Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Päivystävä sihteeri: Tampereesta Suomen opiskelijaystävällisin

Tamy on edistänyt viime vuosina opiskelijoiden huomioimista Tampereen kunnallispolitiikassa yhdessä teekkareiden ylioppilaskunnan ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kanssa. Nyt Tampere tähtää Suomen opiskelijaystävällisimmäksi kaupungiksi, ja Tamy on mukana pohtimassa, miten se tapahtuu. Tänä vuonna kaupunki etsii yhdessä opiskelijoiden ja korkeakoulujen kanssa ideoita siihen, millä keinoilla Tampereesta tehdään poikkeuksellisen opiskelijamyönteinen. Tavoitteena on parantaa opiskelijoiden asumista ja palveluita, kehittää kaupunkiympäristöä sekä edistää kansainvälisyyttä ja työllisyyttä. Kaikkia aiheita käsitellään työpajoissa.


Työpajojen tavoitteena on keksiä konkreettisia ideoita Suomen mielenkiintoisimmaksi ja houkuttelevimmaksi opiskelukaupungiksi. Muut korkeakoulukaupungit tähtäävät samaan, ja ohjelmaan onkin tärkeää saada oikeita tavoitteita, jotka eivät jää vain kirjauksiksi pöytälaatikkoon. Tässä onnistuminen vaatii, että opiskelijoiden lisäksi sekä korkeakoulut että kaupunki ovat sitoutuneita tavoitteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ensimmäisessä työpajassa pohdittiin muun muassa hyviä alueita opiskelija-asunnoille ja tonttien saatavuutta, hakujärjestelmien kehittämistä ja eri asunnontar­joajien yhteistyötä sekä asuntojen hintojen laskemista autopaikkoja vähentämällä.



Seuraavat työpajat liittyvät palveluihin ja kaupunkiympäristöön. En malta odottaa, mitä niistä saadaan irti. Palveluiden työpajassa parannetaan tapahtumien järjestämistä, kulttuuri- ja liikuntapalveluita sekä sote- ja päivähoitopalveluita. Tavoitteena on saada muun muassa joustavampia päivähoitopalveluja, alennuksia kulttuuritapahtumiin ja opiskelijoiden asioihin erikoistunut sosiaalityöntekijä. Kaupunkiympäristö-työpaja antaa mahdollisuuden kertoa opiskelijoiden toiveita kampusalueiden, keskustan ja liikenteen kehittämisestä. Tavoiteohjelma valmistuu syksyllä, mutta ennen sitä kaikilla on mahdollisuus kommentoida luonnosta. Kesän aikana järjestetään palautekierros ja muun muassa Tamylta ja järjestöiltä toivotaan kommentteja. Kannattaa siis kerääntyä kesällä vaikka piknikille pohtimaan ideoita opiskelijaystävällisemmäksi kaupungiksi.

Olga Haapa-aho



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto