Iranilaiset naiset huiveineen ovat länsimaisia naisellisempia

Olin positiivisesti yllättynyt nähdessäni Aviisin (3/2011) tarttuneen niinkin haastavaan aiheeseen kuin Iran.

Näkökulma nuorten lähdön syihin ja siihen liittyviin numeroihin oli mielenkiintoinen, mutta siihen se sitten jäikin. Totesin pettymyksekseni, että Aviisin juttu edusti jälleen kerran maalainen tulee kaupunkiin -tyyliä. Näkökulma oli yksipuolinen hieman samaan tapaan kuin aiemmin artikkelissa, jossa Tampereelta etsittiin burkhaa käyttävää naista.

Ihan ensiksi haluaisin korjata kirjoittajan virheellisen tavan käyttää nimitystä khador mustasta, kaiken peittävästä kaavusta. Sana kirjoitetaan persiaksi latinalaisilla aakkosilla chador ja lausutaan suomalaisittain tyyliin tsador, joka siis kuulostaa aivan erilaiselta kuin khador, varsinkin kun kha-tavulle on persiassa täysin erilainen ääntämistapa.

Seurustelin iranilaisen miehen kanssa 1,5 vuotta ja jopa vierailin Iranissa. Asia, joka minua hämmästytti ja hämmästyttää edelleen, on ihmisten tarve nostaa huivin käyttö kovin ihmeelliseksi ja hämmästyttäväksi asiaksi, joka saa kaiken päähuomion, kun uutisoidaan Iranista. Ymmärrän sen tapauksessa, jossa elät elämäsi huivin kanssa, ja se häiritsee esimerkiksi liikkumista (tosin ihmisten näkymättömissä sekin asia korjaantuu). Kuitenkin ulkomaalaisena, joka viettää Iranissa lyhyen ajan, en todellakaan kokenut sitä millään tavalla mainitsemisen arvoiseksi asiaksi, koska kuitenkin huivia voi käyttää niin joustavalla tavalla.

Koin iranilaiset naiset huiveineen paljon naisellisemmiksi ja tyylikkäämmiksi kuin keskivertolänsimaalaisen naisen baarissa puolialastomana. Koska väri ja tyyli on vapaa, voi huivista jopa tehdä asusteena mielenkiintoisen lisän pukeutumiseensa, eikä kukaan käske käyttämään vain sitä mummon vanhaa mustaa kirkkohuivia. Missä tahansa pärjää, kun on oikea asenne, eikä korosta olevansa länsimaalainen ignorantti. Jopa Tampereelta voi löytää iranilaisia moderneja huivia käyttäviä naisia, ihan meidän yliopistoltammekin. Onko siis kirjoittajan päätettävissä, mistä motiiveista huivia käytetään ja miten vapaaehtoisesti?

Kun tehdään artikkelia jostakin maasta, olisi hyvä tuoda esiin myös positiivisia puolia kyseisestä paikasta. Itse en Iranissa kohdannut mitään hankaluuksia, päin vastoin: ihmisten ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja kiinnostus ulkomaalaisia kohtaan yllätti minut positiivisesti, ja koen vierailuni olleen yksi ikimuistoisimmista kokemuksista elämässäni hyvällä tavalla. Aviisin artikkeli edustaa massamedian yksipuolista näkemystä siitä, miten kamala maa Iran on ja miten hirveällä tavalla naiset siellä joutuvat kärsimään. Oman kokemukseni mukaan naisia voidaan monissa asioissa arvostaa siellä jopa enemmän kuin esimerkiksi Suomessa, koska arvostus on niin suhteellinen käsite, ja riippuu myös siitä, millaista arvostusta henkilö itse pitää tärkeänä.

Artikkelin päätavoite oli luultavasti kertoa koulutetuista Teheranin nuorista, mutta pitää muistaa, että Iran on valtava maa, jossa on monenlaisia erilaisia ihmisiä erilaisine mielipiteineen. Siksi yleistyksiä on vaikea tehdä. Edes iranilaiset itse eivät yleensä tunne kuin omaan sosiaaliseen luokkaansa kuuluvia ihmisiä, joista jokaisella on erilainen näkemys maastaan. Kun journalisti menee Iraniin, on vaarana Pohjois-Teheran-syndrooma, jolloin nimensä mukaisesti tuodaan esiin vain pohjois-teheranilainen näkemys asioista, ja tavataan ihmisiä vain siitä kategoriasta käsin.

Olen useasti ollut pettynyt Aviisin juttuihin. Vaikka aiheet ovat monipuolisia, valitettavan usein lehden ja sen tekijöiden omat arvot paistavat lävitse turhan paljon, eikä taustatyökään näytä onnistuneen. Tämä haittaa varsinkin lehdessä, jonka kai pitäisi edustaa koko yliopiston opiskelijoita ja perehtyä ilmiöihin objektiivisesti sen sijaan, että jutut vain suodatetaan omien viher-vasemmisto-feministi-ateistiarvojen värittämien lasien lävitse. Minusta journalismi on parhaimmillaan sitä, että kyetään katsomaan asioita oman lintukodon perspektiivin ulkopuolelta ja ymmärretään, ettei sen kautta voida arvottaa kaikkia muita ihmisiä ja heidän tapaansa elää.

Tämä kirjoittaja ymmärtää, että kulttuurien arvottaminen ei ole yksinkertaista ja mustavalkoista.

Milla Tuominen

Unohdin mainita, että iranilaiset poikkeuksetta ovat kadehdittavan hyviä tanssijoita, ja heillä tanssitaan esimerkiksi häissä, kuten meilläkin. Tanssi on suuri osa persialaista kulttuuria ja sillä on pitkä historia. Lisää löytää hakusanalla Persian dance.