|
Tampereen yliopiston kirjasto suunnittelee sähköisen verkkomaksuohjelman käyttöönottoa lähitulevaisuudessa. Ohjelman kautta kirjaston asiÂakkaat pystyvät hoitamaan maksujaan kirjaston nettisivuilla olevan verkkomaksupainikkeen kautta. Helsingin yliopistossa kirjaston nettisivuilla verkkomaksupainike on jo käytössä. Tampereen yliopiston kirjastonhoitaja Eija Einemäki-Pakonen ei kuitenkaan uskalla sanoa tarkkaa aikataulua ohjelman käyttöönotolle.
"Odotamme ensin tulevan Finna-asiakaskäyttöliittymän toteutumista. Pyrimme tarkastamaan, että verkkomaksuohjelma on sopiva uuden järjestelmän kanssa. Toistaiseksi verkossa pystyy maksamaan, kun pääkirjastoon ottaa yhteyttä ja pyytää tarvittavan viitenumeron ja tiliyhteystiedot", Einemäki-Pakonen kertoo.
Kirjaston asiakkaiden sakkokertymä on Einemäki-Pakosen mukaan vähentynyt kolmen viime vuoden aikana 13,5 prosenttia. Vaikka sakkotapahtumien määrä on hänen mukaansa lisääntynyt, yksittäiset sakot ovat samalla pienentyneet. Tämä tarkoittaa käytännössä kirjojen olevan yhä useammin myöhässä, mutta maksettavien summien pienentyneen aikaisemmasta.
"Maksutapahtumat viivästyvät erityisesti loppukeväästä ja -syksystä. Esimerkiksi gradun ollessa valmistumisvaiheessa, opiskelijat eivät välttämättä palauta heti kirjojaan, vaikka olisi eräpäivä", Einemäki-Pakonen sanoo.
Tuomas Ahola
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen