|
Edustajiston kaksivuotinen toimikausi on polkaistu käyntiin. Se aloitettiin sekä edustajiston kokouksella että ilotteluillalla, jossa edustajisto tutustui toisiinsa, Tamyn hallitukseen ja henkilökuntaan.
Keväällä edustajisto aloittaa ison aihekokonaisuuden puimisen. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) päätti erota opiskelijoiden liikuntaliitosta (OLL) 1.1.2015 alkaen, mikä tarkoittaa, että jokainen ylioppilaskunta päättää vuoden 2014 aikana liittoon liittymisestään.
Tuttavallisemmin "Olli" on yksi Suomen suurimpia liikuntaliittoja suurimpina jäseninään toistaiseksi SYL sekä Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK), joka pysyttelee liitossa jatkossakin. Sovittua on, että huippu-urheilutoiminta siirretään Ollista Suomen Olympiakomitealle, jossa tämänkaltainen toiminta saa paremmat edellytykset. On myös erilaisia näkemyksiä, mitä Ollin toiminnan pitäisi olla. Onko järkevää panostaa puhtaasti edunvalvontaan vai käytännön liikuntatoimintaan?
Yleisesti ottaen yliopistoissa on paremmat liikuntapalvelut ammattikorkeakouluihin verrattuna, joten mielipiteet ylioppilas- ja opiskelijakuntien välillä poikkeavat. Keskustelu Tamyn liittymisestä Olliin käynee vilkkaana lopun kevään.
Toinen mielenkiintoinen aihe on Frank, opiskelijoiden etupalvelu, jonka kehitystä seuraamme. Opiskelijajärjestöjen pääosin omistama Frank vastaa opiskelijakorttien toimittamisesta sekä erilaisten opiskelijaetujen tarjoamisesta jäsenilleen.
Viime syksynä monissa ylioppilaskunnissa käyttöön otettu opiskelijapalvelu ei ole toistaiseksi vakuuttanut, sillä monelta jäivät opiskelijakortit saamatta tai niissä ilmeni vakavia ongelmia. Tampereen ylioppilaskunnat ovat SYL:n jäsenistä ainoat, jotka eivät ole liittyneet Frankiin, sillä Opiskelijan Tampere ry on varsin maineikkaasti pystynyt tarjoamaan opiskelijoillemme laajemmat edut sekä palvelut: kortit toimitetaan Tampereella toimivina. Erilaisia yhteistyön muotoja on kuitenkin vireillä ja tulevaisuudessa edustajistossa puidaan myös Opiskelijan Tampereen sekä Frankin symbioosista ja opiskelijakorttimme tulevaisuudesta.
Edustajiston kuulumisia ja meneillään olevia aiheita voit seurata Aviisista, Tamyn somesta (Facebook ja Twitter) ja nettisivuilta sekä kokouspäivinä live-streamista.
Kokouksiin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki ylioppilaskunnan jäsenet.
Jaakko Vuorio
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen