Vain kuoret jäljellä

Kehysriihi oli ja meni. Alkuvuodesta y-liikettä voimakkaasti heilutelleet vaihtoehtoiset opintotukimallit eivät toteutuneet, ja elämä jatkuu taas normaalisti. Vai jatkuuko?

Kehysriihen myötä opiskelijoiden tulisi suorittaa vähintään 20 opintopistettä vuodessa, jotta kyseisenä vuotena tukea voisi nostaa lainkaan. Y-liike tuomitsi uudistuksen järjettömäksi, mutta kiitteli samalla, etteivät alkuvuodesta uhanneet lainapainotteiset mallit toteutuneet. Vaikka henkilökohtaisesti en pidä tuota 20 pisteen rajoitusta kovinkaan kohtuuttomana, on tämä taas yksi uusi piikki opiskelijoiden lihassa. Mitä jos kertaisimme, mitä kaikkia rajoituksia meihin jo kohdistuu.

Vuosi sitten keväällä opintoaikojen rajaus alkoi vaikuttaa, mikä tarkoittaa, että vuoden 2005 jälkeen aloittaneiden opiskelijoiden on suoritettava tutkintonsa seitsemässä vuodessa. Tämän jälkeen he voivat perustellusta syystä saada enintään kaksi vuotta jatkoaikaa. Myös opintotuen puolella rajoituksia riittää. Listassa ovat ainakin opintotukikuukausien rajaus 55 tukikuukauteen, viiden pisteen kuukausikohtainen opintopistevaatimus, tulorajat sekä nyt uutena rajoitteena tuleva 20 pisteen vaatimus.

Koulutuspoliittisessa keskustelussa on viime aikoina haluttu parantaa ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien mahdollisuuksia saada opiskelupaikka asettamalla heille kiintiöitä. Kiintiöt luonnollisesti rajoittavat alanvaihtajien mahdollisuuksia, joita heikentävät myös opintotuen sekä hyväksiluettavien kurssien rajoitteet. Uusimpana muutosehdotuksena on ollut esillä tutkintokaton asettaminen, jonka mukaan tutkinto saisi olla enintään 330 opintopisteen laajuinen. Tällaista on pohdittu ainakin Itä-Suomen yliopistossa, mutta ainakaan toistaiseksi Tampereella ei kattoa ole näköpiirissä. Suurin osa rajoitteista tähtää opiskeluaikojen lyhentämiseen. On kuitenkin myös rajoitteita, jotka hidastavat opiskelua, kuten pakolliset edeltävät opinnot sekä rajattu pääsy osalle kursseista.

Ripeä opiskelutahti, alanvaihdon vaikeus sekä tutkinnon koon rajoitukset johtavat maalaisjärjellä ajatellen putkitutkintoihin, jolloin yksittäisten henkilöiden erottautuminen työmarkkinoilla vaikeutuu. Lisäksi laaja-alainen asiantuntijuus voi jäädä yksilön tasolla kokonaan saavuttamatta. Silloin kun itse tulin yliopistoon, pidin opiskelun parhaimpana puolena vaihtoehtojen laajuutta, kuten esimerkiksi vapaata sivuaineoikeutta ja lukuisten aine- ja harrastejärjestöjen tarjoamia mahdollisuuksia. Mikäli myös yliopisto-opiskelu ajetaan tiukasti säänneltyyn koulumaiseen muottiin, kaikille näille vaihtoehdoille jää entistä vähemmän aikaa eikä niihin tartuta.

Olivat rajoitteet sitten tarkoitusperiltään minkälaisia hyvänsä, on opiskelijan otettava ne huomioon. Lisäksi muutostahti uudistuksissa vaikuttaa olevan sen verran hurja, että olosuhteet ehtivät muuttua moneen kertaan opiskelu-uran aikana, mikä vaikeuttaa entisestään pitkäjänteistä opintojen ja oman elämän suunnittelua. Pienelle opiskelijalle muodostuu pikku hiljaa todella haastavaksi ymmärtää, mitä hänen kannattaisi tehdä.

Lukuisten rajoitteiden viidakossa luovivan opiskelijan jaksaminen on koetuksella. Opiskelijan appelsiinista alkaa olla pikku hiljaa puristettu kaikki mehut pois, ja jäljellä ovat enää kuoret. Toivottavasti koulutuspoliittisissa uudistuksissa otettaisiin paremmin huomioon kokonaisuus ja mietittäisiin välillä, mitä tämä kaikki tarkoittaa opiskelijan arjessa.





Ville Heinonen

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen