![]() |
|
![]() |
Samoihin aikoihin, kun saimme kotiimme Commodore 64 -tietokoneen, televisiosta tuli elokuva Sotaleikit. Siinä tietokoneiden parissa viihtyvä poika hakkeroi itsensä vahingossa Yhdysvaltojen huippusalaiseen sotilastietokoneeseen.
Matthew Broderickin esittämä teini luulee pelaavansa viatonta peliä, vaikka todellisuudessa hän on vähällä aloittaa ydinsodan USA:n ja Neuvostoliiton välille.
Elokuva ei suinkaan liennyttänyt silloisia ydintalvipelkojani. Silti mätkin tunti toisensa jälkeen koukuttavia pelejä. Airborne Ranger, International Karate + ja Jack the Nipper tulivat tutummaksi kuin ulkoilma. Hiljaa sisälläni pelkäsin räjäyttäväni vahingossa puoli maapalloa taivaan tuuliin. Yhdellä Return-napin painalluksella.
Sittemmin olen tajunnut, ettei "kuusnepakaan" ihan mihin tahansa kykene.
Sotaleikkien kaltaista kylmän sodan tematiikkaa uusintaa vanha kunnon Raid over Moscow -peli, jossa pelaajan tehtävänä on tuhota neukkujen sotilastukikohdat ja lopulta vyöryttää omat miehet Moskovaan.
Nykyään pelit joutuvat syyniin väkivaltaisuuksien takia. Uusimmat pelit kuohuttavat tunteita, jos tappamista ei osata perustella tarpeeksi hyvin. Esimerkiksi Manhunt-peli, jossa tarkoituksena on teloittaa aivottomia lihakimpaleita mahdollisimman sadistisesti, joutui syyniin Amerikassa. Sen sijaan sotatantereelle sijoittuvat ampumapelit ovat ihan hyväksyttäviä.
Vuonna 1984 ilmestynyttä Raid over Moscow -peliä syytettiin ainoastaan poliittisesta epäkorrektiudesta.
Peliin puututtiin jopa Suomen eduskunnassa. Ensio Laine jätti tuolloin pelistä eduskuntakyselyn. Kansanedustaja päivitteli, kuinka Suomessa voidaan myydä neuvostovastaisia pelejä, ja kysyi, mitä hallitus on päättänyt tehdä vastaavien tapausten ehkäisemiseksi.
Debatti pääsi otsikoihin ja herätti keskustelua. Raid over Moscow myi kuin häkä, vaikka pelikulttuuria ja tietokoneharrastusta tutkineen Petri Saarikosken mukaan se ei pelinä ole kovin kummoinen.
Commodore 64:lla ei aloitettu kolmatta maailmansotaa. Pelitietokonetaiston se kuitenkin käynnisti - muttei voittanut. Kaatui sentään saappaat jalassa.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen