Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 
Aviisi 05/2006
kansi

Koe-eläinlaboratorion laajentamisesta luovuttiin

Koe-eläinten määrää ei lisätä, vain varastotilat uudistetaan

Tampereen yliopiston koe-eläinlaboratorion tärkeimpiä koe-eläimiä ovat hiiret ja rotat. Kuva: Juhani Saaarinen
Tampereen yliopiston koe-eläinlaboratorion tärkeimpiä koe-eläimiä ovat hiiret ja rotat. Kuva: Juhani Saaarinen

Lääketieteen laitos on luopunut suunnitelmistaan laajentaa koe-eläinlaboratoriota ja lisätä koe-eläinten määrää. Tarkoitus on laajentaa ja uudistaa vain laboratorion varastotiloja, jotka ovat 1970-luvulta peräisin.

Laitoksen johtajan Kaija Hollin mukaan lääketieteen laitoksen sisäisessä kartoituksessa todettiin, ettei suureen laajennukseen ole tarvetta eikä varaa.

Laboratorion johtaja Heikki Kainulainen esitti syksyllä 2004, että tiloja laajennettaisiin nykyisestä 700 neliömetristä jopa 1700 neliömetriin. Tämä olisi tarkoittanut myös koe-eläinten määrän kasvattamista. Hiirien ja rottien rinnalle suunniteltiin sikoja ja lampaita.

Suunnitelmista nousi kohu, kun Aviisi kertoi niistä ensimmäisenä puolitoista vuotta sitten (Aviisi 11/04). Monet eläinoikeusaktiivit kokivat lääketieteen laitoksen yrittäneen valmistella laajennusta salassa. Laitos kielsi nämä väitteet.

Animalia ja Oikeutta Eläimille ovat osoittaneet mieltään laboratorion laajennusta vastaan näihin päiviin saakka, koska tieto suunnitelmien kariutumisesta ei ole välittynyt niille asti.

"Tästä on puhuttu hyvin epäselvästi, eikä järjestöille ole tiedotettu", Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli sanoo.

Kaija Holli taas on tuskaillut sitä, ettei tieto ole mennyt järjestöille sanomallakaan perille. Hänen mukaansa järjestöjen painostus ei silti ole vaikuttanut laajennussuunnitelmien hylkäämiseen.

"Ehkä Animalian toiminta vaikutti enemmän mahdollisiin yhteistyökumppaneihin, jotka olisivat olleet kiinnostuneita yhteistyöstä. Tekevät sitä jatkossa muualle päin."

Viime viikkoina keskustelu järjestöjen kanssa on kuitenkin sujunut Hollinkin mukaan sopuisasti.

Animalia tyytyväinen,
mutta epäileväinen

Pulli sanoo Animalian olevan asioiden kehitykseen tyytyväinen.

"Toivon, ettei käy niin, että kun rakennetaan lisää varastotiloja, ne jotenkin saataisiin käännettyä myöhemmin koe-eläintiloiksi", hän kuitenkin epäilee.

"Eläinten määrä ei tule näillä näkymin ainakaan lisääntymään", Kaija Holli vastaa.

Hollin mukaan kaikista eläinkokeista ei pystytä luopumaan. Lääketieteen laitoksen koe-eläinlaboratoriossa tehdään vuosittain kokeita noin 2 000 eläimellä, joista suurin osa on hiiriä ja rottia.

Vaihtoehtoisia kokeita kuitenkin kehitellään, ja viime vuonna avattiin uusi soluviljelylaboratorio.

"Ovathan eläinkokeet huomattavasti vähentyneet viime vuosina, eli kaikista ei-välttämättömistä pyritään luopumaan", Holli toteaa.

Koe-eläinlaboratorio pääsi julkisuuteen viimeksi viime syksynä, kun sen valvontaa jouduttiin lisäämään henkilökunnan turvattomuuden tunteen vuoksi.

Laboratorioon murtauduttiin vuonna 1997, ja pelko uudesta murrosta heräsi, kun kaksi autoa töhrittiin viime kesällä.

Autot kuuluivat johtajille yrityksissä, joita eläinten oikeuksia ajavat ryhmät ovat painostaneet. Ainakin toinen iskuista tehtiin Eläinten vapautusrintaman nimissä.

Mitään vakavaa ei Hollin mukaan kuitenkaan ole enää sattunut.

Tuomo Tamminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Maija Meikäläinen (30.07.13, kello 8:54)

    Olen vuosia sitten työskennellyt Treen yliopiston, sekä lääketehtaan koe-eläinten hoitajana, johon sain koulutuksen. Toimin koe-eläintoimikunnassakin jonkin aikaa.Tänään vasta sain ilokseni kuulla, että Tampereen yliopisto on edelläkävijänä laajentamassa solu- ym. menetelmiä. Erittäin tärkeänä katsoisin, että eläintenhoitajat olisivat asianmukaisesti koulutettuja ja työlleen paneutuvia.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto