Ilo hiipuu tekohymyksi

Karski pakana ihan heltyy, kun käsissä on myönteisyyttä tihkuva lehti. Tabloid-kokoinen Ilo alkoi vuodenvaihteessa ilmestyä kristillis-yhteiskunnallisen Kotimaa-viikkosanomalehden ohessa. Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvän Ilon voi tilata myös erikseen.

Laupeasti hymyilevän Pauli Aalto-Setälän johtama viestintätalo Kotimaa-yhtiöt on tarttunut 2000-luvun Suomen evankelisluterilaista kirkkoa piinaavaan ongelmaan. Jumalanpalveluksissa ei käydä ja kirkosta erotaan. Kotimaa-yhtiöt pyrkii houkuttelemaan kirkon hankalinta asiakasryhmää, nuorisoa ja nuoria aikuisia, uutuuslehtiensä lukijoiksi.

Toukokuussa samalle tontille Suosikkien ja Demien kanssa änkeää Fleim-aikakauslehti, joka pureutuu nuorten maailmaan ja käsittelee aiheita "isoskoulutuksesta mangaan". Lehden kumppaniksi perustettavassa NettiFleim-verkkopalvelussa tulee toimimaan uskisten oma kuvagalleria. Ennakkomainosten mukaan Fleim "katsoo kirkon kanssa samaan suuntaan" ja "rohkaisee monipuoliseen ajatteluun".

"Työikäisille" suunnattu Ilo flirttailee sekin moniarvoisuuden kanssa. Savumerkkejä-palsta listaa eri uskontojen ajankohtaisia kuulumisia. Vuoden toisen numeron kannessa seisovat otsikot "Uusi vuosi - uusi seurakunta" ja "Lapsi ei erottele uskontoja". Alkuvuoden 2006 Iloissa on käsitelty horoskooppeja, aborttia, feminismiä ja naispappeutta.

Ilo näyttää hyvältä ilmavan ja näpsäkän taiton ansiosta. Kuvituksessa on pirteitä oivalluksia. Eniten palstamillimetrejä rohmuavat syväluotaavat henkilöjutut, ja kuville annetaan paljon tilaa. Tilkkeenä on paljon pieniä, noin tuhannen merkin juttuja.

Lehti jakautuu selkeästi osiin. Elämänilo-sivut käsittelevät terveyttä ja jaksamista, Ei vain leivästä -osio tutkii hengellisyyttä ja henkisyyttä. Kaikille aisteille -aukeama ruotii kulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä. Musiikkikriitikko ylistää Kate Bushin Aerial-levyä ja Brokeback Mountainia kehutaan kauniiksi. Kas, Raamatun saa nykyään iPodiin.

Lehden näkökenttä on näennäisen avara, mutta jalat ovat tiukasti kristillisessä maaperässä. Ilo ei lyö Raamatulla päähän, mutta luotsaa lukijaa hellän päättäväisesti kristillisten arvojen pariin.

Ilon arvopluralismia hallitsee heteronormatiivisuus. Raskaaksi tuloa käsittelevässä jutussa korostetaan naiivisti, että "tavalliset naiset" hedelmöittyvät "lihallisesta miehestä". Ajankohtainen hedelmöityshoitokiista yritetään vaieta kuoliaaksi.

Onko Ilo silti yleisöään liberaalimpi? Neljännen numeron mielipide- ja palautepalstalla joku tykkää kyttyrää edellisen Ilon joogajutusta. Artikkeli oli kuulemma ajattelematon, koska "intialaiseen uskontoon" pohjautuva jooga on vaarallinen harrastus.

Hyvää Ilossa on sen kyky vastata nykyajan haasteisiin. Jää kuitenkin epäselväksi, missä lehti toteuttaa lupauksensa "ottaa kiertelemättä kantaa". Kokonaisuus jää hampaattomaksi hymistelyksi ja moniarvoisuuden takaa paistaa konservatiivinen piilo-opetussuunnitelma.

Ilo on ihan hyvä nimi lehdelle, mutta miksi se kirjoitetaan pienellä? Tapa on taatusti trendikäs, mutta se vihloo silmiä.

Tiina Ahokas