Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

"Hautajaiset ovat hauskoja"

Simon Mendes da Costalle kuolema ei ole haudanvakava asia

Lontoolainen näytelmäkirjailija Simon Mendes da Costa näyttää yllättävän freesiltä, kun ottaa huomioon sen, että mies on ollut edellisenä yönä viihteellä uutuuskomediansa päätähden Kari "Vänä" Väänäsen kanssa.

Mendes da Costa jutustelee pirteästi kirjoittamastaan Mullan alle -näytelmästä, joka sai ensi-iltansa tammikuussa Lontoossa. Hippulat ovat vinkuneet, sillä nyt komedia on jo ehtinyt Tampereen työväen teatterin lavalle. Kiitteleviä arvioita Englannissa saanut Mullan alle on kahdella aikatasolla etenevä komedia, joka kertoo keskiluokkaisen juutalaisperheen tarkoin varjellusta salaisuudesta ja sen vaikutuksista perheenjäsenten elämään menneisyydessä ja nykyajassa.

"Kantavana teemana on irroittautuminen syyllisyyden tunteista ja häpeästä. Tästä puhutaan näytelmässä niin komedian keinoin kuin hieman vakavammallakin äänenpainolla", Mendes da Costa kertoo.

Kirjailija alkoi kypsytellä perhekomediaansa junamatkalla Lontoosta Edinburghiin. Aluksi hän piirsi paperille sukupuun perheestä, jolla on salaisuus.

"Tuijotin sitä koko neljän tunnin matkan ajan. Vieressäni istuva nainen luuli minua takuulla hulluksi", kirjailija nauraa.

Kuolleen isäukon hautajaispäivään osin sijoittuva näytelmä ei naureskele vasten kuoleman kasvoja, muttei myöskään pelkää ottaa vakavaa asiaa kevyemmin. Läsnäolevasta surusta huolimatta Mendes da Costa toteaa itse pitävänsä hautajaisista.

"Siitä huolimatta ne ovat hauskoja tilaisuuksia. Niissä ihmiset vapautuvat kommunikoimaan ja toimimaan arjen ylittävällä tavalla", hän toteaa suomalaisten mutrusuisia hautajaistraditioita hämmästellen.

Kiinteistönvälittäjästä
kirjailijaksi

Näytelmäkirjailijapiireissä Mendes da Costa on hyvin tuore nimi. Timesin ja Guardianin kriitikot Englannissa hurmannut Mullan alle on vasta hänen toinen varsinainen näytelmänsä. Nyt sitä ollaan Suomen lisäksi viemässä jo ainakin Saksaan, Ranskaan ja Israeliin.

Mendes da Costa on toiminut myös näyttelijänä, kiinteistönvälittäjänä ja tietokoneohjelmoijana. Näyttelijöiden kirjoittajapiirissä herralle alkoi vähitellen valjeta se osuvin ammatti.

Tultuaan kotiin erään pubi-illan jälkeen hän kirjoitti ihan piruuttaan paperille yhden repliikin. Sitä seurasi toinen ja kolmas. Muutamien viikkojen päästä hän huomasi edenneensä siihen pisteeseen, että valmista dialogia oli kertynyt jo sivukaupalla.

Mendes da Costa kuitenkin korostaa, etteivät lähes kolmetuntiset näytelmät synny noin vain.

"Näytelmien kirjoittaminen, niiden jäsentäminen ja muokkaaminen on välillä tuskallista, mutta loppupeleissä hyvin antoisaa. Vielä kun tästä saisi jonkinlaisen elannon", komediastaan rahallista korvausta odotteleva sympaattinen kirjailija huokaisee.

Tomi Nordlund
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto