|
Olen halunnut elämäni aikana useammankin sedän syliin, mutta ensimmäistään tuppaa muistelemaan erityisellä lämmöllä. Minulle se oli peikkokuningas Jareth, eli David Bowie Labyrintti-elokuvassa. Oli se sitten Bowien outo rooli umpirakastuneena melkein pahiksena, se mieletön takatukka tai 80-luvun fantasiaelokuvan tunnelma, mutta sedän syliin oli päästävä. Vanhemmiltani meni varmasti sormi suuhun.
Onhan sedän ympärillä ihan tarinakin. Saadakseen kauniin Sarahin luokseen omaan maailmaansa, peikkokuningas sieppaa tämän pikkuveljen. Sarahin on selvittävä mielenkiintoisen, apureita ja kätyreitä vilisevän labyrintin läpi saadakseen veljensä takaisin. Mutta kaikki tämä on epäoleellista. Elokuvan parasta antia ovat ehdottomasti Bowien musiikkiesitykset. Hämmentävät, vähän pelottavatkin rakkauslaulut tyydyttävät salaiset musikaalihimoni ja saavat aikaan ehkä pienen halun syliin.
Epäoleellisessa osassa, Sarahin seikkailussa, on myös hetkensä. Muun muassa Muppettien esiasteet, päitään heittelevät ketuntapaiset nuket, vetävät loistavan showÂ’n, aika monta kertaa paremman kuin itse Muppetit myöhemmin.
Pulpahtelevasta, mahdottoman hienosta suosta ja painovoimaa vastustavista linnan portaista näin vuosia unia. Lisäksi kristallipalloilla kikkaileva Bowie vakuuttaa tänäkin päivänä karismallaan.
En koskaan päässyt sen paremmin peikkokuninkaan kuin Bowienkaan syliin, ja enää en taida edes haluta. Annan silti ohjaaja Jim Hensonille anteeksi Muppetit. Kaikilla meillä on outoutemme.
Laura Ristaniemi
Labyrintti (Labyrinth), 1986. Ohjaus Jim Henson,
pääosissa Jennifer Connelly, David Bowie.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
sanna Ponikerholainen (25.03.11, kello 13:59)
Hyvä, hyvä Laura! Kaikilla "Sedän sylissä istumis-fantasia" ei näköjään nojaudu laitoksen henkilökuntaan. Hyvä Hyvä!
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen