Monivuotisen Aviisin toimittajan jäähyväiset: Kun aloitin opiskelut, opiskelijat jonottivat leipäjonossa

Seitsemän opiskeluvuoden ja neljän ja puolen vuoden ylioppilaskuntaurani jälkeen olen jättämässä hiukan haikein mielin yliopistoyhteisön taakseni. Kun aloitin Aviisin toimittajana vuoden 2006 kesällä, olin valmistunut puolta vuotta aikaisemmin tiedotusopista maisteriksi. Vaikka minulla on toinen opiskeluoikeus, en ole näinä Aviisi-vuosinani suorittanut yhtään opintopistettä.

Millaista on sitten toimia opiskelijoiden äänitorvena, vaikka ei ole enää vuosiin ollut opiskelija? Haastavaa, mutta välillä myös palkitsevaa.

Kun Aviisin toimittajana vaatii opiskelijoille parempaa kohtelua, törmää melko usein vähättelyyn. Olen tulkinnut sen vähättelynä opiskelijoita kohtaan. Opiskelijoiden on saatava tietoa, eivätkä opiskelijalukijat vähennä lehden arvoa.

Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin päässyt yllättymään positiivisesti, sillä kaikkein ylimmällä päättävällä tasollakin suhtaudutaan varsin myönteisesti Aviisiin. Esimerkiksi opetusministeri Henna Virkkunen, yliopiston rehtori Kaija Holli ja yliopiston opinto- ja kansainvälisten asioiden osastopäällikkö Mikko Markkola ovat aina vastanneet kaikkein typerimpiinkin kysymyksiini.

Aviisin aikana olen penkonut huomattavan läjän opiskelijatilastoja ja -tutkimuksia. Kuvani opiskelijoista on kirkastunut. Aikaisemmin ajattelin, että opiskelijat ovat köyhiä ja kipeitä, joten he kaipaavat ennen kaikkea vinkkejä makaronilaatikon jatkamiseen ja Yths:n jonoissa kärvistelemiseen. Yths:n jonot ovat osoittautuneet lyhyemmiksi ja joustavimmiksi, kuin luulin, mutta ennen kaikkea opiskelijat ovat keskimäärin rikkaampia ja hyväosaisempia kuin osasin ajatellakaan: Koulutustaso periytyy voimakkaasti. Akateeminen työttömyystaso on edelleen todella matalaa. Melkein kaikki opiskelijat käyvät töissä, eli saavat jotain töitä. Juuri kukaan ei kitise Toasin poskettomista vuokrankorotuksista, eli ne eivät ilmeisesti kirpaise liikaa, mutta yliopiston parkkipaikkojen vähentäminen kuumentaa tunteet, eli yllättävän monella opiskelijalla on varaa omaan autoon.

Olen iloinen suurimmasta osasta näitä muutoksia. Itse aloitin opiskelut Joensuussa aikana, jolloin ei jonotettu parkkipaikkoja vaan näkkileipää ja kaurahiutaleita ylioppilaskunnan leipäjonossa. Reilussa kymmenessä vuodessa on menty hurjasti eteenpäin.

Hertta-Mari Kaukonen

Kirjoittaja haluaa kiittää kaikkia haastateltaviaan ja työkavereitaan