Lopullinen totuus: Yliopistoista tuli maisteri- ja paperitehtaita

"En suosittele yliopistouraa kenellekään lahjakkaalle, analyyttiselle tai älykkäälle ihmiselle. Yliopisto sopii työpaikaksi lähinnä pyrkyreille. "

(Tutkija, humanistiset tieteet)

Yliopistolaitos ja yliopistojärjestelmä ovat kohdanneet monia merkittäviä muutoksia viimeisen parinkymmenen vuoden aikana niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tiedosta ja sen tuotannosta on tullut kansallisen kilpailukyvyn tärkein ajuri samalla kun tiede ja yliopistot ovat nousseet keskeiseen asemaan kansallisissa innovaatiopolitiikoissa.

Tämä yliopistoihin kohdistuva yhteiskunnallinen intressi on vaikuttanut monella tavalla yliopistoihin ja niissä tehtävään työhön. Erityisesti erilaisten suoritusmittarien käyttöönotto on saanut huomattavaa kritiikkiä. Vaikka yliopistohenkilökunta on tottunut suoritusmittaukseen ja -arviointiin, tapa, jolla ministeriö sitä tulosohjaukseen liittyen toteuttaa, tuntuu olevan selkeästi ristiriidassa akateemisen maailman ihanteiden kanssa.

Olen tarkastellut Turun yliopistossa tammikuussa tarkastetussa väitöskirjassani yliopistojen tulosohjausta, niiden suoritusmittauskäytäntöjä sekä yliopistossa tehtävää työtä tulosohjauksen ja tulosjohtamisen näkökulmasta. Tutkimukseni motivaattorina on ollut jo pitkään käyty negatiivissävyinen ja kriittinen keskustelu tulosohjauksesta ja yliopistojen johtamisesta sekä siihen kuuluvista mittareista.

Erityisesti minua kiinnosti se, kuinka laajaa negatiivinen suhtautuminen todellisuudessa on, ja se, miksi suhtautuminen on niin negatiivista. Tutkimuksen empiirisen osion muodosti laaja kysely, joka sisälsi sekä kysymyksiä että monivalintakysymyksiä. Kyselyyn vastasi 966 Oulun, Turun ja Jyväskylän yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilökunnan edustajaa.

Tutkimusaineistossa yksittäisiin henkilöihin ja tiedekuntiin liitetyt arviointi- ja palkitsemisjärjestelmät saivat vastaajilta tiukkaa kritiikkiä. Akateemisen maailman todettiin olevan muuttumassa suoritusmittausorientoituneeksi. Perinteiset arviointijärjestelmät, joiden keskiössä olivat työntekijöiden työn sisältö ja työn tulosten parantaminen, ovat väistymässä taka-alalle kvantitatiivisten mitta­rien tieltä. Moni kyselyn vastaaja ilmaisi huolensa siitä, että kehitys johtaa pitkässä juoksussa Suomen innovaatio- ja kilpailukyvyn alasajoon.

Tutkimus antaa melko lohduttoman kuvan tulosohjauksen nykyisestä toimivuudesta yliopistojen ohjausjärjestelmänä. Erityisesti suoritusmittaus koettiin turhauttavaksi. Työssä koettu stressi ja erityisesti paine julkaista ovat selkeästi lisääntyneet akateemista työtä tekevän henkilökunnan keskuudessa. Tämä ilmenee eritoten tutkimustyössä. Tutkimuksen tekemistä ja julkaisemista verrattiin pelin pelaamiseen ja yliopistoja nimitettiin "maisteri- ja paperitehtaiksi". Lisäksi kyselyn vastaajien mielestä tiedemaailmassa on lisääntynyt "arvottoman nollatutkimuksen" tekeminen eli julkaiseminen julkaisemisen eikä kiinnostavien tieteellisten tulosten vuoksi.

Kyselyn lopussa esitettiin tietoisesti provokatiivisia väittämiä. Ennakkoon oli odotettavissa, että vastaajat olisivat kriittisiä, mutta kriittisyyden laajuus yllätti silti. Esimerkiksi väittämän: "Nykyään yliopistoissa sillä, mitä tuotetaan ei ole niinkään väliä: tärkeintä on, että tuotetaan paljon ja nopeasti" kanssa osin tai täysin samaa mieltä oli lähes 80 prosenttia vastaajista, kun osin tai täysin eri mieltä oli vain noin 10 prosenttia vastaajista.

Vaarana tuloksia korostavassa järjestelmässä on ajautuminen tulkinnallisesta suoritusmit­tauksesta mekaaniseen tulosten ja suoritusten tavoitteluun. Toisin sanoen tuloksista tulee toissijaisia niitä kuvaaviin indikaattoreihin nähden.

Kirsi-Mari Kallio

Turun yliopisto

Kirjoituksessa on lainauksia Kallion väitöskirjasta: http://www.doria.fi/handle/10024/94109