Arvio: Kullervo hajottaa ja hallitsee

Telakan tulkinta Kalevalasta on kaukana kansallisrunoilusta

Kullervo, Teatteri Telakka. Aleksis Kiven alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Maijala. Esityksiä 10. toukokuuta asti.

Elämä keskiluokkaisessa lintukodossa mullistuu, kun kauan kadoksissa ollut poika palaa kotiin. Koko jengi on jälleen koossa, mutta perhe-elämä onkin kaikkea muuta kuin auvoisaa. Vaivihkaa paholaismainen nuorimies ajaa perheen kaaokseen.

Lauri Maijala on käsikirjoituksellaan ja ohjauksellaan onnistunut päivittämään Kullervon vähintään yhtä teräväksi yhteiskuntakritiikiksi kuin Aleksis Kiven alkuperäisteos oli julkaisuhetkellään 1800-luvulla. Nykypäivän Kullervo on häikäilemätön omaneduntavoittelija. Häneltä puuttuu epätoivo, joka ajaa kansalliseepoksen sankarin itsemurhaan.

Näytelmä paisuu alun häröilystä sysimustaa loppua kohti. Taidokas valaistus luo näytelmään painajaismaisen, paikoin jopa psykedeelisen tunnelman, jota yllättävät musiikkivalinnat tukevat. Erityisen onnistuneita ovat Maijalan omat sävellykset.

Henkilöistä voimakkaimmin esiin nousevat naiset. Varsinkin Tanjalotta Räikän eläytyminen Kullervon äidin epätoivoon saa ihon kananlihalle.

Näytelmä sinkoilee eteenpäin sellaista vauhtia, että itse juoni jää hieman hämärän peittoon. Harvakseltaan nykykielen sekaan ripotellut kalevalamaisen paatokselliset monologit tarjoavat hengähdyshetkiä, mutta niiden aikana keskittyminen kuitenkin valitettavan helposti herpaantuu.

Esityksen jälkeen olo on hämmentynyt. Suurimman järkytyksen haihduttua alan vähitellen ymmärtää näkemääni. Sekavan pinnan alta paljastuu taidokkaasti kirjoitettu monisyinen tarina. Herkkänahkaisille en voi tabuilla mässäilevää Kullervoa suositella.

Jenna Siivonen

Kirjoittaja oli Aviisissa työhön tutustujana