Jäätävää sanomaa yliopiston pihalla

Maaliskuisena pakkasiltana yliopiston sisäpihalla keräännytään viimeisen ehtoollisen ääreen: tarjolla on poronkäristystä ja kiljua. Seuraavana päivänä iglupassion sankari potee pahaa oloa, oksentaa.

Tähän päättyi Panu Hietalahden kolme päivää kestänyt Iglupassio - Ihmisen jäljet -performanssi pääsiäisviikolla. Hietalahti toivoo, etteivät taidetempaukset yliopistolla jää tähän.

"Tuntuu, ettei täällä tapahdu mitään. Onko kuvajournalistien kuvia missään esillä? Olisi siistiä, että niitä näkyisi jossain. Haluaisin nähdä yliopistolla kuvataidetta, nätyläisten tempauksia ja valokuvataidetta", näyttelijä miettii.

Hietalahden mielestä näyttelijäopiskelijoiden pitäisi ottaa kaikki irti siitä, että he ovat muuttaneet päätalolle. Hämeenpuiston entisissä tiloissa opiskelijoiden esityksiä tulivat katsomaan lähinnä koulun henkilökunta ja opettajat.

"Teatterin pitäisi näkyä enemmän yliopistolla. Meidän pitäisi itse tuoda sitä esille, vaikka kiertää rooliasut päällä mainostamassa esityksiä."

Hietalahti halusi tehdä omaehtoisen, kantaaottavan esityksen voittaakseen pelkonsa esiintyjänä. Performanssi oli myös kunnianosoitus omalle isälle, taiteilijalle, joka elää vaihtoehtoista elämää ekoyhteisössä Vilppulassa. Samalla teos merkitsi kasvuriittiä matkalla taiteilijaksi.

"Jos haluaa taitelijaksi, pitää itse miettiä, mitä haluaa sanoa. Tämä oli kokeilu, olisiko minulla mitään sanottavaa. Samalla piti hyväksyä oma pelokkuus ja tuoda oma keskeneräisyytensä esille."

Viime syksynä Nätyn Näkijä/Tekijä-näytelmän aikoihin Hietalahti innostui poliittisesta teatterista. Projektin tiimoilta Nätyllä kävi vierailemassa sikatilojen kuvaajia, anarkisteja ja muita poliittisia toimijoita.

"Mietittiin, mitä sinun pitäisi tehdä. Pitkään olen ajatellut, etten voi sanoa enkä keskustella, koska en tiedä tarpeeksi. Innostuin miettimään, miten asioita voisi tuoda luovasti esille."

Hietalahti uskoo, että teatteri voi vaikuttaa yhteiskuntaan paremmin kuin moni muu taiteenlaji. Näyttämöllä voi yhdistää kuvaa, ääntä, kuvataidetta, valoa ja näyttelijäntyötä. Näyttelijät ja yleisö elävät yhteistä hetkeä, jolloin teatterilla on suora vaikutus katsojiinsa.

"Haluan, että jokaisella jutulla on merkitystä itselle tai muille, että niissä on sanomaa. Itse tykkään taiteesta, joka pyrkii näyttämään vaihtoehtoisen näkemyksen siitä, miten elää järjestelmässä tai sen ulkopuolella."

Näkijä/Tekijä-näytelmän ohjannut teatteritaiteen tohtori Mikko Kanninen pitää teatteria hyvänä vaihtoehtona, joskus jopa päivänpoliittista keskustelua parempana tapana ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

"Teatterin kautta voi paremmin ymmärtää ilmiöiden historiallisia syklejä", Kanninen sanoo.

Teatterin poliittinen voima voi Kannisen mukaan olla myös itseään syövä.

"Teatterintekijät voivat ajatella, että jos maailmassa on joku epäkohta, riittää, että siitä tehdään näytelmä, jota käydään katsomassa. Sitten nyökkäillään, että nyt ollaan tärkeän asian äärellä, mutta mitään ei tapahdu."

Kannisen mielestä hyvän taiteen merkki on se, että se pystyy muuttamaan ihmistä ja hänen maailmankuvaansa.

"Jos kannatan Pentti Linkolan ajatuksia ja käyn katsomassa Linkolan ajatuksista kertovan näytelmän, minusta se on aika konservatiivista taidetta."