Käsitöillä kärsivälliseksi

Ennen nostelin salilla rautaa, mutta nyt ainoa nostamani tanko on neulepuikko. Asian ainoat nurjat puolet ovat jumiutunut selkä ja muiden vinoilut kotoilusta ja Strömsöhön muutosta. Neulominen alkoi nettiohjeilla ja vahingossa tehdyillä umpisolmuilla. Aloittelevalle aikuisoppijalle sopii paremmin käsi kädessä ja vaihe vaiheelta annettu opetus. Ilo tulee vasta pitkästä itkusta. Huijaaminen näkyy heti. Toisin kuin tenttiä, lapasia ei voi suorittaa minimaalisilla tiedoilla. Kun on ensin vollottanut räkä poskella motorista taitamattomuuttaan, on punaisen langan löytäminen tyydyttävää. Kun liikeradat jäävät kehomuistiin, neulominen muuttuu meditatiiviseksi toiminnaksi, jolla on tutkitusti rauhoittavia ja itsetuntoa parantavia vaikutuksia.

Välillä katselen epäuskoisena mustaa kaulaliinapötköäni. Tätä ei ollut ennen olemassa. Minä loin sen. Olen omnipotentti, kunnes lanka karkaa puikolta. Silloin on kerättävä itsensä ja purettava neulos, vaikka harkinnassa käy myös itse suoritettu bambupuikko-lobotomia. Jatkuva erehtyminen opettaa monia asioita: kärsivällisyyttä, huolellisuutta ja itseen kohdistuvaa lempeyttä.

Lankaostoksilla puolestaan voi harjoitella eettistä kuluttamista. Rähmäkäpälöinnin myötä ymmärtää paremmin myös oikeiden käsityöläistuotteiden hinnan. Jos ympärilleen kokoaa vasta-aloittaneiden ompeluseuran, pääsee onnistumisen elämyksiä kokemaan muidenkin puolesta.

Kutimet myös toimivat syöttinä. Bussimatkalla viereeni istahti mummo, joka kehaisi muhkuraista huivintekelettäni. Hän esitteli 1940-luvulla tehdyt, joulunpunaiset lapasensa. Seuraavana päivänä pöytääni istahti kollega, joka oli salakuunnellut bussikeskusteluani. Hän esitteli villasukkavinkkejään. Pääsin silmukkasalaseuraan vain kuukauden kestäneellä puikottelulla.

Kutimet voi napata esille missä vain. Neulomisen tunneilla kieltäneille lehtoreille haluaisin heiluttaa toruvaa etusormea, jossa killuu sormustin. Kinesteettiset oppijat keskittyvät paremmin, kun luovuutta ei tukahduteta. Käytännöllisten puuhien parissa teoreettiseen luentoon eläytyy eri tavalla kuin kännykkä kädessä.

Kumpikaan kaulaliinoistani ei ole vieläkään valmis, eikä niille enää lämpimässä kevätsäässä olisi käyttöä. Onneksi käsitöitä tutkineet ovat yhtä mieltä siitä, että prosessi on produktia tärkeämpi.

Leena Pihkala

Kirjoittaja on pian myös virkkuukoukussa.