Taide on intohimorikos

Kuvataiteilijan ammatti vaatii intohimoa, se tulee selväksi Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistuvien kanssa jutellessa. Himona-näyttely TR1 Taidehallissa ja Taidekeskus Mältinrannassa esittelee valmistuvien kuvataiteilijoiden lopputyöt.

"Näyttelyn nimi viittaa siihen, että teemme kaikki tätä intohimolla", Viika Sankila sanoo. "Himona tarkoittaa paljon myös määrällisesti, teemme todella paljon töitä."

Sankila tekee näyttelyyn animaation. Sen lähtökohtana on ääninauha, jolle Sankila haastatteli ystäväänsä. Nauhalla ystävä kuvailee fyysisiä tuntemuksia, joita hän kokee ajatellessaan minuuttaan. Sankila käyttää erilaisia materiaaleja, kuten lasimaalausta, hiuksia, hedelmiä ja erilaisia nesteitä.

"Animaation tekemisessä tarvitaan intohimoa, koska se on todella hidasta."
Laura Laukkanen kertoo, että näyttelyn nimeä pohdittaessa sana intohimorikos oli pitkään esillä.

"Taiteilijan ammattikuva on tietyllä lailla intohimorikos yhteiskuntaa tai talousajattelua vastaan. Olemme miettineet työhön liittyvää ongelmaa, onko kuvataiteilijan työ ammatti."

Laukkasen lopputyö on tilaan tehty veistos, joka koostuu gelatiinipalloista.

"Ne ovat läpikuultavia palloja, jotka kutistuvat näyttelyn aikana ja hiljalleen homehtuvat. Haluan käsitellä ristiriitaa, saako taideteokseen koskea. Meillä on himo koskea johonkin, vaikka se olisi vastenmielistäkin."

Laukkanen sai ajatuksen gelatiinin käyttöön materiaalina veistokurssilla pari vuotta sitten.

"Näin meduusoita rannalla ja ajattelin, että ne olivat ihan sairaan hienoja, mutta ällöttäviä. Aloin miettiä, miten sitä voisi jäljitellä jollain muulla materiaalilla. Gelatiinia käytetään monessa paikassa, mutta se on outo aine. Mihin se kuuluu? Kun siitä tekee veistoksen, se on kaikkien kategorioiden ulkopuolella."

Veli-Pekka Suorsa piirtää lopputyönään piirustussarjaa, joka käsittelee muistoja äidistä ja lapsuudesta.

"Siinä on melkein pakonomaista toistoa, minun on pakko toistaa tiettyjä asioita."

Suorsa kertoo haluavansa välillä piirtää koko päivän, mutta kädet eivät jaksa.

"Sormet ovat olleet ihan hajalla tämän lopputyön aikana, mutta olen vain pakottanut itseni tekemään ja puskemaan eteenpäin. Kyllä se raja tulee vastaan sitten."

"Tässä on psyykkinen ja fyysinen terveys koetuksella silloin tällöin", Laukkanen naurahtaa.

Kaikki kolme ovat ehdottomasti sitä mieltä, että haluavat tehdä kuvataiteilijan töitä valmistuttuaan.

"Olemme ammattilaisia ja se on ammattimme, joten miksi emme harjoittaisi sitä?" Laukkanen kysyy.

Itsensä elättäminen kuvataiteella ei ole kuitenkaan itsestäänselvää.

"Se on aika monimutkainen kuvio. Työn käsite on joustava. Koko apurahajärjestelmä ja työmarkkinatuki -yhdistelmä on monimutkainen. Silloin kun taiteilija ei tee töitä, virallisesti hän silti tekee töitä."

Laukkasen mukaan moni valmistuva kuvataiteilija on oppinut myös yrittäjyyttä.

"Jos emme saa näyttelyaikaa, niin sitten teemme näyttelyn itse."

Palkka ei ole kuvataiteilijalle tärkein yllyke työntekoon.

"Vaikka tästä ei mitään tienaisikaan, tekisimme tätä silti", Sankila sanoo.

Tärkein motivaatio taiteen tekemiseen Sankilalle on tunne, joka siitä tulee.

"Kun paneutuu intensiivisesti johonkin, unohtaa kaiken muun. Se on flow-elämys."

Ammattilaisuus ei taiteessa ole Laukkasen mukaan välttämättä ongelmatonta.

"Taiteilijat haluavat, että heitä kohdellaan ammattilaisina ja tämä olisi työ. Se voi tarkoittaa luisumista rajoitteisiin, joita työmaailmassa on."

Himona-lopputyönäyttely
tr1 taidehallissa 6.-28.4.
ja Taidekeskus
Mältinrannassa 20.4.-7.5.

Samuli Huttunen
teksti & kuva