Suomen ärhäkin lehti

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen esimies Reetta Räty istuu Sanomatalon WayneÂ’sin pöydässä ja syö lounassalaattiaan. Hän lyttää puhuessaan fetapaloja sämpyläänsä.

"Semmoista on kauhean paljon, että Â’oi, sieltä hän jo rientää haastatteluun 15 minuuttia myöhässä ja tilaa kanasalaattiaÂ’, Â’oi, mitäpäs kuuluu ja voivoivoiÂ’", Räty kuvailee suomalaista aikakauslehtijournalismia.

Jos tämä juttu tehtäisiin Nyt-liitteeseen, se voisi alkaa vaikka näin:

Erkon lasipalatsin kahdeksannessa kerroksessa joukko kolmikymppisiä punavihreitä toimittajia pitää palaveriaan kalliin näköisillä sohvilla. Ikkuna antaa Elielin aukiolle, jossa tavalliset suomalaiset menevät menojaan tietämättöminä siitä, mitä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittajat heidän hätkähdyttämisekseen tällä kertaa suunnittelevat.

Seuraavan lehden kansijuttu voisi kertoa vaikka ressukanoloisista tervolalaisista HIFK-faneista, jotka Nyt-liite on Aatos Erkon rahoilla lennättänyt Helsinkiin suuren maailman menoa ihmettelemään; tai ehkä sittenkin voisi tehdä naurunalaisiksi pari suomenvenäläistä nuorta, jotka ovat toimittajan punavihreän maailmankatsomuksen mukaan liian pinnallisia ja kulutuskeskeisiä.

Ainakin periaatteessa tämän pitäisi kelvata Nyt-liitteeseenkin.

"Kesyä tämä tarjonta tällä hetkellä on. Jotenkin asioiden silottelu on kauhean tyypillistä: toimittajat eivät sano, mitä näkevät, ja kirjoita, mitä ajattelevat. Jos sen kirjoittamalla saa ärsyttäjän tai provosoijan maineen, niin sitten saa", Räty toteaa.

Ensimmäinen Nyt-liite ilmestyi 3. marraskuuta 1995. Sanomalehtien levikit olivat tuolloin alkaneet laskea lukemisen luvatussa maassa Suomessakin. Helsingin Sanomat perusti Nyt-liitteen sitouttamaan etenkin nuoria lukijoita, jotka olivat kaikkein herkimpiä luopumaan lehdestä, jota heidän vanhempansa ja isovanhempansa olivat tilanneet uskollisesti vuosikymmeniä.

Nytin vastaanotto oli alusta asti ristiriitaista - totta kai. Emolehti Helsingin Sanomat oli asiallinen ja vakavahenkinen lehti, kuten suuri osa sen lukijoistakin.

Jutut, joissa missikeisari Eino Makusen naama yhdistettiin alastomaan naisvartaloon ja puhuttiin presidentti Ahtisaaren takapuolen lipomisesta, eivät vedonneet kaikkiin Hesarin lukijoihin. Moni soitti asiakaspalveluun ja kysyi, voisiko Nytin postituksen jotenkin kieltää. Ei voinut, sillä liite meni painossa automaattisesti perjantain lehden väliin.

"Saan vieläkin säännöllisesti puheluita, joissa ehdotetaan, että Â’minä en haluaisi Nyt-liitettä, kun se on niin kauheaÂ’. Sitten minä ideoin yhdessä lukijoiden kanssa, mitä he voisivat sillä tehdä, käyttää takansytykkeinä tai rättinä. Nyt ei miellytä kaikkia Hesarin lukijoita, ja se hyväksytään", Räty toteaa.

Reetta Räty on ollut tekemässä Nytiä lähes alusta alkaen. Kun liite aloitti reilut kymmenen vuotta sitten, hän oli parikymppisenä kesätoimittajana Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksessa. Hän tarjosi Nytiin juttuja muun työn ohessa aluksi satunnaisesti, sitten häneltä alettiin varta vasten pyytää juttuja, ja vuonna 1997 hän oli jo täysipäiväinen nyttiläinen. Vetovastuussa Räty on ollut vuodesta 2003.

Kymmenessä vuodessa Helsingin Sanomat on muuttunut paljon, sen viikkoliite vähemmän. Nyt on säilyttänyt journalistisen linjansa ja emolehti tullut sitä lähemmäs - ei toisinpäin. Päivittäin ilmestyvässä Hesarissa on entistä enemmän juttuja, jossa liikutaan tavallisten ja erikoisten ihmisten parissa perinteisten viranomaishaastattelujen sijaan.

