Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Tyylien suloista sekamelskaa

Neljä yliopisto-opiskelijaa kertoo tyylistään. Kokonaisuus syntyy yhdistelemällä kaikkea, mikä miellyttää silmää ja kestää käyttöä.

Sinianna Sinervo (vas.), Tapio Värri, Veera Kaleva ja Riikka Nieminen. (Kuvat: Annina Mannila)
Sinianna Sinervo (vas.), Tapio Värri, Veera Kaleva ja Riikka Nieminen. (Kuvat: Annina Mannila)



Sinianna Sinervo, kasvatustiede


Olen heräteostaja. En suunnittele vaan ostan, jos jotain kivaa tulee vastaan. Käyn paljon kirpputoreilla. Jos vaate on kestänyt edellisellä omistajalla, se kestää todennäköisesti minullakin.

Tämä takki on viiden euron löytö kirpputorilta. Ostin sen, koska se oli edullinen, täysin ehjä ja sopivan kokoinen. Sievin kengät hankin uutena, mutta ne ovat kestäneet jo monta talvea. Villasukat ovat äidin kutomat.

Tyylini on sekoitus kaikkea, mikä omaa silmää miellyttää. Tyypillisesti yhdistelen mustaa ja vahvoja värejä. Puen päälle sitä, mikä aamulla tuntuu kivalta, mutta myös käytännöllisyys vaikuttaa valintoihin.

Ystävän tekemiä rastoja pidän näin, koska silloin ne eivät ole tiellä esimerkiksi käsityötunnilla.




Tapio Värri, englantilainen filologia


Tyylini on
käytännön sanelema. Sievin saappaissa nilkkoja ei ala heti paleltaa. Niissä voi kahlata, ja koska niissä on armeijan M91-maihinnousukengän pohja, ne sopivat myös suksiin. Nyt yhdentoista vuoden käytön jälkeen popot alkavat pikku hiljaa osoittaa rapautumisen merkkejä.

Hattu on vedenpitäväksi käsiteltyä huopaa, ja lierin leveys riittää suojaamaan auringolta. Huopa pitää lämpimänä 10-15 pakkasasteeseen saakka, minkä jälkeen vaihdan karvahattuun. Joululahjaksi saamassani takissa on tarpeeksi taskuja, ja repussa niitä taas on riittävän vähän, jotta ei tarvitse aina miettiä, mitä löytyy mistäkin.

En käytä räikeitä värejä. Teen töitä tie- ja siltatyömaalla neonliivi päällä ja saan niistä kyllikseni siellä.





Veera Kaleva, sosiologia


Pukeutuminen on minulle esteettinen juttu. Nautin siitä ja kiinnitän huomiota myös muiden pukeutumiseen. Esimerkiksi yliopistolla näkee erilaisia, kiinnostavia tyylejä.

Oma tyylini vaihtelee, mutta yleensä se sisältää jotain vanhaa tai vanhahtavaa. Se on kombinaatio kirpputorikamaa ja äidin ja mummon ullakon löydöksiä. Toisaalta käytän klassisen naisellisia vaatteita, toisaalta esimerkiksi puvunhousuja ja liiviä. Myös ska- ja punk-tyyli on vaikuttanut pukeutumiseeni.

Tämänpäiväinen asu on aika tyypillinen kombo. Housut ovat äidin vanhat haaremihousut, jotka tuunasin itse kietaisuhousuiksi. Huivi on mummon vaatekaapista ja paita kirpputorilta. Maiharit ovat pysyneet perusvarusteena teini-ikäisestä asti.





Riikka Nieminen, englantilainen filologia

Tänään kiskoin päälle ensimmäiset vaatteet, jotka tulivat vastaan. Yleensä katson kokonaisuutta vähän tarkemmin. Käytän usein vihreää, valkoista tai vaaleanpunaista animetyylistä peruukkia.

My Little Pony -paita kertoo, että olen brony ja sarja on minulle tärkeä. Housut ostin rock- ja goottityylisestä EMP-postimyynnistä. Tilaan vaatteita usein nettikaupoista, sillä inhoan kaupoissa käymistä ja vaatteiden sovittamista. Kengät ovat K-Kengästä, ja luurit löysin 30 eurolla Prismasta.

Pukeutumiseni on välillä tyylien sekamelskaa. Yhdistelen vaatteita, jotka omasta mielestäni näyttävät näteiltä. Persoonallisuuteeni kuuluvat kontrastit: toisaalta tykkään esimerkiksi kauhuelokuvista, toisaalta kaikesta kivasta ja valoisasta.



Annina Mannila, teksti

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Mitä ihmettä (10.04.13, kello 9:49)

    Ei oo totta, tämä on jo kolmas tuikitärkeä ja merkittävä juttu opiskelijoiden pukeutumistyyleistä lyhyen ajan sisällä! Ettekö te koskaan katso, mitä lehdessä on aiemmin kirjoitettu ja milloin. Sitä paitsi - missä se mielenkiintoinen osuus tässäkin stoorissa oli? Neljä kirpparikledjuihin pukeutuvaa tavista. So?




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto