Krapula-action!

Kaikille tuttu tunne: päähän koskee, huimaa, ruokahalua ei ole, aamutakista/pyjamasta kuoriutuminen on ylivoimainen tehtävä, samoin suihkuun meno. Edessä sunnuntaipäivä yksin kotona, ei mitään tekemistä. Mitä muuta tässä tilassa voi tehdä kuin tilata pizzan?

Paljonkin. Katsoa leffoja. Eikä tässä tilassa todellakaan mitään ranskalaista taidepläjäystä. Krapulaleffat on valittava tarkkaan, niin että ne palvelevat vallitsevaa olotilaa. Tarvitaan menoa ja meininkiä, jotta pysyy tajuissaan. Ei kuitenkaan mitään, mikä suotta rasittaa särkeviä aivoja.

Toissa sunnuntaina vietin taas kalsaripäivää ja olin äärimmäisen tylsistynyt. Pelastus lojui kuitenkin pöydälläni. Lainaamani Ritari Ässä -tupla-dvd oli vielä katsomatta!

Pian makasin sohvalla silmät loistaen ja camp-huumorille hykerrellen. Krapula oli unohtunut. Olo oli sama kuin joskus viisivuotiaana, kun leikimme naapurinpojan kanssa KITTillä hiekkalaatikolla. On kumma, miten kiiltävä musta auto, joka pomppii esteiden yli ja puhuu älyttömyyksiä, voi pelastaa kalsaripäivän.

Makasin iltaan asti sohvalla. Kun KITT joutui pulaan, olin äärimmäisen huolestunut. Kun KITT pomppasi esteen yli taputin. Kun KITT ajoi seinän läpi hurrasin. Kuka sanoi, että leffojen katselu on passiivista toimintaa?

Niin, ja David Hasselhoff ei minusta todellakaan ole sarjan sankari.

Räjähdykset ja takaa-ajot ovat muutenkin kova sana krapulassa. Tyylilajin ehdoton kuningas on tietenkin Terminator 2, leffa, jossa kaikki on kohdallaan. Kieroutunutta krapulamieltä virkistää kummasti se, että koko komeus alkaa maailmanlopusta.

Kahden tunnin aikana seuraa kaahailua muun muassa rekalla, moottoripyörällä, mopolla, helikopterilla ja, öh, taloautolla. Jee! Puhumattakaan siitä, miten monen seinän ja moottoritien sillan läpi leffassa rymistellään. Kaiken tämän kruunaa vielä se, että leffassa kuullaan GunsÂ’nÂ’Rosesin musiikkia.

Rokkaavuus onkin toinen krapulaleffan tärkeä kriteeri. Uusista leffoista 24 Hour Party People pelastaa päivän, mutta sekään ei vedä vertoja kulttileffoille This is Spinal Tap ja Rocky Horror Picture Show. Näitä katsellessa voi yhtäkkiä havaita hoilaavansa hikiset yövaatteet päällä mitä mielenkiintoisimpia viisuja. "Kynnän papupeltoasi" tai "IÂ’m just a sweet transvestite, from trans-sexual Transylvania!"

Spinal Tapia katsoessa voi tuntea myös suurta kiitollisuutta siitä, että vaikka krapulatila onkin kauhea, niin ainakaan ei ole vielä kokenut Tapien rumpalin kohtaloa, oksennukseen tukehtumista. Siis jonkun muun ihmisen oksennukseen tukehtumista.

Lopuksi on mainittava vielä yksi kasarisarja, jota tosin ei ehkä löydy kuin nostalgisessa VHS-formaatissa. Muppetit! Mikä sen parempaa krapulaisille aivoille kuin kajahtaneen lastensarjan seuraaminen! Nämä kaikenkarvaiset käsinuket ovat mitä parhainta seuraa krapulassa.

Koheltava, aivoton sakki, josta lähtee helvetillinen möly. Aivan, ihan kuin sinä ja kaverisi eilen baarimatkalla. Muppettien kanssa tästä sisäisestä baarieläimestä voi vielä hetken pitää kiinni. Maanantai ei koita ihan vielä.