|
Äänioikeus pois eläkeläisiltä, ehdotti Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Pentti Vartia. Eläkeläisäänestäjien määrän kasvu aiheuttaa näemmä laajemmankin uhan Suomen politiikalle, sillä vihreätkin heräsivät ja halusivat muuttaa äänestyskäytäntöä päinvastaisella ratkaisulla: vanhempien tulisi saada äänestää lastensa "puolesta". Jopa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen huomasi kasvavan uhan ja ehdotti äänioikeuden antamista 15-vuotiaille.
Mitä helvettiä? Minä luulin että suomalaisen demokratian perustana on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus - jokaisen aikuisen suomalaisen oikeus äänestää kaikissa vaaleissa yhdellä äänellä. Ei yleinen ja yhtäläinen äänioikeus poislukien eläkeläiset, laajennettuna 15 vuotta täyttäneisiin, tätä nuorempien lasten vanhemmille yhtä monta ääntä kuin on lapsia.
Mitä tapahtuu kun yhteisesti hyväksyttyihin periaatteisiin lisätään sivulauseita? Periaatteet vesittyvät. Ei ole olemassa "yleistä ja yhtäläistä" jos perään lisätään lista ihmisistä, joita oikeus ei koske ja niistä joiden oikeuksia on laajennettu.
Mikä on se uhka, jonka eläkeläiset maallemme aiheuttavat? Vartian mukaan he toimivat yhteiskunnan jarruna, ja koska hän katsoo tarpeelliseksi rajoittaa äänioikeutta, voi kai olettaa että he tekevät näin äänestämällä väärin. Eläkeläisten äänioikeutta on puolustettu itsenäisyysperustein. Kuka hennoisi ottaa pois äänioikeuden Kannaksella taistelleelta veteraanilta? Kaikki kunnia Suomen puolustajille, mutta tappaminen ei voi olla peruste äänioikeudelle. Äänioikeuden pitää olla jokaisella. Piste.
Vihreiden ehdotus lasten äänten antamisesta vanhemmille on yhtä naurettava. Kansanedustaja Tuija Brax puolustaa vaatimusta perustelemalla, että niille, joilla on paljon vastuuta, on annettava myös ylimääräistä äänioikeutta. Kappas. Eivätkös ylimmät yhteiskuntaluokat muinoin samalla perusteella puolustaneet omia laajoja yhteiskunnallisia oikeuksiaan ja yrittäneet pitää köyhät ja naiset poissa yhteiskunnallisesta toiminnasta?
Yhtään järkevämpi ei ole kansanedustaja Rosa Meriläisen vastustava ajatus, jonka mukaan lasten vanhemmat suuremmalla äänioikeudellaan pääsisivät levittämään konservatiivisia näkemyksiään. Sama pelko kai sai Vartian alun perin tekemään ehdotuksensa eläkeläisten äänioikeuden rajoittamisesta. Kaikki kunnia Meriläiselle siitä, että hän ei tehnyt aiheesta omaa ehdotustaan.
Päivi Räsänen aloittaa äänten kalastelun hyvissä ajoin ja ehdottaa äänioikeuden antamista 15-vuotiaille. Tätä hän perustelee sillä, että 15-vuotiaat ovat jo rikosoikeudellisestikin vastuussa itsestään. Räsänen ei näy ymmärtävän, että vastuu itsestä on eri asia kuin vastuu yhteiskunnasta. 15-vuotias on vielä holhouksen alainen eikä lapsen harteille voi asettaa sitä vastuuta, mikä halutaan eläkeläisiltä viedä.
Jos yhteiskuntarakenne muuttuu, muuttuu myös eduskunta. Tämä väistämätön tosiasia ei välttämättä osoittaudu kauhuskenaarioksi, sillä voi olla positiivisiakin vaikutuksia. Järjettömän keskustelun päästyä vauhtiin lienee kuitenkin tarpeellista muistuttaa, etteivät eläkeläiset - tai lasten vanhemmat - ole homogeeninen, konservatiivinen uhkaryhmä.
Ihme kyllä kokoomus ei tätä kirjoittaessani ole vielä osallistunut keskusteluun. Oikeiston ehdotukset äänioikeuden muuttamisesta lienevät mielenkiintoisimmat.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen