|
"Etätyö parantaa työelämässä jaksamista sekä työelämän laatua. Se vähentää henkilöautolla tehtävää työmatkaliikennettä ja vastaa näin ilmastonmuutoksen haasteeseen. Etätyön avulla voidaan parantaa niiden ihmisten työllisyysnäkymiä, jotka eivät kykene tai halua matkustaa pitkiä matkoja töihin tai jotka asuvat liian kaukana työpaikkakeskuksista", työministeri Tarja Cronberg hehkutti viime huhtikuussa.
Kuulostaa enemmän kuin hyvältä!
Tutkija Kari Leinamo Vaasan yliopistosta tahtoo palauttaa hehkuttajat maan pinnalle. Hänen mukaansa etätyön ihanuudesta on messuttu vuosikymmeniä ilman tuloksia. Edes ruuhkat, korkea bensiinin hinta tai ympäristökysymykset eivät ole saaneet ihmisiä pysymään kotona.
"Touhua on kestänyt jo 30 vuotta. Aina etätyöstä on puhuttu tulevaisuuden mahdollisuutena. Olisi aika tunnustaa tosiasiat ja myöntää, ettei etätyö pelasta maailmaa tai maaseutua."
Leinamon mukaan työpaikan ulkopuolella tehtävä työ kiinnostaa ihmisiä periaatteessa, mutta käytännössä vain pieni osa työntekijöistä on aidosti valmiita tekemään töitä kotoa tai vaikkapa kesämökiltä käsin.
"Etätyökyselyissä ihmiset vastaavat usein, että juu, kesämökillä voisi olla hyvä tehdä töitä. Mutta toisella tavalla kysyessä paljastuu, että samat ihmiset eivät missään tapauksessa suostuisi ottamaan töitä mökilleen. Mökki on heille saunomista ja marjastusta varten."
Etätyöllä tarkoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön määritelmän mukaan työnteon muotoa, jossa työ tehdään joko osin tai kokonaan kotona tai muussa työntekijän valitsemassa paikassa. Leinamon mielestä etätyön käsitettä käytetään turhan väljästi.
"Ihmiset sanovat, että tekevät etätyötä, jos tekevät kaksi tuntia ylitöitä kotona. Kokousmatkat junassakin ovat olevinaan etätyötä."
Hänen mielestään kyseessä ei ole varsinainen etätyö, vaan kotona satunnaisesti tehdyt etäpäivät ovat liikkuvaa työtä. Se puolestaan on osa työelämän ja teknologian yleistä muutosta. Aitoja etätyöntekijöitä ovat leinamolaisittain ajateltuna vain syrjäkylien hemmot, jotka tekevät kaiken työnsä tietoverkon välityksellä.
Arvioiden mukaan Suomessa on noin 200 000 enemmän tai vähemmän aitoa etätyöntekijää, siis noin kymmenen prosenttia työssäkäyvistä.
"Jos etätyötä haluttaisiin lisätä, täytyisi murtaa syvään juurtuneet käytännöt töiden tekemisestä työpaikalla. Mutta mielestäni etätyö yksin kotona ei edes ole kovin hyvä ratkaisu. Ihmiset tarvitsevat työyhteisöä", Leinamo sanoo.
Toisaalta tutkimukset kertovat etätyöntekijöiden olevan työskentelymuotoonsa varsin tyytyväisiä. Etätyön koetaan säästävän aikaa ja olevan työpaikalla tehtyä työtä tehokkaampaa. Myös enemmistö työnantajista suhtautuu etätyöhön erittäin tai melko myönteisesti. Vain kolmannes työnantajista suhtautuu etätyöhön neutraalisti tai ei ota kantaa.
Professori Sirkka Heinosen etätyöraportissa talouden taantuma julistetaan erinomaiseksi tilaisuudeksi pysähtyä pohtimaan etätyön mahdollisuuksia.
"Kilpailuetua syntyy yrityksille, jotka ennakoiden oivaltavat hyödyntää etätyön suomia mahdollisuuksia."
Mikko on paraatiesimerkki paitsi etätyötä hyödyntävän yrityksen työntekijästä, myös etätyön määritelmän liukuvuudesta. Hän on 31 vuotias markkinointipäällikkö kansainvälisessä yrityksessä. Hän työskentelee tiimissä, jonka jäsenet sijaitsevat eri puolilla Eurooppaa.
"Kun tiimi perustettiin, meidät vietiin mökille ryhmäytymään pariksi päiväksi."
Sen jälkeen tiimin jäsenet ovat nähneet toisensa pari kertaa vuodessa. Päivittäin he ovat yhteydessä messengerillä, puhelimitse ja sähköpostilla.
"Messenger on kätevin tapa hoitaa asioita. Sähköposti tuntuu hitaalta ja vanhanaikaiselta."
Mikon mukaan tiimin yhteishenki on loistava.
"Henki syntyi, koska tutustuimme toisiimme kunnolla heti aluksi. Sen jälkeen yhteishenki on säilynyt, vaikka toisia ei juuri näekään."
Hän muistuttaa tutkimuksesta, jonka mukaan suuressa toimistossa 70 metrin päässä istuvan työkaverin kanssa ollaan keskimäärin saman verran tekemisissä kuin ulkomailla olevan työkaverin. Vaikka Mikko työskentelee etätyötovereiden kanssa joka päivä, hän haluaa säilyttää kiinteän työpisteen kuhisevassa konttorissa.
"Yksi työpäivä viikossa himassa on minulle maksimi. En kestäisi enempää. Tarvitsen konkreettisen paikan, johon menen tekemään töitä."
Sanna on 28-vuotias kansainvälisessä järjestössä työskentelevä nainen. Hän on tehnyt välillä kuukausienkin mittaisia etätyöprojekteja. Niiden aikana hän on tavannut työkavereitaan ainoastaan parin viikon välein.
"Etätyö auttaa pitkälti poistamaan kroonista konttorisidonnaista stressiä ja takaa rauhan työhuoneessa poikkeilevilta kollegoilta. Se mahdollistaa myös henkilökohtaisen päivärytmin", hän pohtii.
Etätyön päällimmäiseksi huonoksi puoleksi hän mainitsee asian, jonka tietää jokainen kotisohvalla tenttiin lukenut.
"Epämiellyttävän urakan edessä löytää yhtäkkiä syvällisempää mielekkyyttää tiskaamisesta ja levyhyllyn järjestämisestä aakkosjärjestykseen."
Sanna naureskelee lukuisille etätyöpäiville, jolloin on koettanut työskennellä poikaystävänsä luona.
"Tuolloin on tullut luvattoman usein paneuduttua tyystin muihin syövereihin kuin projektidokumenttien koukeroihin. Sitten niitä työtehtäviä olen tehnyt vielä iltamyöhäisellä."
Myös hän pitää työpaikalla muodostuvia sosiaalisia suhteita erittäin tärkeinä.
"Itselleni ja mielenterveydelleni on olennaista, että tutustun työkavereihini myös työminän pintaa syvemmälle. Sosiaalinen aspekti on vahvasti läsnä suhtautumisessani työhön."
Työnsä kansainvälisyydestä johtuen hänellä on lukuisia työtovereita, joita hän ei ole tavannut kasvokkain.
"Olen tuntenut oloni absurdiksi tilanteissa, joissa olen kuukausien etäyhteistyön jälkeen tavannut siihen saakka kasvottomia työtovereita!"
Entä millaisia kokemuksia kriittisellä tutkija Kari Leinamolla on etätyöstä?
"Tein jatko-opiskelijana töitä kotona. Se oli hirveää. Työ ja vapaa-aika sekoittuivat kokonaan."
Aviisin etätyökokeiluun Leinamo suhtautuu kuitenkin positiivisesti.
"Tehän voitte jatkaa kokeiluanne, jos se mukavalta tuntuu. Etätyön pitää lähteä ihmisistä itsestään. Sitä ei voi synnyttää hallituksen maailmaa syleilevillä julistuksilla."
Seppo Honkanen
Aviisi tehtiin astumatta jalallakaan toimitukseen:
Tältä etätyökokemus tuntui
Juna matelee peltoaukean halki. Näpyttelen sähköpostia. Mukanani on kaikki, mitä lehden teossa tarvitaan - paitsi sähkö. Vanhassa sinisessä pikajunassa ei ole kuin yksi pistoke. Se sijaitsee mahdottomassa paikassa ravintolavaunun oven suussa. Etätyöt ovat siltä erää ohi.
Vaikka toisin kuvitellaan, päätoimittajan työstä vain murto-osa on kirjoittamista. Visuaalisen suunnittelun, koordinoinnin ja muun ähellyksen lisäksi suuri osa ajasta kuluu kommunikointiin. Sähköpostit, puhelimet, Facebookit ja Skypet ovat toki käteviä, mutta ei ole aidon ihmiskontaktin voittanutta. Monet käytännön asiat ovat hämmästyttävän vaikeita hoitaa näkemättä muita!
Etätyön mahdollistama työrauha sen sijaan on luksusta. Hiljaisuudessa polla leikkaa ja ideasuoni sykkii. Toimituksessa keskittymiseni herpaantuu aina, kun kuulen muiden puhuvan puhelimessa tai ylipäätään olevan läsnä.
Mobiilitekniikan mahdollistama sijainnin vapaus jäi etäkokeilussani osittain illuusioksi. Istua jäpitin läppärini kanssa pääasiassa työpöydän ääressä, vaikka pöytä sijaitsikin ensin Sotkamossa, sitten Tampereella. Olisin voinut siirtää toimituksen vaikka ravintolan pöytään, mutta en viitsinyt. Mieleni ei vielä oppinut hyödyntämään liikkuvuutta täysipainoisesti.
Työpäiväni olivat pitkiä. Kun aamuneljältä sammutin tietokoneen kotonani, oli työn ja vapaa-ajan raja hämärtynyt täysin. Silti mietin, kuinka muut tamylaiset suhtautuvat etätyöhöni. Tuntuuko heistä, että sluibailin tekemättä mitään, koska en ollut fyysisesti näkyvillä?
Etätyön tarjoamaa vapauden illuusiota rakastan. Sopivasti annosteltuna se erittäin hyvää, ellei täydellistä herkkua.
Seppo Honkanen, päätoimittaja
Luulisin, että kotona työskennellessäni olin hieman luovempi, mutta vastaavasti jonkin verran taipuvaisempi laiskuuteen. Työ- ja vapaa-ajan raja alkoi häilyä varsinkin iltapäivän viimeisinä tunteina, ja tietojen etsiminen netistä muuttui enemmän ja enemmän viihdesurffailuksi.
Kotona töitä paiskivalla on lyömättömät mahdollisuudet jaksottaa työpäivää luovasti. Ruokatunnin aikaan katsoin usein jakson Sopranosia. Aikaa ei luultavasti kulunut sen enempää kuin työpaikallakaan - koska siirtymisen ruokalaan korvasi 20 sekunnin kävely jääkaapin ja mikron välillä - mutta kääntöpuolena oli, että masentuneen mafiapomon maailmasta oli vaikea palata pohtimaan Atalpan laajennusta.
Aamuisin minua vaivasi sama mentaaliseen työtilaan siirtymisen ongelma. Vika oli ehkä työmatkan puuttumisessa. Se naksauttaa aivojen työvaihteen päälle automaattisesti, mutta aamiaispöydän äärestä tietokoneelle raahustaessa niin ei ehdi tapahtua. Parina aamuna kokeilin simuloitua työmatkaa ja kävelin kierroksen talon ympäri.
Työpaikan yhteisöllistä puolta ja muita työntekijöitä en ehtinyt ikävöidä kertaakaan- mutta en tarkoita, että Aviisin tai Tamyn työntekijöissä olisi jotain vikaa. Paikkasin sosiaalisuusvajetta tapaamalla enemmän muita ystäviäni.
Loppujen lopuksi etätöistä on vaikea löytää ongelmaa, jota ei voisi korjata omaa asennoitumista muuttamalla. Ainoa miinus oli, että joskus tuntui turhauttavalta alkaa selvitellä puhelimen ja sähköpostin avulla asiaa, joka olisi toimistolla selvinnyt naapurihuoneeseen huutamalla.
Oskari Rantala, sivaritoimittaja
Aviisin etänä toimittaminen kuulosti minusta aluksi varsin epämääräiseltä, mutta vapautta lisäävältä, joten suostuin puuhaan mukaan. Päätoimittaja selitti aivan tohkeissaan, että yhteyttä voi ja pitääkin pitää sähköpostin ja puhelimen lisäksi messengerissä. Idea kuulosti mielestäni surkealta. Mihin ihmeeseen kolme toimittajaa tarvitsee niin monta viestintäkanavaa? Päätoimittaja alkoi ymmärtää näkemystäni, kun messengerin ryhmäviestien aloittaminen ei onnistunut vielä kunnolla puolessatoista tunnissakaan teknisen äheltämisen takia. Loppujen lopuksi pikaviestejä käytettiin varsin vähän, varsinkaan kolmestaan.
Itse työn teko oli aluksi kotona rasittavaa. Tuntui vaikealta keskittyä. Televisio, jääkaappi ja jopa siivous alkoivat houkutella. Ensimmäiset päivät poikakaverini oli myös kotona, jolloin saman katon alla naputtelu ei varsinaisesti mennyt putkeen. Luvattoman pienistäkin asioista tuli kinaa, kun toinen oli kokoajan metrin päässä. Kotikonekin toimi varsin hitaasti ja tiedostojen päivittäminen Aviisin verkkopalvelimelle oli teknisesti hitaampaa kuin töissä.
Harkitsin lähteväni etäviikoilla poikakaverini luo Turkuun tai kaverin luo Polvijärvelle. Mielessä kävi myös kirjastoon meno, mutta jatkuvat puhelinhaastattelut olisivat häirinneet muita. Itse asiassa vaihtoehtoja etäilyyn ei tuntunut olevan kuin kotona yksin istuminen, jolloin en jaksanut edes vaihtaa vaatteita, vaan istuin välillä koko päivän yöpaidassa. Etäjakson loppupuolella vapaus alkoi maistua, sillä tein töitä pitkin päivää lyhyissä pätkissä, mitä ei voisi tehdä kunnolla työpaikalla.
Hertta-Mari Kaukonen, toimittaja
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen