Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Asioiden oikea laita: Johtamiskorkeakoulun uudet vaatteet

Kun pääsin sisään Tampereen yliopistoon lukemaan markkinointia vuonna 2007, en olisi voinut olla ylpeämpi. Paikka oli tuolloin aloituspaikkoihin verrattuna maan toiseksi kilpailluin, ja olisin voinut kävellä lähes mihin tahansa Suomen kauppakorkeakouluista, mutta valitsin Tampereen. Täällä kykyni puhkeaisivat kukkaansa maan terävimpien mielien ravitsemina.

Kun aloitin opiskelut vuonna 2009, olin edelleen samassa uskossa. Ennakkoluulot kuitenkin karisivat opintojeni edetessä. "Ai sielläkin on kauppis?" ja "Tampereella tehdään Suomen halvimmat KTM:t" ovat molemmat lausahduksia, joihin tamperelainen törmää kiertäessään Suomenmaata. Katkeruus nosti päätään: oliko minua kustu silmään?


Nyt meillä on kuitenkin johtamiskorkeakoulu. Uusi tieteenalayksikkö, joka maamme viitekehyksessä yhdistää ainutlaatuisella tavalla kauppa-, hallinto- ja yhteiskuntatieteet. Kaikkien kolmen alan opiskelijoilla on uusissa jokaisen aineen elementtejä yhdistelevissä koulutusohjelmissa mahdollisuus hankkia itselleen kilpailuetu, jollaista ei muualta Suomesta saa, vai miltä vaikuttavat esimerkiksi yhteiskunnallisen yrittäjyyden, rauhanvälityksen tai lobbaamisen koulutusohjelmat?

JKK kuulostaa komealta, vaikutusvaltaiselta ja arvokkaalta, ja Tampereen yliopisto seuraa aikaansa kaupallis-hallinnollisen alan jatkuvasti kovenevassa kilpailussa. Vielä.

Koulutusohjelmien radikaali uudistaminen on silti herättänyt yliopiston sisällä voimakasta vastarintaa, ja välillä tuntuukin, että aito muutoshalukkuus rajoittuu monella päättäjätaholla pieneen pintaremonttiin.

Yliopiston tämänhetkiset esitykset uusiksi maisteriohjelmiksi sisältävät tavoiteltua poikkitieteellisyyttä vain minimaalisesti, ja lähinnä maisteriohjelmia on uudistettu nimen tasolla. Tämä on pelkkää tekohengitystä tilanteessa, jossa Aalto-yliopisto ja TTY kahmivat rahat ja Jyväskylä, Lappeenranta ja Vaasa keräävät pisteet kansallisissa tasovertailuissa.


"Ei synny rauta synnyttämättä", todetaan Paavo Haavikon teoksessa Rauta-aika, ja sama pätee myös yliopistouudistukseen. Ei se uudistu itsestään, ellemme ole valmiit toden teolla kyseenalaistamaan vanhoja toimintamalleja. Johtamiskorkeakoulu nimenä on vain ulkokuori, keisarin uudet vaatteet, ja pahimmassa tapauksessa koko muu Suomi näkee meidät alastomina.

Vielä en kadu sitä, että valitsin aikanani Tampereen. Haluan myös kävellä täältä ulos pää pystyssä, uusissa, häikäisevissä vaatteissa.



Eero Laitila
Kirjoittaja opiskelee markkinointia

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto