Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Viina on out

On se uskottava, Suomi eurooppalaistuu. Nuorille ja opiskelijoille ei kelpaa enää viina entiseen malliin. Hyvä niin. Maa olisi tuhoon tuomittu, jos yleinen alkoholinkulutuksen nousu olisi tarttunut jälkikasvuunkin.

Tiistaina julkaistun Terveys 2015 -kansanterveysohjelman tulokset tukevat Aviisin uutista joulukuulta: nuoret dokaavat vähemmän kuin aiemmin. Varsinkin nuorimmat ikäluokat ovat raitistuneet.

Aikuistuminen ei vaadi enää lapsellista viinanvetoa.

Annas kun pappa muistelee. Reilu kymmenen vuotta sitten tuli kommenttia, jos bileissä ei ollut mukana vähintään kymppikassia. Nykyään kukaan ei kyttää.

No joo, olinhan silloin nuorempikin, mutta teinien rauhoittuminen on silmin nähtävää. Jossain Taiteiden yössä saattaa nykyään nähdä nuorten porukoita selvinkin päin.

Havaintoa tukevat paitsi sosiaali- ja terveysministeriön tulokset, myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön Terveystutkimus 2004. Sen mukaan miesopiskelijat ottavat vähemmän kuppia kuin neljä vuotta sitten.

Kun vuonna 2000 nuorukaiset kaatoivat kurkkuihinsa 5,6 litraa puhdasta alkoholia, oli luku viime vuonna 5,2 litraa.

Viina-approja voi suorittaa raittiisti, pirtuun törmää vain ani harvoin ja päihteettömyydestä järjestetään julistekilpailuja. Paraikaa Suomen ylioppilaskuntien liitto valmistelee Mäyräkoirasta sikspäkkiin -kampanjaa.

Opiskelijat juovat vähemmän kuin muut ikäisensä. Vain kuusi sadasta nais- ja viidesosa miesopiskelijoista juo itsensä känniin joka viikko. Muulla kansalla osuus on 8 ja 27 prosenttia.

Onneksi yhä useampi opiskelee. Kippis sille.

Ps. Toiseen päihteeseen, kannabikseen, suhtaudutaan skitsofreenisti. Kun Rosa Meriläinen (vihr) kertoi pössyttelystä, hänet teurastettiin. Kun Jussi Pajusen (kok) huumetuomiot tulivat ilmi, lehdet kirjoittivat, että perhe tukee Pajusta ja ketkä muut suurmiehet ovat olleet sekaisin marista.

Juha Honkonen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto