Y:n kriisi

Alkuun kulunut keskustelunavaus: Missä olit, kun WTC-tornit sortuivat? No entä muistatko Koosh-pallot, Estonian uppoamisen, nappiverkkarit, Joensuun skinheadit, Bula-hatut tai Ruokolahden leijonan?

Minä muistan. Minun kuuluu muistaa. Ne ovat sukupolvikokemuksiani. Niin kertoo internetistä löytyvä leikkimielinen sukupolvikokemuskone, kun syötän siihen syntymävuoteni. Sinäkin muistat, tietenkin. Olemmehan eläneet suurin piirtein samoina aikoina. Paitsi emme ehkä olekaan. Ylioppilaslehden lukijana saatat olla minua kymmenenkin vuotta nuorempi.

Tämä ei ole naistenlehti, enkä siksi voi kirjoittaa niin ohuesta aiheesta kuin kolmenkympin kriisi. Silti en osaa olla ajattelematta sitä nyt, kun se on minulle itselleni ajankohtaista ja käyn läpi tätä sukupolvikokemuslistaa. Vanhenemista. Omaa tähänastista tarinaani.

Me lama-ajan lapset, pullamössöt ja Y:t olemme aikuisia. Sen tajuaminen painostaa muistamaan, kertomaan ja summaamaan. Miten minusta tällainen tuli? Entä asiat, jotka piti tehdä ennen kuin täyttää kolmekymmentä? Miksi niistä niin moni jäi tekemättä? Käsillä on kuuluisa taakse päin katsomisen, elämäntarinan tarkistamisen hetki.

Elämän tarinallistamisesta keskustellaan paljon humanistisissa tieteissä. Melkein yhtä mielivaltaiselta kuin kokonaisen sukupolven nimeäminen Y:ksi tuntuu toisinaan yritys rakentaa omasta elämästään ehjää kertomusta. Silti ihminen näyttää yrittävän. Minä ainakin.

Elämän tarinallistaminen toimii kuin tuutulaulu. Sen avulla voi rauhoitella it­seään. Asiat on selitettävissä parhain päin. Kaikkein irrallisimmat ja epäoikeudenmukaisimmilta tuntuvat tapahtumat ja virheetkin ovat asetettavissa osaksi tarinaa, sen syiksi ja seurauksiksi. Avioeron, aukon CV:ssä tai vakavan sairastumisen - mitä meistä itse kukin mukanaan kantaa - saa paikannettua ja merkityksellistettyä osaksi jatkumoa. Elämäntarinaa.

Ehkä tarinan tyylilajiinkin voisi vaikuttaa. Siihen, kuinka suhtaudun omaan henkilöhahmooni. Missä asennossa siitä kerron. Asetunko esimerkiksi kreikkalaisen tragedian perinteeseen vai tilannekoomikoksi? Kertoisinko minä tarinaani Bula-hattu päässä ja nappiverkkarit jalassa vai sieltä uppoavan Estonian kannelta käsin?

Titta Minkkinen

Kirjoittaja oli koulun nurkan takana tupakalla, kun WTC- tornit sortuivat.

Sukupolvikokemuskone: http://dst.samizdat.info/

sukupolvikokemukset/