Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kun koti ei ole täällä

Laulu koti-ikävästä on terapiaistunto Ruotsiin ja takaisin

Auton kyydissä matkaavissa Kai ja Tauno Latvalehdossa on kadehdittavaa rauhallisuutta.
Auton kyydissä matkaavissa Kai ja Tauno Latvalehdossa on kadehdittavaa rauhallisuutta.



Musikaalisen dokumentin aluksi päähenkilö, Aknestikin kitaristi Kai Latvalehto kertoo kyllästyneensä soittamiseen ja ylipäätään musiikkiin. Hän potee juurettomuuden tunnetta. Ruotsissa vietetty lapsuus ja Suomessa eletty aikuisuus aiheuttavat jatkuvaa ulkopuolisuuden tunnetta. Kun ratin taakse istuu Tauno-isä, alkaa matkanteko kohti Göteborgia. Identiteetin toivotaan löytyvän joltakin pysähdyspaikalta.

Mika Ronkainen (ohjaus/käsikirjoitus/tuotanto) ei yritä löytää vastauksia kaikkiin siirtolaisia koskeviin epäkohtiin, vaan pääpaino pysyy isän ja pojan suhteessa. Sukupolvien välinen kuilu tuntuu mahdottomalta kuroa umpeen, mutta paikoin osapuolet vaikuttavat todella kuuntelevan toisiaan. Isän ja pojan suhde on aaltoliikettä, jossa itkunsekaisesta tunnepurkauksesta palataan nopeasti kohteliaisiin väleihin, puhumaan säästä.

Matkakuvauksen väliin on leikattu siirtolaisaiheisia musiikkiosuuksia. Laulut jakavat lempeästi surumielistä kokonaistunnelmaa: suomalaisuudesta, alkoholista ja tunteista pystytään puhumaan ilman ahdistukseen uppoamista.

Dokumentti jättää monia kohtauksia katsojan ymmärryksen varaan. Ketään ei esitellä nimeltä, tilanteita ei pohjusteta. Ratkaisu toimii erinomaisen käsikirjoituksen ansiosta.

Auton kyydissä matkaavissa miehissä on kadehdittavaa rauhallisuutta. Tunne syntyy siitä, että miehet eivät säädä radiokanavia, lähetä viestejä tai mussuta ruokaa. Heille puhuminen ja ajaminen riittävät.

Matkalta kotipihaan kaartaa kevyempi seurue, katkeruus on jäänyt jonnekin Ruotsin puolelle.



*** 1/2


Laulu koti-ikävästä (2012)
Dokumentti
Ohjaaja: Mika Ronkainen
Ensi-ilta: 5.4.2013
Kesto: 1h 30 min
Ikäraja: S




Sanna-Kaisa Lähdeaho

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto