![]() |
|
![]() |
Tampereen yliopiston johto jatkaa painimistaan sananvapauden kanssa. Ensin se ottaa Aikalaisen päätoimittajan puhutteluun kevyellä otteella kirjoitetun Pentti Linkola -haastattelun takia. Sen jälkeen opinahjon väkeä on kieltämässä Linkolaa luennoitsemasta Suuressa filosofiatapahtumassa kolmen viikon päästä.
Aikalaisen jutusta kirjoitettiin joulukuussa Helsingin lehdissä asti, ja Linkolan natsisympatiat saivat yliopiston kannalta harmittavan paljon julkisuutta. Luultavasti siitä opittuna filosofiatapahtuman oharit tehtiin kaikessa hiljaisuudessa.
Aviisi sai asiasta viime viikolla tiedon samalla, kun lehdelle kerrottiin Linkolan Aikalaiselle tekemästä vastineesta. Sitä ei koskaan julkaistu, mikä on täysin ymmärrettävää. Vastine on kahdeksan sivua höpinää natsien mahtavuudesta.
Kiinnostavaa tapauksessa on kuitenkin se, ettei yliopiston johdossa tunnuta tietävän, mitä kannattaa julkaista ja mitä ei. Yksi pitää puhutteluja päätoimittajalle ja toinen lähettää oman julkaisun tekstejä muihin lehtiin. Aikalaisen toimitusta käy vähän sääliksi.
Mitä Suureen filosofiatapahtumaan tulee, Linkolalta olisi edes voitu ensin kysyä, aikooko hän puhua natsi-Saksasta. Mutta ei, ei muuta kuin mies hyllylle.
Tapahtuman teema, Ihmisen luonto, olisi kuin nakutettu Linkolalle. Hänen lempiaiheensahan on se, ettei ihminen omista luontoa. Linkola olisi varmasti ollut tilaisuuden suosituimpia puhujia.
Se, ettei häntä päästetä luennoimaan, on yhtä pieni tai iso asia kuin Muhammed-sarjakuvataitelijan hyllyttäminen Snellman-kirjasta. Oululaiset ottivat kohusta onkeensa ja kelpuuttivat Ville Rannan takaisin. Saas nähdä, peruvatko tamperelaiset Linkola-päätöksen. Enpä usko.
Ekofilosofiin uskon siinä, ettei hän enää astu jalallaan Tampereen "verenkarvaisen punaiseen yhteiskunnalliseen korkeakouluun".
Juha Honkonen
päätoimittaja
juha.honkonen@uta.fi
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen