Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Intellektuelli ylioppilaspuolue on opiskelijan asialla

Uuden puolueen riveissä ei aatesuuntaa tuijoteta

Intellektuellin ylioppilaspuolueen tavoitteena on lisätä poliittista keskustelua ja politiikkaan osallistumista yliopistolla puoluerajoihin katsomatta. Yhdistys on aloittanut toimintansa tänä syksynä. Se ei ole vielä rekisteröitynyt puolueeksi.

Tähän mennessä toiminta on keskittynyt keskusteluun postituslistalla. Sekä puolueen olemus että tuleva toiminta ovat hakeneet keskustelussa muotoaan. Postituslistalla väkeä on ollut parikymmentä henkeä. Nyt IYP suunnittelee keskustelutoiminnan laajentamista.

"Olemme suunnitelleet keskustelufoorumin avaamista internetiin. Ehkä Tamy voisi järjestää tällaisen foorumin yliopistolaisille. Sitä kautta voisi käydä keskustelua. Eri alojen ihmisiä voisi kokoontua yhteen siten, että sieltä syntyisi jotain uutta. Opiskelijat pystyisivät saamaan jonkinlaista kokonaiskuvaa siitä, mitä yliopistolla tehdään", puheenjohtaja Ville Salo sanoo.

Vapaa ajattelu
on toisinajattelua

Puolue sai alkunsa vuoden 2003 syksyllä "mielenilmauksesta".

"Meitä vaan alkoi pänniä, kun tuntuu, että yliopistolla on nykyään aika vaisua tämä politikointi. Ylipäätään yliopisto ei ole muuta kuin vain laitos muiden joukossa. Emme halunneet ottaa mihinkään aatesuuntaan kantaa, halusimme vain aktivoida ihmisiä", kertoo Heikki Saxén, yksi perustajajäsenistä.

IYP korostaa sivuillaan intellektuellin keskustelun merkitystä ja sivistystä. Tulee väkisinkin mieleen, että eikö ole vaara, että touhu kaatuu omaan elitistisyyteensä.

"Tästä asiasta olemme kuulleet paljon. Mutta tarkoitamme intellektuellilla keskustelulla yksinkertaisesti vapaata ajattelua. Toisinajattelua nykyään on, jos ajattelee vapaasti. Sivistys taas on meillä keskeinen teema, koska toimimme yliopistossa. Haluamme kuitenkin korostaa, ettei sivistys mittaa koko ihmiselämää", Saxén muistuttaa.

IYP ei siis tunnusta mitään aatetta. Miten eri puolueiden yhdistäminen saman katon alle oikein onnistuu?

"Meillä on paljon varaa kasvaa. Luulen, että on porukkaa, joka ei vanno Marxin nimeen, semmoista vähän miedompaa sakkia, jotka haluaisivat kuitenkin tehdä jotain ja ihan hyvässä hengessä."

Puolueen mielestä opiskelijoiden nykyinen passiivisuus johtuu opiskelun kiireellisyydestä ja pääaineeseen erikoistumisesta. Opiskelijoilla ei opiskelukiireiltään ole aikaa miettiä muuta aspektia yliopiston toiminnassa. Syytä Saxénin mukaan kuitenkin olisi.

"Nykyään tilanne on se, että jos ihminen ei vaikuta asioihin, niin joku tulee ja vaikuttaa. Selkeää auktoriteettia ei ehkä ole, mutta sitten markkinavoimat sanelevat, mihin töihin mennään, mitä tehdään ja mistä saa tukea. Vähintä mitä kukaan voi sanoa on, että se on väärin. Ei saa nyökytellä, se on tärkeintä."

www.uta.fi/jarjestot/iyp

Maria Kuikka
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto