Tm on arkistosivu.
Voit siirty Aviisin uudelle sivustolle tst.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Tšernobyl ei ole unohtanut

Jos luulet, että 24 vuotta sitten räjähtänyt ydinvoimala on nykypäivänä uinuva ja hiljainen, olet väärässä

Reaktori nelonen helmikuussa 2010. Sarkofagin paikkaustyöt saatiin valmiiksi edellisenä syksynä, mutta nyt odotetaan, milloin uuden, kestävän suojan rakentaminen saataisiin alkuun.
Reaktori nelonen helmikuussa 2010. Sarkofagin paikkaustyöt saatiin valmiiksi edellisenä syksynä, mutta nyt odotetaan, milloin uuden, kestävän suojan rakentaminen saataisiin alkuun.

Lumisille pelloille tien varteen on tasaisin väliajoin tökätty pieniä keltaisia kolmionmuotoisia kylttejä. Ne ovat kuin sarjakuvista. Niissä ei ole tekstiä, vain symboli siitä, että alue on radioaktiivista.

Olemme keskellä ukrainalaisia peltoja, tulossa Tšernobylin kylästä. Ohitamme uuden ydinjätteen käsittelylaitoksen. Se on valmistunut viime vuonna ja rakennettu ulkomaisella, muun muassa Euroopan unionin, rahalla.

Joen toisella puolella näkyy nostokurkia. Siellä makaavat keskeneräiset reaktorit numero viisi ja kuusi. Ne eivät koskaan valmistuneet, mutta kolmosreaktorissa uraani halkesi aina vuoteen 2000 asti. Ja sitten on Tšernobylin ydinvoimalan reaktori nelonen, jonka me kaikki tiedämme.

Keväinen sydänyö koki täällä käänteen, jollaista ei oltu ennen nähty eikä uskottu voitavan nähdä.

Tiedämme faktat. Turvajärjestelmät oli kytketty pois. Piti vähän testailla, miten voimalaitos toimii, jos se käy aliteholla. Koe oli sääntöjen vastainen eikä voimalan suunnittelija ollut hyväksynyt sitä. Oli 26. huhtikuuta 1986 ja kello oli värähtänyt 23 minuuttia yli yöyhteen.

Toimi liiankin ärhäkästi. Sisus ylikuumeni ja räjähti. Reaktorin sydämen betonikatto lensi ilmaan räjähdyksen voimasta, ja grafiitti syttyi palamaan. Tulipalo tuprutti radioaktiivista ainesta ilmaan - päiväkausia.

Se oli vasta pitkän ja surullisen tarinamme ensihetki.


130 kilometriä Ukrainan pääkaupungista Kiovasta pohjoiseen sijaitseva ydinvoimala-alue on nyt, helmikuussa 2010, eristetty. Niin sanottu 30 kilometrin vyöhyke on luokiteltu asuinkelvottomaksi alueeksi, mutta silti muutama sata asuu siellä pysyvästi.

30 kilometrin vyöhykkeen sisällä on toinen vyöhyke, joka on edelleen pahoin saastuneeksi luokiteltua aluetta. Kymmenen kilometrin säteellä voimalan torsosta ei ole enää asukkaita.

Eristetty alue on kuitenkin kaikkea muuta kuin hiljainen. Siellä työskentelee 4 000 ihmistä erilaisissa projekteissa. He tekevät tutkimuksia, rakentavat, raivaavat, ajavat bussia, pyörittävät keittiötä.

Ensikohtaaminen reaktori nelosen kanssa on hämmentävä ja ahdistava. Loska kastelee varpaat, kun tuijotan harmaata hallia. Se voisi olla pelkkä peltinen siilo. Sarkofagin sisällä on kuitenkin helvetin ainekset.

Tšernobylin pr-työntekijä kertoo, että nyt ollaan kovin iloisia siitä, että katto on saatu paikattua.

Mitä, karjun mielessäni. Ydinvoimalan jäänteet eivät suinkaan ole olleet hyvässä suojassa, päin vastoin. Tšernobylissä on hautunut uusi katastrofi.

Marraskuussa 1986 valmistunut sarkofagi oli pitkään huonossa kunnossa. Kuoressa oli reikiä, ja niistä valui sisään sadevettä. Sarkofagin sisällä on tonneittain sekä ydinjätettä että käyttämätöntä ydinpolttoainetta, eikä se pidä vedestä.

Sarkofagin paikkaustyöt saatiin valmiiksi viime syksynä. Tosin siihen mennessä olisi jo pitänyt aloittaa uuden, pitkäaikaisemman ja turvallisemman suojan rakentaminen. Nyt lasketaan, että paikkauksilla saatiin 15 vuotta lisäaikaa.

Sitten sarkofagi täytyy uusia kokonaan. Suunnitteilla on jättimäinen teräksinen holvi, jonka sisään mahtuisi Vapauden patsaskin.

Pr-kielellä sanottuna nyt keskitytään haittojen minimointiin. Suomeksi siihen, ettei radioaktiivinen jäte pääse leviämään enää yhtään laajemmalle.

Ydinvoimalaitoksen torso tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Rakennusmateriaalit rapautuvat ajan kanssa, kun sää ja luonto syövät ihmisen rakennelmia.

Ja näin tulee olemaan seuraavat tuhat vuotta. Se on nimittäin pisin arvioitu puoliintumisaika joillekin niistä radioaktiivisista aineista, joita Tšernobylissä on.

Tuhat vuotta on pitkä aika. Eihän sitä edes tajua, jos ajattelee eteenpäin.

Mutta jos katsoo taaksepäin, voi ehkä ymmärtää jotain. Mitä Euroopassa tapahtui vuonna 1000?

Öö, viikinkejä ja sellaista. Mustaa surmaakin saatiin odottaa vielä kolmesataa vuotta.


Säteilymittari piippaa heti, kun tulemme nelosreaktorin takapihalle. Säteilyä on enemmän, kuin rajat sallivat.

Alkaa ahdistaa. Pääseekö se kehooni? Voinko maistaa tai haistaa sen?

En, sillä säteilyä ei tunnista aistein. Lisäksi sen vaikutus riippuu ajasta, jossa säteilylle altistutaan.

Piipahdus Tšernobylissä ei ole vaaraksi, tai näin ainakin kaikki väittävät. Silti ennen matkaa turistit joutuvat allekirjoittamaan paperin, jossa he vakuuttavat ymmärtävänsä, että alueella oleskelu saattaa johtaa säteilylle altistumiseen. Jos näin käy, on turha hakea korvauksia.

Lisäksi alueella ei saa syödä, juoda eikä tupakoida ulkona. Miksi? Radioaktiivisia aineksia voi silloin kulkeutua helpommin kehoon, vastaa oppaamme Juri.

Tuijotan työntekijöitä, jotka odottavat voimalan tiedotuskeskuksen edustalla bussia lounasruokalaan. Heillä on samanlaiset työasut, haalarit ja takit. Yhdellä on sätkä suupielessä, ja hän puhuu kännykkään.

Ehkä he eivät vain välitä.


Akuuttiin säteilysairauteen kuoli - tietolähteestä riippuen - kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen henkeä. He olivat voimalan työntekijöitä ja pelastushenkilöstöä.

Sammumatonta grafiittitulta sammuttaneet palomiehet eivät kuolleet polvilleen. Akuutti säteilysairaus ilmenee vasta tuntien kuluttua altistuksesta, kerrotaan Säteilyturvakeskuksen sivuilla. Säteily tuhoaa soluja, luuydin lamaantuu ja suoliston limakalvo vaurioituu. Ensin pahoinvointia, sitten ripulia, verenvuotoja. Sairaus johtaa kuolemaan viikoissa, kuukausissa.

Tšernobylin uhrien lukumäärästä on mahdotonta löytää yhtä ja ainoaa totuutta. Ydinvoimanvastainen venäläisprofessori Jabloko on esittänyt luvuksi 900 000, WHO:n ja IAEA:n raportti 4 000-9 000. Väliltä löytyy arvioita vaikka millä mitalla.

Tšernobylin suurimmat vaikutukset YK:n raportin mukaan olivat psykologiset.

Ei ole ongelmatonta, jos kotipellot muuttuvat yhtäkkiä myrkyllisiksi ja on lähdettävä uuteen outoon paikkaan. Kylissä eläneet ihmiset joutuivat pieniin asuntoihin. Ei ollut enää aamulypsyä eikä koiran haukkua hämärillä vehmailla. Eikä työtä.

Lisäksi ihmisiä vaivasi jatkuva epätietoisuus ja pelko. Heille ei kerrottu mitään.


"Jumalalle kiitos, että tuuli puhalsi pohjoiseen. Jos se olisi puhaltanut itään, uskon, että kukaan, ei kukaan, olisi koskaan saanut tietää. Meille ei olisi kerrottu yhtikäs mitään, puuskahtaa venäläinen tuttuni muistellessaan neuvostojohdon tiedotusmentaliteettiä.

Onnettomuus suisti monta elämää raiteiltaan. 130 000 ihmistä joutui lähtemään evakkoon saastuneiden alueiden kylistä onnettomuutta seuranneina kuukausina. Pripjatin 50 000 asukasta evakuoitiin yli vuorokausi onnettomuuden jälkeen.

Pripjatiin menevä tie on suljettu puomilla. Vartiokopin edessä leikkii koiranpentuja.

Pripjat on ollut moderni pikkukaupunki valmistuessaan 1970 ydinvoimalan työntekijöille. Siellä on ollut yli kymmenkerroksisia elementtikerrostaloja, teatteri keskusaukiolla ja uimahalli hyppytorneineen. Neuvostoajoista muistuttavat sirpit ja vasarat joidenkin kerrostalojen katoilla, ja teatterin varastosta löytyy Leninin juliste.

Nyt Pripjat on rikottu, sotkettu ja autio kaupunki, jota luonto valtaa. Kaikki, mikä vain voi olla millään lailla arvokasta, on revitty mukaan: hellan virtanupit ja vesihanatkin. Jäljellä on loputtomasti romua ja suhteellisen hyvässä kunnossa olevat rakennusten kuoret.

Pripjatissa ehdittiin asua vain 16 vuotta.

Kun ydinvoimalaonnettomuudesta oli kulunut reilu vuorokausi, viranomaiset tekivät päätöksen evakuoida kaupunki. Huhtikuun 27. päivän keväisessä aamussa leikkineet lapset, töihin kiiruhtaneet aikuiset, pyykkiä ripustaneet naiset ja piippua tuprutelleet sedät ovat olleet keskellä voimakasta säteilyä, ja tietämättöminä siitä, että päivä jäisi Pripjatin viimeiseksi.

Kun evakuointimääräys tuli, aikaa oli tunti. Tietysti evakuoijat osasivat jekut. Ihmisille kerrottiin, että evakuointi kestäisi vain kolme päivää. Sitten tultaisiin takaisin.

"Näin ei tietenkään tapahtunut, mutta ihmiset pääsivät myöhemmin hakemaan tavaroitaan", sanoo oppaamme Juri.

Noinkohan pääsivät.


On helppo unohtaa numerot ja faktat, kun seisoo keskellä autiota olohuonetta. Tapetit repsottavat ja avoimesta ikkunasta puhaltaa raikas tuuli sisään. Nurkasta tippuu vesi lattialle. Täällä on katsottu telkkaria, kudottu sukkaa silmälasit nenällä, itketty ja naurettu. Tämä on ollut jonkun koti.

Siksi ne muutama sata ovat palanneet 30 kilometrin vyöhykkeen sisällekin. Kotiin.

Kaikki ukrainalaiset ja venäläiset, joille kerroin matkustavani Tšernobyliin, olivat ihmeissään. Loukkaantuneitakin. Miksi ihmeessä haluat sinne, he kysyivät kulmat kurtussa.

Miksi ihmiset matkustavat Auschwitziin?

Yksi syy on, ettemme unohtaisi.



Verna Leinonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (2)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Tyt kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Nipsu (30.03.10, kello 14:01)

    Verna! Sinns onnettomuus oli kauhea, eik onnettomuutta tarvitse unohtaa, mutta ei ydinvoimalaa voi mielestni verrata tarkoituksella tehtyyn ihmisten tuhoamisleiriin.

  2. :-) (16.04.10, kello 20:02)

    Itse asiassa osittain Auschwitziin matkustetaan mys elmysten perss, vhn kuin kauhuleffaan. Ainakaan itse en mennyt muistuttamaan itseni mistn, vaan hain elmyst. Saa turvallisesti kokea kauhua ja "pahan" paikan ilmapiirin. Toki reissu pisti mys ajattelemaan, sit en kiist.

    Eip silti, ei Tsernobylin onnettomuuskaan tapahtunut vahingossa, vaan ydinvoimalassa tehtiin tietoisesti vaarallista kuormitustesti Moskovan mryksest. Turvajrjestelmt ohitettiin, jotta prosessi ei olisi automaattisesti keskeytynyt. Tm johtikin sitten ytimen sulahtamiseen ja tunnettuihin seurauksiin. Toisin sanoen ukrainalaisille tuhoisaan onnettomuuteen syyllinen ei ollut ydinvoima, vaan monen muunkin pahan alku ja juuri, veli-venlinen. Uhriluvusta pitisin uskottavimpana puolueettoman WHO:n nkemyst. Fanaatikothan tunnetusti venyttvt totuutta oman nkkantansa perusteluun.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Tyt kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitteriss
Tampereen yliopisto