|
Yleisöpohjaisella Pledge Music -rahoituksella toteutettu No Going Back on punk-yhtye Stiff Little Fingersin ensimmäinen albumi 11 vuoteen. Alkuaikojen rähinä on poissa, mutta tarjolla on 1970-luvulla aloittaneeksi bändiksi yllättävän menevää rokkausta. Yhtye ei kuitenkaan uudista soundiaan lukuun ottamatta säkkipillin tahdissa soivaa Guilty as Sin -kappaletta.
Kokemus näkyy sanoituksissa. Teemat ovat monipuolistuneet yhteiskuntakritiikistä henkilökohtaisten ongelmien ja masennuksen käsittelyyn. Vaikkei levy nouse bändin klassikoiden tasolle, Throwing it All Awayn kaltaiset kappaleet osoittavat, että punk-jäärissä riittää virtaa.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen