellaiset ruuat, kuten lasagne, lihapullat ja makaronilaatikko ovat saavuttaneet vankkumattoman suosion opiskelijoiden keskuudessa.
Monet kyseisistä ruuista mielletään tyypilliseksi opiskelijaruuaksi, jota opiskelijat kokkaavat kotonaan parin euron ruokabudjetilla.
Kenties opiskelijoiden pitäisi kysyä myös itseltään, miksi opiskelijaruokaloiden listat sisältävät tutun oloista eineshöttöä.
Onko yliopistoruoka mielestäsi laadukasta?
Niko Ruotsalainen
21, tietojenkäsittely
"Syön yliopistolla pari kertaa viikossa. Yleisesti yliopistoruoka on hiilarimössöä, mutta siitä saa energiaa. Ruuan alkuperän tietäminen saattaisi hieman vaikuttaa ostopäätöksiin, mutta en ole kauhean nuuka näiden asioiden suhteen."
Veera Saarimäki
22, englannin kieli
"Ruokailen opiskelijaravintoloissa joka arkipäivä ja joskus myös lauantaisin. Mielestäni yliopistoruoka on hintaan nähden hyvätasoista. Eettisyys ruokavalinnoissa on tärkeää, mutta täällä ei kuitenkaan ole kauheasti puhuttu siitä. Mielestäni ruuan alkuperää ei yleisesti tuoda esille tarpeeksi hyvin."
Veera Korpela
35, hoitotiede
"Syön yliopistolla joka arkipäivä. Katson yliopistoruuan terveelliseksi, ja salaattivaihtoehdot ovat hyviä. Oletan, että kaikki ruoka on suunnilleen suomalaista. Sitä ei tule edes ajatelleeksi, kuinka paljon ruokaa varmaan tuodaan ulkomailta. Ainoa asia, mitä tuodaan esille, liittyy allergiaan ja dieetteihin."
Satu Närväinen
27, Helsingin yliopisto, viestintä
"Opiskelin aiemmin Tampereella ja asun täällä, joten käyn joskus yliopistoravintoloissa. Tampereen yliopiston kaikissa ruokaloissa on ollut parempaa ruokaa kuin Helsingin yliopistossa, jossa laatu vaihtelee. Välillä mietin ruuan alkuperää, mutta käyn syömässä, ellei taustalla ole jotain hälyttävää."
23, Julkinen talousjohtaminen
Perustettu: 1959
Opiskelijaravintoloita Tampereella: 8
Henkilöitä päivittäin töissä: 60—70 sesongin mukaan
Kuukausittainen asiakasmäärä: Yliopisto: n. 3000, TTY: n. 4000 asiakasta
Ruuan kotimaisuusaste: 80—85 %
Lihan kotimaisuusaste: 85 %
Raaka-aineiden ulkomaisuusprosentti: 15—20 %
Ulkomailta tulevat raaka-aineet: Osa vihanneksista, säilykevihannestuotteet, pavut ja riisi.
Ekologisuus: Edellyttää tavarantoimittajilta vuotuista ympäristö- ja vastuullisuusraporttia, jossa yhteistyökumppani analysoi toimintaansa vastuullisuusnäkökulmasta. Toiminnalle myönnetty ISO 140001-ympäristösertifikaatti. Ravintolat noudattavat ympäristölainsäädäntöä ja alueellisia ympäristövaatimuksia.
Suomalaista ruokaa:
80-85 %
Sodexo
Perustettu: 1966
Opiskelijaravintoloita Tampereella: 1
Henkilöitä päivittäin töissä: 10 sesongin mukaan
Päivittäinen asiakasmäärä: satoja ruokailijoita
Valmisruokaa noin 10 %
Ruuan kotimaisuusaste noin 80 %
Raaka-aineiden ulkomaisuusprosentti: noin 20 %
Ulkomailta tulevat raaka-aineet: Ei ilmoitetttu.
Ekologisuus: Raaka-ainetoimijat pääasiallisesti kotimaisia. Ei osallistu epäeettiseen, laittomaan tai asiattomaan toimintaan.
80 %
Fazer Food Services Oy
Perustettu:1976
Opiskelijaravintoloita Tampereella: 10
Henkilöitä töissä: 60—70
Päivittäinen asiakasmäärä: lounas- ja kahvila-asiakkaita n. 2000—3000
Kaikesta käytetystä lihasta yli 80 % on kotimaista. Naudan- ja lampaanlihassa sekä riistassa käytetään suomalaisen ohella ulkomaalaisia raaka-aineksia.
Kaikista raaka-aineista 60—70 % kotimaista.
Perunoista yli 95 % kotimaisia.
Ulkomailta tulevat raaka-aineet: Monet tutut ja suositut ruuat, kuten riisit, osa pastoista, eksoottiset hedelmät sekä kahvi ja tee.
Ekologisuus: Ei käytä WWF:n punaisen listan kaloja tai äyriäisiä. Noin 500 Amica-ravintolaa kuuluu Portaat luomuun -ohjelmaan, jonka kautta pyritään lisäämään lähellä tuotettujen ruokien määrää ravintoloissa. Ohjelman ravintolat käyttävät vähintään kahta merkittävää luomuraaka-ainetta kahdesti viikossa ympäri vuoden.
Suomalaista ruokaa:
60-70 %
Tuomas Ahola,
teksti & kuvat
Edit 9.4.2014. Antti Pieviläisen ikä on 23, ei 26 vuotta, kuten jutussa aiemmin luki.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen