Kuka uskoo keijukaisiin?

Finding Neverland - Tarinan lähteillä (Yhdysvallat 2004). Ohjaaja Marc Forster. Pääosissa Johnny Depp, Kate Winslet, Julie Christie, Radha Mitchell, Dustin Hoffman, Freddie Highmore, Luke Spill, Nick Roud, Joe Prospero. 1 h 43 min. K-7. Ensi-ilta 4. maaliskuuta Plevnassa.

Aikuisilla on niin likainen mielikuvitus. Pistävät heti rumia puheita liikkeelle, kun nelikymppinen ukkomies alkaa juoksennella puistikoissa suloisen poikakatraan kanssa. Nero siinä vain on työssään, ja päässä saattaa jo muhia maailmankirjallisuuden klassikko.

Tarina Peter Panin isästä J. M. Barriesta voisi saada monenlaisia muotoja: olihan tuo skottikirjailija tiettävästi hämmentävä persoona, jonka elämän varhaiset tragediat saivat hänet fiksautumaan lapsuuden kaipuuseen loppuiäkseen. David Magee on päätynyt käsikirjoittamaan Peter Panin syntyhetkistä sadunomaisen nyyhkyelokuvan, jossa lapsenusko voittaa vaikka kohtalo kurittaa. Finding Neverland perustuu Allan Kneen näytelmään, ja hyvin väljästi tositapahtumiin.

Marc Forsterin (MonsterÂ’s Ball) ohjaama elokuva on itsessään kuin ylenpalttisen täyteläinen Mikä-mikä-maa. Keijukaismusiikki helisee, ja prameita lavasteita vyöryy silmien eteen, ennen kuin edellisistä on ehtinyt toipua. Teatterimaailmaa, pukudraamaa ja fantasiaa yhdistelevä silmänruokaelokuva havitteli peräti seitsemää Oscaria, muun muassa parhaan elokuvan pystiä.

Tarinan alussa 1900-luvun vaihteen englantilaisherrasväet patsastelevat Barrien floppaavan teatterikipaleen ensi-illassa. Kritiikistä myrtynyt Barrie (Johnny Depp) kohtaa puistokävelyllään Llewellyn Daviesin veljesnelikon sekä juuri leskeksi jääneen äidin Sylvian (Kate Winslet). Mielikuvituksekas näytelmäkirjailija alkaa viihdyttää isätöntä pesuetta merirosvoleikeillään. Samalla hän inspiroituu luomaan klassikkohahmonsa, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi.

Toisaalla kuiskutellaan ja vihjaillaan: osattiin sitä epäillä jo ennen Michael Jacksonia.

Kapuloita erikoisen ystävyyden rattaisiin lyövät niin ikään poikien määräilevä isoäiti sekä Barrien statuspyrkyrivaimo, joka riutuu yksinäisyydessä, kun aviomies luuhaa vieraan perheen huushollissa.

Kyyniset mielet
vaviskaa

Johnny Depp vääntää skottiaksenttia ja tekee charmikkaan roolityön isona pikkupoikana, joka ei löydä paikkaansa seurapiiritiukkisten yhteisössä. Lempeänä leskiäitinä touhuava Kate Winslet hoitaa pukudraamaroolin vanhalla rutiinilla.

Henkilösuhteet väreilevät arvoituksellisina. Barrien suhde naisiin on ilmeisen platoninen, vaikka Deppin ja Winsletin roolihahmojen välillä on hienoista kemiaa. Kiinnostavampaa ja vaikeammin määriteltävää sielujen sympatiaa Barrie kohtaa Peter-pojan kanssa, jota näyttelee mainio Freddie Highmore. Siinä missä Barrie tavoittelee lapsuuden autuutta, isäänsä murehtiva Peter yrittää aikuistua liian varhain.

Nämä lähtökohdat antaisivat mahdollisuuksia rosoisillekin aineksille ja moniselitteisemmille henkilökuville. Tarina mielikuvituksen voimasta tyytyy kuitenkin olemaan siirappinen ja söpö, sellaisessa joulupäivän prime time
-hengessä. Ohjaaja pitää kiinni kiiltokuvaidyllistä, mikä tuo erikoislaatuisiin henkilösuhteisiin varovaisuutta. Kun perhe-elokuvasta on kyse, hyvikset pysyvät absoluuttisesti hyviksinä, ja Johnny Depp saa olla hassu setä vain sopivan siloitellusti.

Finding Neverland herättää silti myös ristiriitaisia ajatuksia lapsuusnostalgiasta. Barrie toteaa Sylvian hätistellessä katrastaan yöpuulle, että pikkupoikien ei koskaan pitäisi mennä illalla vuoteeseen, koska seuraavana aamuna he ovat taas päivän vanhempia. Aikuisten ikuinen pakkomielle hallita aikaa?

Terhi Pietikäinen