Nykyisin Hesarissa saa käyttää jopa kirosanoja, ainakin sitaateissa. Nyt on ollut tältäkin osalta tavallista ihmistä lähempänä jo alkuajoistaan asti.

Kahvilasta siirrytään Nytin toimituksen Sanomatalon kahdeksanteen kerrokseen maisemahissillä. Toimituksessa todella on kalliin näköiset sohvat, mutta juuri nyt palaverinurkkauksessa päivystää vain pahvinen Esko Aho. Kun ex-pääministeri lähti opintomatkalle Amerikkaan, Nyt teetti pahvi-Eskon ja kiersi pääkaupunkiseutua kysymässä ihmisiltä, onko heillä ollut Eskoa ikävä.

Rädyllä on toimituksen ainoa oikea työhuone - muut istuvat avokonttorissa omissa lokeroissaan - mutta siellä päivystää nyt vt. esimies Ville BlÃ¥field, 26, joka ottaa Nytin vastuulleen, kun Räty pian jää äitiyslomalle.

BlÃ¥field on vähintään Rädyn kaltainen nuori elämäntapatoimittaja. Hän on ehtinyt olla jo muun muassa Seuran toimituspäällikkönä ja Suomen Kuvalehden lyhytikäiseksi jääneen SK Miehen päätoimittajana. Yhteistä heille on se, että molemmat tuntuvat vähättelevän Nytin ärhäkkyyttä ja ärsyttävyyttä.

"Me usein pyörittelemme päitämme, että tämäkö se ärsyttää. Enemmän ollaan, että kunpa oltaisiinkin ärsyttäviä", BlÃ¥field sanoo.

"Mutta se ei saisi olla mitään itseisarvoa, miettiä toimituksessa, kenet me nyt suututetaan. Se on tosi kesyä, jos yrittää suututtaa jotain kukkahattutätiä, se on niin helppoa. Se ärsytysleima on tosi vahva, vaikka me on vain oltu, mitä ollaan", Räty toteaa.

Viimeksi BlÃ¥field ja Räty ovat ihmetelleet kohua, joka nousi Abien seksielämää käsitelleestä jutusta.

"Minun mielestäni me tehtiin se tosi häveliäästi, kuvitettiin pussaileville abeilla. Juttu oli nimeltään Â’Abien alaston hetkiÂ’, me oltaisiin voitu otsikoida se, että Â’Abit käyttää dildojaÂ’ tai Â’Nussiminen.NytÂ’", BlÃ¥field pohtii.

"On niitä lukijoita, jotka eivät voi puhelimessa sanoa sanaa homo. Totta kai sellaista ihmistä pöyristyttää, koska jo sanakin on niin hankala. Tämä ei ole naureskelua. Meillä on olemassa lukijoita, jotka elävät kovin erilaisessa maailmassa kuin me", Räty jatkaa.

"Meillä pitää olla hyvät perustelut sille, miksi me on tehty näin, ja hyvät valmiudet ottaa vastaan sitä kritiikkiä, ei tosin myöntyen."

Mikä sitten olisi Suomessa Nytiä ärhäkkäämpi? Räty ja BlÃ¥field eivät tahdo osata vastata siihen itsekään.

Valo? Ei, paljon Nytiä kiltimpi ja sisäsiistimpi.

Image? Ei, liian cool ja älyllinen.

Ylioppilaslehdet? Ei, aivan liian kilttejä ja korrekteja.

City? Ei, vaikka pääseekin joskus aika lähelle. Viljelee paljon etenkin seksiä, mutta useimmiten viihde ajaa asian ohi.

Jäljelle jää Pohjoismaiden suurimman päivälehden, Helsingin Sanomien, viikkoliite Nyt yli miljoonalla lukijallaan. Ei varsinaisesti mitään marginaalijournalismia.

"Resurssit ovat hyvät ja onneksi ovat. Minua ei ärsytä, että Hesari on iso, koska se takaa meille ne resurssit. Loppuisi vain kitinä siitä, että Hesari on liian iso ja se on Hesarin syy", Räty toivoo.

"Tämä on kliseisesti sanottu, mutta ihmisten ajastahan tässä kilpaillaan. Ei Hesarinkaan levikkikehitys ole sellaista, että täällä voisi vain tornissa huhuilla. Faktahan on se, että sanomalehtien lukeminen vähenee, ja tässä ollaan puolustustaistelussa sitä vastaan."

Helsingin Sanomien kokonaisstrategiassa Nytin tehtävä on tavoitella nimenomaan nuoria lukijoita, mutta Räty ei halua silti ryhtyä "paapovaan teinijournalismiin".

"Me tehdään lehteä tietenkin Hesarin lukijoille, mutta en mä sitä niin ajattele...miten mä sen sanoisin: vapaamielisille, kenties enemmän kaupunkilaisille kuin ei-kaupunkilaisille, jotka ovat kiinnostuneita tekemisestä ja maailmasta. Aktiivisille, urbaaneille ja vapaamielisille, ehkä muillekin, jos niitä kiinnostaa."

Kaltaisillenne punavihreille kaupunkilaisille?

"Ei se punavihreys kaikkiin täällä päde ollenkaan. Me olemme hyvän puolella pahaa vastaan. Koko ajan on vain hankalampi tietää, mikä on hyvää ja mikä pahaa tässä maailmassa."

Tuomo Tamminen

Kaikkivoipa Vitsikomissio

Nyt-liitteen arkaluontoisinta materiaalia ovat usein NytTen-palstan viikon pääasiat. Ajankohtaisia nousussa ja laskussa olevia ilmiöitä ja ihmisiä esittelevä vitsipalsta on alusta asti pitänyt julkkikset ja poliitikot kovilla. Pieruhuumorin hengessä on naureskeltu muun muassa Tanja Saarelan vatsavaivoille, joiden takia ministeri joutui käymään sairaalassakin.

"Satiiri on tosi kovaa, eikä se kestä sellaista tarkastelua, jota juttujen täytyy kestää. Siinä tasapainoillaan hyvän ja huonon maun rajoilla, mutta kyllä sitä rajaa haetaan joka viikko", Reetta Räty kertoo.

Välillä päätoimittajat hyllyttävät pahimpia herjoja, jotka usein liittyvät ihmisten ulkonäköön.

"Ehkä silloin puhutaan enemmän siitä, käsitelläänkö karikatyyria vai ihmistä itseään. Siinä käytetään niitä vapauksia, joita meillä Suomessa on."

NytTen-palstan vitsit keksii yleensä toimituksen vitsikomissio, jossa vaikuttaa kerrallaan ainakin kaksi toimittajaa. Myös lukijat voivat ehdottaa palstalle viikon pääasioita, mutta ne menevät harvoin läpi.

"Yleisöltä tulee niin kauheita, että ei mitään toivoa päästä lehteen. Internet on turruttanut ihmiset sellaisella ilkeilyllä, että me ollaan tosi nössöjä siihen verrattuna."

Räty kertoo pohtivansa usein sitä, mitä palstalle tulee. Hän korostaa, että sen ei ole tarkoituskaan olla hassunhauska kaskupalsta, ja sen takia hän ei halua ryhtyä sitä sensuroimaankaan.

"Mun mielestä vitsin poisvetäminen on niin vahva signaali, että mä en haluaisi käyttää sitä usein. Jos on valittu tällainen tyyli, niin antaa mennä vaan. Mutta reiluahan se ei aina ole, se kuuluu vitsigenreen."

Kun Martti Ahtisaaresta ilmestyy ensi kesänä postimerkki, presidentin takapuolen nuoleminen tulee myös kansan ulottuville. (1996)

Katri Helenaa odottaa nyt kotona joka ilta kunnon Panu. (1997)

Moraalisesti Clintonin suhde tuntui pahalta mutta oraalisesti hyvältä. (1998)

Ministeri Siimeksellä on r-vika, ministeri Halosella s-vika ja ministeri Lindénillä $-vika. (1999)

Mauri Pekkarista ei voitu valita Suomen Pankkiin, sillä hän olisi tuonut mukanaan korkeiden korkojen lisäksi hillittömän tupeelinjan. (2000)

Kari Häkämies aikoo vielä selvittää, oliko kansanedustaja Pentti Tiusasen nuoruuden tyttöystävä Barbara pumpattava. (2001)

Paksupääpiippo (Ochlodes venatus) on Suomessa yleinen päiväperhonen toisin kuin harvinaisempi, öisin paritteleva lamppupääpiippo. (2002)

Hjallis Harkimoa on aina pidetty aikamoisena pörrääjänä, ja nyt hän lensi ruiskukasta merikukkaan. (2003)

Matti Nykäsen sanotaan menettäneen itsekunnioituksensa, vaikka Matti on hyvin ylpeä olympiakullistaan. (2004)

(Lähde: Reetta Rädyltä tuliaisiksi saatu NytTen - Kymmenen vuotta jäniksen selässä -kirja, Karisto 2005)