Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

150 euron Tamy-projektituki korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Oikeudessa puidaan, voiko ylioppilaskunnalta hakea tukea jälkikäteen

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tapellaan 155,48 euron projektituesta, jonka Tampereen yliopiston ylioppilaskunta jätti myöntämättä.

Hallinto-oikeus antoi tammikuun lopussa päätöksen, jonka mukaan Tamyn pitää ottaa ultimate-lajikerho FreezeBeesin projektitukihakemus uudelleen käsiteltäväksi. Oikeus katsoi, että ei ole olemassa perustetta sille, ettei Tamy voisi myöntää tukea jälkikäteen.

Lajikerho haki vuonna 2003 tukea Seinäjoella järjestettyjen opiskelijoiden ultimaten SM-kisojen osallistumiskustannuksiin. Tamy hylkäsi hakemuksen, koska katsoi, ettei tukea voida myöntää jälkikäteen.

Hallituksen päätöksen jälkeen Markku Pajunen FreezeBees-lajikerhosta oli yhteydessä entiseen liikuntajaoston puheenjohtajaan Karol Kovaseen ja yritti sovitella asiaa. Hakemus otettiinkin vielä uudelleen hallituksen käsittelyyn, mutta päätös pysyi samana.

Pajusen mielestä hänelle ei ollut selvästi ilmoitettu, että hakemus tulisi jättää nimenomaan ennen kisoihin osallistumista. Hän oli tiedustellut asiaa sähköpostitse hallituksen liikuntavastaavalta Ilkka Kivinummelta sekä oli myös yrittänyt löytää tietoa Tamyn verkkosivuilta.

Pajunen päätti valittaa asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

"Koin, että päätös oli järjenvastainen. Joukkueita on tapana ollut tukea", Pajunen sanoo.

Hän lähti liikkeelle periaatesyistä. Pajunen kuitenkin huomauttaa, että kyseessä on myös joukkueen etu ja että opiskelijalle pienikin raha on iso asia.

Tamy tilanteesta
kummissaan

"Hassulta tämä meistä tuntuu. Ylioppilaskunta ei kuitenkaan voi hyväksyä päätöstä. Päätöksien myöntäminen jälkikäteen hankaloittaisi hallintoa", sanoo pääsihteeri Mikko Aaltonen.

Hän muistuttaa, että henkilöllä on täysi oikeus valittaa päätöksistä, jos näkee sen tarpeelliseksi. Hämeenlinnan hallinto-oikeiden perusteet olivat kuitenkin sellaiset, että Tamy katsoo, ettei sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin valittaa asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

"Hallinto-oikeus ei ehkä oikein ymmärrä minkälainen organisaatio ylioppilaskunta on ja mitkä ovat sen tehtävät", Aaltonen sanoo.

Tapauksella ei ole ollut vaikutuksia Tamyn projektituen myöntämisperusteisiin.

Nykyinen hallinto-oikeuslaki koskee myös ylioppilaskuntia. Vastaavanlaisia tapauksia on ollut muuallakin maassa. Tampereella hallinto-oikeuteen asti on aiemmin edennyt vaalien 2001 vaali-ilmoitustiloista käyty kiista. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen mennään nyt ensimmäistä kertaa, ja jutulla on ennakkotapauksen luonne.

Maria Kuikka
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto