Konsulttien käyttö vähentää avoimuutta

Tuoreessa kirjassa Konsulttidemokratia Hanna Kuusela ja Matti Ylönen kirjoittavat ulkopuolisten asiantuntijoiden käytön ongelmista julkisella sektorilla.

Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen (vas), europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr) ja kansanedustaja Kimmo Sasi (kok) eivät katso julkisen sektorin ja yksityisten konsulttifirmojen välisiä asiakkuussuhteita holtittomaksi ongelmaksi. He näkevät ajankohtaisena vaarana markkinoita vääristävien riippuvaisuussuhteiden syntymisen ja hiljaisen tiedon katoamisen.

"Kilpailutusten perusteella valitut palvelutuottajat valitaan melko lyhyeksi ajaksi. Se ei useinkaan tue pitkäjänteisyyttä ja kehittämistä", kiteyttää Tamyn pääsihteerinäkin toiminut Mikko Aaltonen.

Kuuselan ja Ylösen mukaan Suomessa pilkotaan julkisia hankintoja niin, että ne alittavat 30 000 euron rajan, jolloin hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa.

Poliitikkojen mukaan Suomessa ei rikota esimerkiksi julkisia hankintoja säätelevää hankintalakia tietoisesti, vaikka kilpailutuksia ei osatakaan aina hoitaa. Satu Hassin kokemuksen mukaan lakia sovelletaan liian yksioikoisesti ja tuijotetaan välitöntä hintaa eikä kokonaiskustannuksia, eikä tarjouspyynnöissä osata sanoa, mitä todella halutaan.

Myös Mikko Aaltonen on törmännyt lain hintakeskeiseen tulkitsemiseen.

"Ongelma on kilpailutuksen painottuminen aina hintaan. Varman päälle pelaaminen ei näy hankintalain kiertämisenä, vaan kilpailutuskriteereiden asettamisena niin, että ne ovat aivan varmasti mitattavia jolloin ainoaksi tekijäksi jää hinta", kertoo Aaltonen kokemuksistaan.

Kimmo Sasi sanoo puolestaan, että Suomessa hankintalaki tunnetaan nykyään hyvin, mutta urakoita todella pilkotaan toisinaan kilpailutuksen välttämiseksi. Ongelmia on Sasin mukaan lähinnä kilpailuttamisen säännösten osaamisessa ja sen huomaamisessa, että asia pitäisi kilpailuttaa.

Kuuselan ja Ylösen mukaan konsulteille myös ulkoistetaan vaikeista asioita päättämistä tilaamalla vain yhden vaihtoehdon sisältävä selvitys esimerkiksi kuntaliitosta puuhatessa. Kimmo Sasi katsoo vastuun välttelyä olleen aina, mutta keinot ovat muuttuneet.

"Suomessa käytetään aivan liian paljon konsultteja antamaan neuvontapalveluja. Se osoittaa kyvyttömyyttä poliittisilta päätöksentekijöiltä. Ennen demaritapa oli välttää päätöksenteko vaikeassa asiassa perustamalla komitea. Nykyisin, kun ongelmia esiintyy, eikä ole poliittista visiota tai kykyä tehdä päätöksiä, tilataan konsulttiselvitys", Sasi kuvailee.

Konsulttidemokratia tekee selväksi, että projekteja tulisi ulkoistaa vain, jos kysymys on erikoistapauksesta, jonka hoitamiseen virkamiehillä ei ole osaamista ja jota varten sitä ei kannata hankkia.

Aviisin haastattelemat poliitikotkin uskovat, että järkevää ulkoistamista on lyhytkestoisten tai kertaluonteisten töiden teettäminen parhaalla osaajalla.

Kimmo Sasi puolustaa nykyisiä käytäntöjä ja katsoo, että kaikki viranomaisen julkisen vallankäytön ulkopuolella olevan tehtävät voidaan ulkoistaa.

Kollegat Aaltonen ja Hassi näkevät riskin, että tarjouspyynnöt laaditaan ammattitaidottomasti ja kilpailutuskriteerit yksioikoisesti, jolloin voittajia eivät ole kansalaiset vaan yritykset, joilta palvelut ostetaan.

"Jos osaamisen tarve on jatkuva, osaaminen kannattaa hankkia oman organisaation piiriin", sanoo Aaltonen.

Konsulttidemokratiassa hiljainen tieto katoaa ja monopolit jylläävät

Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen Konsulttidemokratia on ensimmäinen yleisesitys konsulttiyhtiöiden, tutkimuslaitosten ja ulkopuolisten asiantuntijoiden roolista suomalaisessa demokratiassa.

Konsulttidemokratia on huolellisesti tehty ja viitteillä varustettu tietokirja yleistyneestä ulkopuolisten asiantuntijoiden ja "asiantuntijoiden" käytöstä. Kirja tarjoaa konkretiaa päätösten valmistelun epädemokraattisuudesta ja hämäryydestä tuohtuneiden kansalaisten kahvipöytäkeskusteluihin.

Konsulttidemokratia kertoo valtiosta, joka vähensi virkamiehiä rahaa säästääkseen ja sai uuden kuluerän konsulteista, joilla virkamiesten työ on pakko teettää. Tekijät ovat käyneet läpi julkisen sektorin asiakirjoja ja haastatelleet lukuisia poliitikkoja, konsultteja ja virkamiehiä.

Kirjan paras anti on nykytilanteen analyysissa. Konsulttidemokratia avaa esimerkiksi valtion IT-järjestelmien taustalla olevaa julkisen hallinnon osaamattomuutta ja sen vuoksi syntyneitä monopoleja.

Kirjoittajat perustelevat väitteensä huolellisesti ja ajankohtaisesti. Lisääntynyt konsulttien käyttö on heidän mukaansa yksiselitteisesti vähentänyt julkisen hallinnon avoimuutta, kun liikesalaisuuksiin liittyvät salassapitovelvollisuudet ovat lisääntyneet. Kirja masentaa, koska vyyhti on niin laaja ja pitkään rakentunut, eikä ongelman korjaamiseksi ole lisärahaa tulossa.

Kuuselan ja Ylösen syytösten kohteena on julkinen sektori, eivät konsulttifirmat, jotka vain hyötyvät julkisen sektorin kyvyttömyydestä.

Toisaalta julkinen sektori on myös tilanteeseensa syytön. Se on rampautunut säästöjen ja tuottavuustavoitteiden vuoksi, ja resurssipulassa on pakko käyttää kalliita ostopalveluita.

Konsulttidemokratia on siis noidankehän tuotos. Paljon puhuttua kilpailuttamisen ideologisuutta Kuusela ja Ylönen eivät paljoakaan käsittele, vaikka he tuomitsevat konsulttien tarjoamat ratkaisumallit usein läpeensä poliittisiksi. He eivät kuitenkaan katso konsulttiyritysten johdonmukaisesti ajavan mitään tiettyä ideologiaa.

Kirja ei ole herättänyt vielä vastareaktioita, mutta jos konsulttifirmat hyötyvät nykytilanteesta niin paljon kuin Kuusela ja Ylönen antavat ymmärtää, ei firmojen kannatakaan lietsoa keskustelua.

Tiina Heikkilä, teksti