Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kuolevassa sairaalassa joku on aina kotona

Muutin Toasin halvimpaan taloon ja löysin eriskummallisen kodin

”Eriskummallisessa talossa asuak­seen täytyy olla kuin rakennus itsekin. Vähän rapistunut, ei turhan tarkka ulkoasustaan ja aavistuksen boheemi.” Kuva: Juha Honkonen
”Eriskummallisessa talossa asuak­seen täytyy olla kuin rakennus itsekin. Vähän rapistunut, ei turhan tarkka ulkoasustaan ja aavistuksen boheemi.” Kuva: Juha Honkonen

Lähellä Hämeenpuistoa, Klingendahlin massiivisen punatiilirakennuksen takana piilottelee Pyynikin ylioppilaskoti. Se on kuin paikalleen unohtunut jäänne vuosikymmeneltä, jolla tuoksui sota. Tuberkuloosi-
potilaiden kalmaiset valitukset voi melkein kuulla kuiskeena entisen kulkutautisairaalan pitkillä käytävillä.

Rapistumisen merkit näkyvät joka puolella. Laasti irtoilee valkoisista ulkoseinistä, ja kaikki on vähän rempallaan.

Pyhäjärvenkadun talo ei ole tyypillinen Toas-kohde. Sitä ei esitellä lainkaan Toasin internet-sivuilla. Moni ei ole kiinnittänyt siihen koskaan mitään huomiota. Sinne on osattava hakea. Syy lienee se, että talo tekee hidasta kuolemaa, eivätkä uudet asukkaat olisi välttämättä tarpeen.

Naurettavan
halpaa asumista

Kun Toasilta kysyy, kuinka talon asukkaaksi oikein haetaan, vastaus on seuraava:

Pyynikistä ei tosiaan löydy juuri mitään infoa, koska talo on täysin
omanlaatuisensa, hakijat jotka haluavat Pyynikille, tietävät yleensä jo ilman
erillistä esittelyä kohteesta kaiken tarvittavan. Kohteeseen haetaan ihan normaalilla hakemuksella, kohdenumero on 920.

Saan talosta asuntotarjouksen kaksi päivää hakemuksen jättämisen jälkeen. Pyynikille ei ole tällä hetkellä lainkaan hakijoita. Tosin ensimmäiseen kerrokseen ei pääsekään Toasin kautta. Sinne asukkaat valitsevat itse uudet tulijat. Kolmannessa kerroksessa tilaa on.

Vuokra on naurettavan halpa - suunnilleen 140 euroa kuussa sisältäen sähkön, veden ja pesutuvan. Asumistuen jälkeen siitä ei jää maksettavaksi paljon mitään. Puoli-ilmaiseksi ei asu missään muualla keskustassa.

Onko minusta
itsensäpaljastelijaksi?

Ensimmäinen lauantai-ilta osoittaa, että kolmannen kerroksen yhteistiloissa on hiljaista. Talo pidättää henkeään. Toisessa kerroksessa vilskettä on enemmän: siellä on enemmän asukkaita ja siinä on vahvempi kommuunin henki.

Tuntuu kummalta jakaa muiden kanssa suihku, vessa ja keittiö. Omaa on vain 16 neliön huone, vaatehuone ja lavuaari. Kämppään ei suunnatonta muuttokuormaa mahdu.

Aamulla kuuntelen oveni takana jonkun muun asukkaan kolistelua. Haluaisin mennä suihkuun, mutta jotenkin nolottaa astua ovesta pelkkä pyyhe yllä. Luulevat pian itsensäpaljastelijaksi. Esittele siinä nyt itsesi, kun pelkäät, että riepu putoaa vartaloltasi.

Myöhemmin katselen televisiotani. Huoneessa ei ole antennipistoketta.

Eläimiä ja
taiteilijoita

Tässä talossa voisi joko sairastua tai parantua. Huomaan arvuuttelevani, millaisia tuskia tässä on erilaisten tautien kourissa kärsitty, minun kodissani, minun sängyssäni, ja samaa Pyhäjärven maisemaa katsellen.

Ensimmäisten päivien jälkeen oman huoneen tyhjät seinät käyvät tylsiksi. Kuutioni ulkopuolinen elämä alkaa kiinnostaa. Keittiössä käristetään jotain, yritän haistaa mitä. Olohuoneen televisiosta kuuluu agentti Jack Bauerin ääni.

Kakkoskerros on kolmosta kodikkaampi. Seinillä on tauluja, käytävän varrelta löytyy pari vierashuonetta sekä taidehuone, jossa voi vaikka maalata tauluja.

"Täällä asuu paljon taiteilijoita", kertoo seitsemän kuukautta rakennuksessa asunut Ahnier Iqbal.

Ja toden totta: talossa asuu muun muassa muusikoita, runoilijoita ja kuvataiteilijoita.

Saan vieraan, käytävällä tassutteleva kissa piipahtaa huoneessani tutkimusretkellä. Kakkoskerroksessa asuu toinen. "Meillä oli täällä ennen koirakin", Iqbal valaisee.

Kellarista löytyi
ihmisen pää

Kolmen ensimmäisen viikon aikana talo on avautunut hitaasti, pala kerrallaan. Joka puolelta taloa löytyy kummallisia, kiehtovia yksityiskohtia. Pihapiirissä on outoa taidetta. Alakerrasta löytyy paja polkupyörien korjaamista varten.

Sisään kurkistaessa voisi kuvitella, että siellä asuu sarjamurhaaja: seinillä on tarkkoja, anatomisia piirroksia ihmiskehon lihaksistosta. Tikun nokassa on ihmisen pää. Keinotekoinen sellainen, tosin.

Talon paras puoli on se, ettei siellä tarvitse olla juuri koskaan yksin. Kääntöpuoli on tietysti se, että omaa rauhaa voi tulla ikävä.

Eriskummallisessa talossa asuakseen täytyy olla kuin rakennus itsekin. Vähän rapistunut, ei turhan tarkka ulkoasustaan ja aavistuksen boheemi. Sisältä suvaitsevainen ja solidaarinen. Siitä huolimatta, että ikkunoista vetää ja vintti on pimeä.

Jan Salminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto